Mukavia elokuvia

lokakuu 18, 2009 at 7:46 pm (Elämä, Elokuvat, näytelmät, televisio) (, )

Syysloman alkajaisiksi vuokrasin elokuvan, joka on ollut katsottavien listalla odottamassa vuoroaan jo jonkin aikaa. Se oli elokuva Happy – go – lucky ja kertoo luokanopettaja Poppysta, joka rikkoo mukavasti perinteistä, melko ahdastakin, kuvaa meistä opettajista. Poppy on jopa minunkin mielestä melkein rasittavan hyväntuulinen, eläväinen ja puhelias; suoranainen ADHD-tyyppi! Ensivaikutelma Poppysta ei välttämättä  ole ”turvallinen aikuinen”, mutta lapsikeskeinen opettaja Poppy on, ja haluaa, että kaikki olisivat onnellisia.  Joitain yhteisiä piirteitä tunnistin tässä kollegassa: flamenco-tunnilla Poppy näytti varmasti suurin piirtein yhtä rytmihäiriöiseltä kuin minä itse parikymmentä vuotta sitten, kun kokeilin lajia, autolla-ajotyylissämmekin saattaa olla jotain yhteistä ja hauskin samankaltaisuus paljastui, kun Poppy askarteli luokkansa kanssa lintupäähineitä paperipusseista. Meilläkin oli yhden luokan kanssa eräänä keväänä lintuteema; tunnistimme muuttolintuja, kuuntelimme Taikahuilua ja kevätjuhlaan harjoittelimme linturunoja ja tätä esitystä varten askartelimme huovasta lintupäähineet. Tämä askartelu ja juhla ovat jääneet mieleen siksi, että eräs pieni koululainen kommentoi ennen esitystä asuamme: Kaikilla muilla on asialliset asut, pitääkö meidän laittaa nämä päähineet!? Ja silloinen enkunope virnisti esityksen jälkeen mulle: Hauska esitys; näytitte kyllä vähän pyöveleiltä… Poppyllä on vielä yksi, ja tärkein, yhteinen tekijä kanssani. Hänen eräs repliikkinsä elokuvassa on: ”Lapsia voi vain rakastaa.” Johon hänen kollegansa ja kämppiksensä hirtehisesti vastaa: ”Niin, muuten ne tappaisi.” Hienon roolin elokuvassa tekee myös autokoulunopettaja, jonka Poppy saa avautumaan ”ärsyttävällä” käytöksellään ja päästämään höyryjä ulos, ehkä liiankin pidäkkeettömästi…Kaiken kaikkiaan Poppy ei ole niin kevytkenkäinen kuin ensivaikutelma antaisi olettaa, ja elokuvassa käsitellään myös tärkeitä yhteiskunnallisia aiheita.

Viikonloppua vietimme leppoisasti esikoisen opiskelukaupungissa lautapelin, keilaamisen ja perhe-elokuvan merkeissä. Kävimme katsomassa Up, Kohti korkeuksia. Se oli monella tapaa kiva elokuva: ensinnäkin animaation sankarit ovat poikkeuksellisesti vanha leskimies Carl ja pieni ylipainoinen vähemmistökansalaisuutta edustava poika Rasmus. Ellin ja Carlin lovestory kerrotaan koskettavasti heti alussa. Ellin haave muuttaa Etelä-Amerikkaan korkealle vuorelle putouksen äärelle jää toteuttamatta hänen eläessään, mutta kekseliäs Carl lentää sinne taloinensa kuumailmapallojen kuljettamana. Mukaan joutuu myös Rasmus-poika, jonka erätaitomerkeistä puuttuu vain vanhuksen auttaminen. Aikamoisiin seikkailuihin kaverukset joutuvatkin, ja apu on puolin ja toisin tarpeen. Elokuvasta jäi hyvä mieli; se peräänkuuluttaa mm.sellaisia arvoja kuin pysyvien ihmissuhteiden merkitys ja vapaan luonnon kunnioittaminen. Elämä on aina seikkailu!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: