Raivaamista ja ”hillittyä” raivoomistakin

heinäkuu 25, 2009 at 5:10 pm (Kasvu, Kasvatus, Luonto, ympäristö, maisema) ()

Raivasin saunaa lämmittäessäni tonttimme reunalta 200-300 pujoa (jaksoin laskea 220:neen asti) helpottaakseni allergisen perheenjäsenen oloa, ja samalla ”löysin” villiintyneen vadelmapensaan, joka oli punaisenaan marjoja. Mutta ennen kuin niihin pääsi käsiksi, piti laittaa hanskat käteen (olisi pitänyt laittaa jo aiemmin kihelmöinnistä päätellen) ja raivata kaksinkertainen määra ekaluokkalaisen mittaisia nokkosia tieltä pois! Huh, huh! No, laiska töitään luettelee. Asialle olisi pitänyt tehdä jotain jo keväällä, mutta silloin oli muuta puuhaa. Jälleen kerran yllätän itseni kadehtimasta pienempiä pihoja ja asumuksia. Rivitalon pihalta ehtisi ja jaksaisi nyppiä vaikka jokaisen ylimääräisen korren pois ja asetella jokaisen kivenkin oikeaan paikkaan. Erityisen kateellinen olenkin niistä askeettisen kauniista japanilaispuutarhoista, joissa kasvaa enimmäkseen havupuita. Ei siis edes haravointia syksyllä!!  Meillä koivut ympäröivät urheilukenttää. ..(Ja olen muuten varma, ettei japanilaispuutarhojen haltijoilla ole huolta edes omasta karvanpoistosta, sillä heille ei takuulla edes kasva karvoja, no, nyt meni erityisen kitkeräksi; ärsyttää vain tämä jatkuva joka paikan siistiminen ja kitkeminen!) Tässä tapauksessa ruoho ei ehkä olekaan kirjaimellisesti vihreämpää, ei ainakaan rehevämpää, aidan toisella puolella. Eikä kai puolen hehtaarin japanilaispiha savolaisessa maalaismaisemassa edes oikein tyylikäs ja maisemaan sopiva olisikaan.

Viisainta olisikin siis hyväksyä oma piha sellaisena kuin se luontaisesti on ja nauttia sen tarjoamista ihanuuksista, kuten nyt niistä ”yllätys”marjoista. (Huvittavaa muuten on, että silloin kun huolehdin kyseisestä vadelmamaasta, se tuotti vain muutamia marjoja naposteltavaksi, kun sen sijaan nyt pujojen ja nokkosten ympäröimänä määrä on moninkertainen.) Lisäksi tässä pihassa pitää hyväksyä jatkuva keskeneräisyys ja epätäydellisyys. Niin kai se on elämässäkin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: