Kertomuksia elämästä

helmikuu 4, 2009 at 10:05 am (Elämä, Kirjat) ()

Tampereella on loppuviikosta Kertomuksen tutkimuksen päivät, joihin eräs uusi tuttavanikin osallistuu. Ohjelma vaikuttaa mielenkiintoiselta ja iltatilaisuuden ruokalistakin erittäin houkuttelevalta…Mutta en oikein millään keksinyt, edes itselleni, vedenpitäviä perusteluja sille, miksi minunkin pitäisi ”päästä” Tampereelle. (Se lasten käyttämä: ”Mut kun mä haluuun” ei liene riittävä.) Ehkä ensi vuonna sitten.

Kertomukset ovat kyllä kiehtoneet aina. Joka päivä etenee yhden luvun myös jokaisen henkilökohtainen kertomus. ”Jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen elämä on tärkeä”, lauloi Veikko Lavi. Olen miettinyt usein, miten erilaisia kertomuksia samasta ihmisestä voidaan kertoa  eri näkökulmasta katsoen. Virallinen ”curriculum vitae” voi antaa muille aivan toisenlaisen vaikutelman henkilöstä kuin se tarina, jonka asianomainen itse tuntee. Julkisivu on usein kiillotettu versio siitä, mitä sen takana on.

Käytin lapsena melko paljon energiaa salatakseni isäni alkoholismin koulukavereilta. Onnistuin ilmeisen hyvin luomaan vaikutelman hyvin pärjäävästä ”hyvän” perheen tytöstä. (Mikä nyt sitten onkaan ”hyvä” perhe?) Tämä harhaanjohtava ”julkinen” minäkuva alkoi kuitenkin tuntua liian pinnalliselta ja liian raskaalta ylläpitää. Olikin helpottavaa ja vapauttavaa, kun sitten rohkeninkin kertoa joillekin vähän enemmän. Toista pääsee lähellekin vasta, kun raottaa hieman omaa kuortaan. Myöhemmin olen huomannut, että meitä ”virtahepojen” lapsia on yllättävän paljon. (Kertovathan sen kyllä tilastotkin.) Tilastot eivät kuitenkaan välttämättä kerro, mitä se kellekin merkitsee. Siihen jokaisella on oma tarinansa.

Åsa Linderborg on kirjoittanut isänsä tarinan elämänkerralliseksi romaaniksi ”Minua ei omista kukaan”. (Olen varannut sen kirjastosta) Åsa eli vanhempien eron jälkeen kahdestaan alkoholisoituneen isänsä kanssa. Vaikka kotiolot olivatkin usein rempallaan, isän rakkaus ja ihailu vahvistivat tyttöä. Kirja-arvostelun (MN) mukaan romaani ei kaunistele eikä kauhistele vaikeaa elämää. Eikä elämä mustavalkoista olekaan. Ristiriitaisista tunteista huolimatta lapsi-vanhempi-suhde voi alkoholistiperheessäkin olla hyvä, niin se oli itsellänikin. Ja taustasta on ollut ehkä jopa apua työssäni. En ole kuitenkaan vielä lisännyt sitä ansioluettelooni…Szymborska saa vielä sittenkin sanoa jotakin, sillä hänellä on ohjeita myös curriculum vitaen kirjoittamiseen…

…”Kirjoita kuin et koskaan olisi puhunut itsellesi, et koskaan katsonut itseäsi syrjästä.

Jätä pois koirat, kissat ja linnut, muistoesineet, ystävät, unet.

Ilmoita mieluummin hinta kuin arvo, etiketti mieluummin kuin sisältö. Kengän numero mutta ei askelten suuntaa, se, joka sinun on määrä olla.”… (Szymborska)

Runon lopusta saa sen käsityksen, että sellainen curriculum vitae joutaa paperisilppuriin.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: