Irma

syyskuu 11, 2009 at 12:32 pm (Arki/juhla, Kirjat, Rakkaus, Välittäminen) (, )

Meinasin viime jouluna ostaa Tuula-Liina Variksen uusimman romaanin lahjaksi anopille, mutta se jäi tekemättä ja ehkä hyvä niin, sillä meillä on melko erilainen maku kirjojen suhteen. Luin itse nyt ”Irman” ja tykkäsin sen rehellisestä, suorasta ja elämänmakuisesta tekstistä. Anoppi taitaa tykätä tietääkseni vähän romanttisemmasta tyylistä.

Kirjassa on neljä osaa ja kolme eri kertojaa. Ensimmäisessä osassa kerrotaan Irman reissusta Baltiaan vuonna 1991, ja se päättyy siihen, kun Irma kotiin palatessaan kuulee vieraan naisen ripustaneen häneltä unohtuneen pyykkikoneellisen ja nukkuneen hänen sängyssään.

Toisen osan kertoja on irtosuhteita harrastava, mutta vakaasti avioliitossaan pysyvä Tero Tikkanen, johon Irma hullaantuu avioeron jälkeisellä Kreetan matkalla. Irma haluaisi kiihkeästi jakaa miehen kanssa sängyn lisäksi myös arjen: ”Intiimeintä on juuri kaurapuuro, iltatee ja kalsaripyykki. Arki. Sen piiriin ei niin vain ole pääsyä. Sitä voi kyllä antaa toisen naida joka reikään ja nuolla joka neliosenttimetrin ruumiistaan, mutta kaappejaan sille ei halua avata, ei halua, että se näkee, mitä likapyykkikorissa tai keittiön roskiksessa on.” Tero ei ole siihen valmis. Hänen arkensa on omassa kodissa.

Kolmannessa osassa on äänessä Irman entinen mies Markus, taiteilija, joka rakastuu toiseen taiteilijaan, Lapin noitaan ja muuttaa tämän kanssa pohjoiseen.  Markus joutuu sietämään uuden rakkautensa ailahtelevaa ja väkivaltaista ”taiteilijaluonnetta” sekä alkolisoitumista. Tämä Ursula kuolee sydänkohtaukseen, ja Markukselle muistuu mieleen Irma ja lapset, joiden elämästä, mm. pojanpojan syntymästä, hän on aivan pihalla. Välit Irmaan ja lapsiin lähenevät jonkin verran, mutta molemmat osapuolet kuitenkin välttävät puhumasta liian avoimesti merkityksellisimmistä asioista. ”Oli paljon sellaisia asioita, joita ei voinut ottaa esille juuri siksi, että toinen oli ollut niin läheinen.Pinnallisen tuttavankin kanssa oli helpompi puhua avoimemmin kuin entisen aviomiehen.” 

Neljännessä osassa Irma katsoo peiliin ja pohtii mm. naisen suhdetta vartaloonsa ja kehoonsa. ”Låt axlarna falla.” Irma on koko ikänsä hymyillyt rohkaisevasti peilikuvalleen, vaikka ei sitä kauniina ole pitänytkään. Hyvä asenne mielestäni. Tunnistin muutenkin Irmassa jotain sukulaissieluisuutta kanssani; Irma esim. pitää enemmän joogasta kuin jytäjumpasta, osoittaa välittämisen ruokaa laittamalla, luo kotiin mielummin kodikkuutta kuin tyylikkyyttä ja ajattelee, että itselleen voi antaa melkein kaiken ajan mittaan anteeksi, paitsi sitä pahaa, mitä on tehnyt lapsilleen. Irma kokee olleensa erovuoden niin uppoutunut suruunsa, että laiminlöi lapsiaan. Ikääntymisestä Irma toteaa, etteivät tunteet latistu vaan päinvastoin: ”ikääntyminen on jatkuvaa herkistymistä…Vanhan mieli on kuin astia, jonka sisältö on koko ajan liikkeessä; heitä sinne jotain ainesta, se osuu heti johonkin, joka on samaa ainesta.”

Irma oli ensimmäinen lukemani Tuula-Liina Variksen kirja, mutta ei jää ainoaksi.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: