Viulun viemänä

helmikuu 26, 2010 at 7:38 pm (Musiikki)

Eräs minulle rakas ihminen osaa soittaa viulua niin, että musiikki hengittää  ja tuntuu iholla.  Hänellä oli tänään musiikkiopiston päättötutkintokonsertti. Alkujännityksen ja muutaman tutun otsarypistyksen jälkeen (silloin kun jousi osuu vähän ”viereen”) alkoi musiikki kantaa itseään,  ja uskalsin sulkea silmäni ja nauttia konsertista. Charles de Beriotin Air soi kauniisti, Sibeliuksen Romanssi oli ihanan ilmava ja Rautavaaran jo tutuksi tullut, mutta yhä vain koskettavampi ja rakkaampi, Notturno e Danza sai puhdistavan itkun tulemaan. Kymmenen vuotta soittotunteja eivät ole olleet turhia: ne ovat kasvattaneet herkän tulkitsijan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: