Kenelle olen korvaamaton?

helmikuu 3, 2010 at 12:40 pm (Perhe, suku, koti, Rakkaus, Välittäminen) ()

Me opettajat pidämme itseämme ehkä liiankin usein korvaamattomina. Tunnustan, että monesti oma perhe on joutunut joustamaan työni takia. Varsinkin silloin, kun koulussamme ei ollut avustajia, tuntui lähes mahdottomalta delegoida ekaluokkalaisten opettamista työkaverille hänen oman työnsä ohella. Onneksi omat lapset ovat olleet yllättävän terveitä ja mummikin on ollut kymmenisen vuotta lähellä hätäapuna.

Tänä aamuna en kuitenkaan hälyttänytkään mummia apuun, vaan ajattelin, että minullakin on oikeus jäädä kotiin hoitamaan 8-vuotiasta sairasta lasta. Edellisen päivän tyttö oli jo ollutkin mummin hoidossa ja sinä samana iltana itselläni oli ollut vielä koulupäivän jälkeen opiskelumenoja, joista en raaskinut millään jäädä pois. Ajattelin silloin, että kyllä siellä kotona pärjätään ilman minuakin…Mutta ehkä niin ei olekaan. Vaikka en opettajana olekaan korvaamaton, taidan äitinä olla sitä. Pärjättiinhän kotona tietysti, mutta minua kaivattiin. Kun iltauutisten aikaan ajelin kotiin päin, kilahti kännykkään viesti: ”Muista äiti tulla huoneeseen, kiltti…” En varmasti olisi jättänyt iltasilittelyjä väliin ilman viestiäkään, mutta se pysäytti. Ymmärsin, mikä on se tärkein tehtäväni elämässä. Ja kun puolen tunnin päästä pötköttelin vähän aikaa kuopuksen vieressä pienten käsien nyplätessä hiuksiani, ymmärsin asian vielä paremmin. (Hiusten näpeltäminen ja nuuhkiminen on ollut meidän kahden ”ihmisapinan” tapana alusta asti, nykyisin vain liian harvoin.)

Silloin illalla oli vaikuttanut siltä, että flunssa olisi voitettu, mutta kun aamulla menin herättelemään tyttöä, ei tämä saanutkaan aikaiseksi muuta kuin pihinää kurkustaan. Ei sellaisessa kunnossa voinut kouluun lähteä, vaikkei kuumetta ollutkaan. Sen verran ylitunnollinen työntekijä kuitenkin olen, etten tyytynyt vain soittamaan työpaikalle, että jään hoitamaan lasta kotiin, vaan menin koululle selvittelemään päivän ohjelmaa ja järjestelyjä ja pidin ne kaksi ekaa tuntia. Tälläkin kertaa minut pysäytti tekstiviesti, joka tuli koululle ekan tunnin jälkeen: ”Milloin tuut olo ei oo hvä :(?

Nyt olen kolme tuntia piirtänyt, pelannut tikkiä ja rakentanut legoilla toipilaan kanssa ( tällä hetkellä ”pelaamme” molemmat tietokoneilla) Olo alkaa olla molemmilla hyvä ja tuntuu siltä, että olen oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kohta käydään leipomaan sarvia.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: