Day after

Touko 31, 2009 at 4:34 pm (Arki/juhla, Elämä, Musiikki, Perhe, suku, koti, Ystävät)

Ylioppilasjuhlat on onnellisesti juhlittu. Niitä edeltävä päivä oli aamusta alkaen kiireistä lihapullan pyöritystä ja kolmioleipien täyttämistä, (jossa  mieheni on luova mestari) yms. Onneksi apuna oli myös mummi. Kummisetäkin tuli  ”aattoiltana”, ja oli korvaamaton apu aamuhässäkässä. Ihailen muuten ihmisiä, jotka selviävät juhlavalmisteluista vanhaa kansakoulua pienemmissä tiloissa, eli nyt oma asumismuoto näytti sen parhaan puolensa.

Juhla-aamu valkeni aurinkoisena. Ylioppilas oli kaunis kuin ruusunnuppu ja äidin mieli herkkä lyyra rinnassa. Puheet juhlassa olivat kauniita, ja siskon sekä muiden musiikkiryhmäläisten esitykset ihania! Tarjoilut kotona maistuivat juhlaväelle. Itse en varsinaisena juhlapäivänä saanut niellyksi kovin montaa palaa, mutta tänään ovatkin tähteet maistuneet sitäkin paremmin!

Parasta oli tavata läheisiä ihmisiä.  Oli ihanaa, että kaksi hyvää ystävää jäi yöksikin, joten tänään on chillailtu auringossa ja katettu seisova pöytä monta kertaa päivän aikana. Vaikka sanotaan, että aatto juhlista jaloin, niin tässä tapauksessa paras oli day after. Lakitusjuhlassa kuullun Tehosekoittimen Maailma on sun -biisin myötä terveiset nuorille ylioppilaille:

Kasvaa vuosien paino
meidät pian alleen musertaa
käy jalkoihin tyly asfaltti
unet ohuiksi kuluttaa
Jengi pelaa vaan aikaa
niil on liikaa mistä valita
ei kukaan huomaa
et kaikki on selvää
jos vain osaa katsoa

Anna tuulen puhdistaa
nostaa helmoja
heittää hiukset sekaisin
kevätmyrskyn kastella
mekko liimata kiinni vartaloos
niin olet kaunis
kaunis
ja maailma on sun

 

  

 

 
 
 
 

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: