Onnen ja totuudenkin etsinnästä

tammikuu 14, 2009 at 4:04 pm (Kirjat, Onni/onnettomuus) ()

Luin viimeksi Petri Tammisen kirjan Mitä onni on. Tammisen huumori vetoaa minuun. Hän antaa lukijan nauraakin kirjan päähenkilölle, nelikymppiselle miehelle. Kuitenkaan ei tee mieli nauraa ilkeästi tai vahingoniloisesti. Herää lähinnä myötätunto ja tunne siitä, että lukija tuntee päähenkilön paremmin kuin tämä itse itsensä. Kirjassa kirjailija (joka ei siis ole Petri Tamminen, tämä sanotaan takakannessakin…) haluaa kirjoittaa kirjan onnesta ja lähtee etsimään sitä mm. ruotsinlaivalta, luhankalaisen ekoyhteisön johtajan luota…Kenttätyö etenee  Kööpenhaminaan asti nuoruuden rakastetun luokse. Lopuksi selviää, että onni ehkä jo olikin siellä, mistä sitä lähdettiin etsimään. (Eli hei! Onni on tässä! ) Tämän yksinkertaisen jutun oli ehkä kirjailijan vaimo tajunnut jo aiemmin. Ainakaan onnea ei kannata etsiä, sillä se pakenee etsijäänsä. Heräsikin kysymys, onko erityisesti keski-ikäisen miehen onni aina jossakin muualla? (Eihän tää tietysti välttämättä mikään sukupuolikysymys ole, kirja vain toi sellaisen ajatuksen mieleen.)

Onnen etsinnästä murheen alhoon. Jukka Tontti on kirjoittanut kirjan Monimielinen masennus, jossa hän kuvaa masennusta yhteiskunnalliseksi elämäntaudiksi, joka kumpuaa jatkuvasti ruokitusta riittämättömyyden tunteesta. Se ei siis ole vain yksilön ongelma,  jossa joudutaan jonkin rajan toiselle puolelle.(Itä-Savo 4.1.) Tiedoksi muuten meille 1964 tai 1965 syntyneille: erään tutkimuksen mukaan ihminen on masentuneimmillaan 44-vuotiaana. Hän kokee silloin ehkä sekä riittämätttömyyttä että jo kuolemanpelkoa.

Jotarkka Pennanen esitteli radiossa ohjaamaansa näytelmää Tyranni Oidipus. Hän kertoi, kuinka totuutta tavoitteleva Oidipus tietämättään surmaa isänsä ja nai äitinsä ja tämän totuuden valkeneminen on hänelle henkilökohtainen tragedia. Elämän järkkyessä, ikävien totuuksien paljastuessa, ihminen joutuu Pennasen mukaan kysymään, kuka minä todella olen. Olenko minä todella tällainen? Minulla oli pitkään kännykässä logo: ”Etsin itseäni. Oletko nähnyt muo?” (Pidin sitä huvittavana viittauksena hajamielisyyteeni, ja toisaalta en ollut oikein koskaan tajunnut ”itsensä etsimistä”.) En enää pidä lausetta huvittavana, vaan ymmärrän, että itseltään voi olla hukassa (vai onko ”itse” silloin ihmiseltä hukassa.) Joka tapauksessa se ei ole mukava tunne. Meille ravuille se tarkoittaa varmaan uuden kuoren vaihtoa…

Johtopäätös näistä kaikista ajatuksista on jokseenkin niin , että eletään me vaan eteenpäin ja ollaan ihan tässä.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: