Day after

Touko 31, 2009 at 4:34 pm (Arki/juhla, Elämä, Musiikki, Perhe, suku, koti, Ystävät)

Ylioppilasjuhlat on onnellisesti juhlittu. Niitä edeltävä päivä oli aamusta alkaen kiireistä lihapullan pyöritystä ja kolmioleipien täyttämistä, (jossa  mieheni on luova mestari) yms. Onneksi apuna oli myös mummi. Kummisetäkin tuli  ”aattoiltana”, ja oli korvaamaton apu aamuhässäkässä. Ihailen muuten ihmisiä, jotka selviävät juhlavalmisteluista vanhaa kansakoulua pienemmissä tiloissa, eli nyt oma asumismuoto näytti sen parhaan puolensa.

Juhla-aamu valkeni aurinkoisena. Ylioppilas oli kaunis kuin ruusunnuppu ja äidin mieli herkkä lyyra rinnassa. Puheet juhlassa olivat kauniita, ja siskon sekä muiden musiikkiryhmäläisten esitykset ihania! Tarjoilut kotona maistuivat juhlaväelle. Itse en varsinaisena juhlapäivänä saanut niellyksi kovin montaa palaa, mutta tänään ovatkin tähteet maistuneet sitäkin paremmin!

Parasta oli tavata läheisiä ihmisiä.  Oli ihanaa, että kaksi hyvää ystävää jäi yöksikin, joten tänään on chillailtu auringossa ja katettu seisova pöytä monta kertaa päivän aikana. Vaikka sanotaan, että aatto juhlista jaloin, niin tässä tapauksessa paras oli day after. Lakitusjuhlassa kuullun Tehosekoittimen Maailma on sun -biisin myötä terveiset nuorille ylioppilaille:

Kasvaa vuosien paino
meidät pian alleen musertaa
käy jalkoihin tyly asfaltti
unet ohuiksi kuluttaa
Jengi pelaa vaan aikaa
niil on liikaa mistä valita
ei kukaan huomaa
et kaikki on selvää
jos vain osaa katsoa

Anna tuulen puhdistaa
nostaa helmoja
heittää hiukset sekaisin
kevätmyrskyn kastella
mekko liimata kiinni vartaloos
niin olet kaunis
kaunis
ja maailma on sun

 

  

 

 
 
 
 

 

 

kestolinkki Jätä kommentti

Kiva kelpo koulu

Touko 25, 2009 at 7:11 pm (Kasvu, Kasvatus, Koulu) ()

Ensi lukuvuoden suunnitteluiltapäivänä mietimme, millainen on lapsen hyvä koulupäivä. Ryhmämme kirjasi muistiin mm.,että hyvä koulupäivä on turvallinen, sellainen, että tuntee kuuluvansa ryhmään eikä tarvitse pelätä  kiusaamista, sellainen, että oppii jotain, sellainen, johon sisältyy tasapainoisesti työtä, lepoa, liikuntaa, leikkiä ja luovaa toimintaa sekä hyvä kouluruoka. Siis aivan perusasioita, jotka  eivät kuitenkaan ole itsestäänselvyyksiä. Hyvään koulupäivään tähtäävät KiVa- ja Kelpo-hankkeetkin. Mutta ne onnistuvat vasta, kun ne siirtyvät paperilta käytäntöön. Ne vaativat yhteistyötä kollegojen kanssa ja yhteisöllisyyden kehittämistä koulussa. Siihen eivät riitä kauniit puheet, vaan pitää myös toimia yhdessä , oppia hyväksymään toisen erilaisuus ja ymmärtää se rikkautena. Pitää myös olla nöyryyttä pyytää apua toiselta ja antaa toiselle tilaa.  Sillä tavalla saa  koulun ”big-bändiin” hyvän soundin, joka ei tosin synny hetkessä.  Olisi kuitenkin hienoa, että jokainen löytäisi oman ”soittimensa” ja äänensä, sillä yhdessä soittaminen on tosi kivaa! Ensi vuoden tavoitteenamme on koulumme yhteisöllisyyden parantaminen, sillä rehellisesti asioita tutkailtuamme huomasimme, että siihen on tarvetta.

Jokseenkin samoja asioita on pohtinut myös pitkän uran lasten ja nuorten psykiatrina tehnyt Pirkko Turpeinen (Itä-Savo 24.5.). Hän kyseenalaistaa ajatuksen siitä, että osa nuorista voisi hyvin ja osaa kiusattaisiin. Koulu on tiivis yhteisö: Jos kiusaamista on, sen ilmapiirin kokevat kaikki. Osa  nuorista vain eristää itsensä omaan paremmuuteensa tai pärjäämiseensä. Menestymisen ehto on sulkea silmänsä toisen pahalta ololta. Muiden tunteisiin ei eläydytä. Turpeinen heittää yhteisöjen rakentamisen haasteen kouluille. Koulu ei saa vetäytyä pelkän opetusvelvollisuuden taakse, vaan sillä on mahdollisuus, ja velvollisuus, myös kasvattaa.  Tavoitteena on tunneyhteyden luominen tutustumisen, yhdessä tekemisen ja keskustelun kautta. Lapselle tulee silloin tunne, että hänestä ollaan kiinnostuneita ihmisenä, eikä vain oppimistulosten suoltajana.

Hyvää koulupäivää pohtiessaan erään toisen ryhmän opettajat toivat esiin tärkeän asian, joka monesti unohtuu kaiken toimimisen ja suorittamisen keskellä. Sen, että antaa aikaa itselleen vain olla  ja ”katsella, kuinka puut kasvavat.” Ei välttämättä helppo juttu nykyihmiselle.

kestolinkki Jätä kommentti

Pala kurkussa

Touko 21, 2009 at 1:36 pm (Elämä, Kasvu, Kasvatus, Runot) (, , )

Esikoinen lähti juuri ajamaan Kuopioon päin yliopiston pääsykokeisiin. Jos puuhastelun lomassa pysähdyn ajattelemaan, nousee väkisinkin pala kurkkuun. Se tunne liittyy kyllä yleensäkin toukokuun viimeisiin päiviin. Toukokuussa tunteet ovat pinnassa koulumaailmassa. On jäähyväisten aika, kun oppilaat siirtyvät alkuopetuksesta toisen opettajan huomaan. Voi sanoa, että mitä vaikeampi  porukka, sitä haikeampi eron hetki. Tunnetilaa on vaikea nimetä, se on sekoitus väsymystä, haikeutta, helpotusta, ikävää ja iloa, sekä myös huolta siitä, kantavatko siivet ja olenko itse tehnyt sen, mitä piti. Jokseenkin samanlainen olo on nyt ylioppilaan äitinä.

Silmissä vilahtelee kuvia vaippaikäisestä parkujasta, itsepäisestä uhmaikäisestä, kengännauhoja keskittyneesti solmivasta ekaluokkalaisesta, barbin vaatteita väkertävästä, ja yhteisiä teatteri-, valokuvaus- ym. ”projekteja” naapurin tyttöjen kanssa puuhaavasta alakoululaisesta sekä ovia paiskovasta murrosikäisestä ja toisaalta myös vanhempiensakin ”kasvukipuiluja” ymmärtävästä nuoresta. Kasvupyrähdyksiä ja aikapyrähdyksiä…Miten ihmeessä ja miten äkkiä eteen tulivatkaan ripari, pitkä matikka, poikakaveri ja autokoulu! Ja nyt sitten kohta ne ylioppilasjuhlat.

Pihakoivut ovat pudottaneet jo kymmenen kertaa lehtensä meille tämän kodin asukkaina,  ja uskon, että kymmenessä vuodessa ovat kasvaneet myös vahvat juuret, joiden avulla voi juurtua uuteenkin paikkaan.

Taas nousi esiin myös runo, tällä kertaa Marja-Liisa Vartion Lapsen uni:

”On yö. On musta pihamaa. On talo valkoseinäinen. Tuvassa lapsi nukkuu.

Takaa järven tuuli kohoaa. Herää pihapuu ja astuu lapsen uneen…(katkelma)

…Puun oksilla on kirkko, talo, lehmä, lammas, hevonen, kiekuvat kukot ja yhdellä oksalla on sama suutari, joka eilen tuvan penkin päässä lapselle kengät laittoi.

Ei laula äiti, ei kirkon urut, enkelitkään, eivät laula niin kuin lehvät pihapuun. Ja lapsi tietää: ei putoa katto maailman, ei maailman reunat päälle kaadu, kun pitelevät niitä oksat pihapuun.”

kestolinkki Jätä kommentti

”Puut; tuhat vihreää siipeä”(Aale Tynni)

Touko 19, 2009 at 1:45 pm (Arki/juhla, Luonto, ympäristö, maisema, Runot, Toiminta) (, )

Blogipäiväkirjamerkinnät ovat vähän harventuneet, sillä olen puuhannut viime aikoina kaikenlaista käsilläni, ihan Jaana Venkulan ohjeiden mukaan. Kevään viimeisessä Voimalassa keskusteltiin sosiaalisesta mediasta, ja Venkula painotti, kuinka tärkeitä arkiset työt ovat tietokoneen ääressä työskentelyn vastapainoksi. Tosin kuulun muutenkin niihin ihmisiin, jotka tarvitsevat konkreettista tekemistä ja saavat tyydytyksen siitä, että tekevät jotain käsillään. Varsinainen tuunaaja en ole, mutta arkiset askareet hoituvat. Nyt työllistävät lähestyvät ylioppilasjuhlat, joten olen leiponut Hanna-tädin kakkuja ja karjalanpiirakoita, istuttanut kesäkukkia ja pyyhkinyt siellä sun täällä. Lisäksi olen ihmetellyt puutarhan vihreää vallankumousta.  Aale Tynnin runo kuvaa hiirenkorvien ja lintujen lisäksi myös varmaan monen tuoreen ylioppilaan tuntoja:

”Puut: tuhat vihreää siipeä, lentoon pyrähtämässä, supussa, aueten, jäädäkö, lähteä, silkinläikkyvä toivo, levossa levottomuus,

puut, tuhat vihreää siipeä, nousu ja lasku, uskallus, empiminen, tuulet tuolta-tänne ja täältä sinne, juurien rauha, mahlan äänettömyys…” (Runo jatkuu) Aale Tynni)

kestolinkki Jätä kommentti

Koulutyöasioita pitkästä aikaa

Touko 8, 2009 at 11:50 am (Arki/juhla, Kasvu, Kasvatus, Koulu, Perhe, suku, koti) (, , )

Koulutyöt,  ja myös -huvit, täyttivät päivät  mukavasti viime viikolla. Tiistaina osallistuin Mikkelissä KiVa-koulutukseen, joka liittyy kiusaamisen vastaiseen valtakunnalliseen hankeeseen. Tutkimustulosten mukaan se on myös toimiva sellainen. Ilmeisesti on tärkeää, että asia  nostetaan esiin niin, että kiusatuilla ja kiusaajilla on varmuus siitä, että asiaan todella puututaan. Konstit ehkäistä kiusaamista olivat sellaisia, mitkä parantavat luokkahenkeä ja empatiakykyä esim. eläytymistä tilanteisiin draaman tai keskustelun avulla sekä  muuta yhteistoiminnallista.  

Keskiviikkona olin vanhempainillassa vanhempana kuulemassa aiheesta: ”Kuka kasvattaa lastasi?”. Nuoret miehet Tampereen seudulta kertoivat koskettavasti ja hätkähdyttävästi, mitä lapsemme saattavat tehdä  silloin, kun meillä vanhemmilla ei ole aikaa heille. Näimme mm. pari pätkää K18-vuotiaiden tietokonepeleistä, joita jotkut pelaavat jopa ekaluokasta alkaen. Pelit olivat törkeitä, ja niistä tuli paha olo! Ensimmäinen oli tappopeli, joissa verta ja sisäelimiä ei säästelty, ja uusia kammottavia tappokohteita tuli pimeästä koko ajan lisää eteen. Toisessa pätkässä ajettiin autolla ja listittiin matkan varrelle sattuneita, ja lopuksi herjausten saattelemana hakattiin ja potkittiin hengiltä nainen, jonka kanssa oli hetki aiemmin koeteltu auton jousitusta. Ällöttävää paskaa!  Teknisesti pelit olivat taidokkaita, ja kuulema myös koukuttavia. Ja vaikka kuulostaisin sosiaalitantalta, niin pakko on kysyä, kuka näitä tarvitsee ja miten ne mahtavatkaan vaikuttaa esim. asenteisiin naista kohtaan? Olisi varmasti syytä osoittaa sen verran kiinnostusta omaa lasta kohtaan, että kysyisi joskus, mitä hänelle oikeasti kuuluu, eikä olla vain tyytyväinen, kun lapsi on koneen ääressä hiljaa ja helppohoitoinen.

Eilen sen sijaan oli se kouluun liittyvä huvi eli hemmotteluilta äideille ekaluokkalaisemme koululla. Tilaisuus oli ihana: aluksi oli pari pientä lasten ohjelmaa, sitten kankaanpainantaa yhdessä  ja sen jälkeen omalle äidille pallohierontaa, jota lapset olivat harjoitelleet niin, että  fysioterapeuteillekin pärjäisivät. Isät puuhasivat sillä välin keittiössä ja tarjosivat aikaansaannokset kahvin kanssa. Ilta päättyi siihen, että jokainen lapsi sanoi ääneen, millainen oma äiti on. Liikuttavinta oli kuunnella pitkäksi venähtäneiden kuudesluokkalaisten poikien kommentteja. Sanoma oli ihan sama, kuin edellisenä iltana: Me vanhemmat olemme todella rakkaita ja tärkeitä lapsillemme. Ja tärkeintä on se aika, jonka ”suomme” heille on ihan tavallisina päivinä arkisissa puuhissa.

Ja tänään olivatkin sitten vuorossa ne untuvikot koulutulokkaat, jotka osoittautuivat juuri niin reippaiksi, hauskoiksi  ja avoimiksi kuin arvelinkin. Voihan se tietty olla aluksi sitä vieraskoreuttakin, mutta joka tapauksessa tutustumispäivästä jäi hyvä mieli .

kestolinkki Jätä kommentti

”Maa liikku” (Heli Laaksonen”)

Touko 2, 2009 at 3:38 pm (Luonto, ympäristö, maisema, Runot) (, )

Keski-ikä vai mikä, mutta vapunaattona houkutti kotipiha enemmän kuin pässinlakitus kaupungilla. Mielestäni mukavimpia ja rentouttavimpia puuhia, imuroinnin lisäksi, ovat haravointi ja mullassa tonkiminen. Ja erityisen mukavaa on seurata, kuinka viime syksynä istutetuista sipuleista puskee vihreitä alkuja heti lumen sulettua.

”Keväste mulla al ruppe kuuluma nii ihmelissi ääni.

Sipuloihi mulla al he kiippevä ja kellaset tulppani hissava heit aamu kerralas valo kohre….

…Kuis see nyy niin kestä? Narsissi viivyttelevä vaa see verra et jo peljästy etteik see tulekka ja sit saa luva riemastu ko tuleki.” (HL)

Haluaisin mielelläni, sitten joskus mullan alla, ruveta kukka-mummoksi.

kestolinkki Jätä kommentti