Aikamatkalla muorilassa

maaliskuu 5, 2010 at 6:58 pm (Aika, Elämä, Luonto, ympäristö, maisema) (, , )

Matkustin lomalla junalla kuopuksen kanssa Tennilään muorin luo. Huomasin junassa, että keskityn näköjään parhaiten lukemiseen hälisevässä lastenvaunussa. Pääsin pitkälle kirjassa Nurturing Praxis ja löysin sieltä varsinaisia hengenheimolaisia lisää. Vieressä Venla luki Harry Potteria.

Muorin luona harrastin joka päivä lenkkeilyä  peltojen keskellä mutkittelevilla teillä. Ne ovat niitä samoja sorateitä, joilla aikoinaan rälläsimme jopoilla ja poneilla kartanon passille uimaan tai rajalle leikkimään viisikkoa. (Kun pikkuveljet ja koira otettiin leikkiin mukaan meitä oli parhaan kaverini kanssa sopivasti  juuri viisi.) Koulubussin pysäkin kohdalla muistui mieleeni, kuinka Värränkiven täti välillä yllätti iloisesti meidät koulusta kotiin palaavat ja kutsui ikkunasta tuoreille munkeille. Punaisen ladon kohdalla muistin ladon katonrajaan tuunaamamme kesäasunnon, joka alunperin oli viljalaari. Samalla muistui mieleen naapurin Mairen tarjoamat iltakaakaot ennen kipuamistamme tähän kesäpesäämme, jossa harrastimmme mm. salaisia spiritistisiä istuntoja. Tieltä näkyi myös sinne pikkumetsään, jonne aina kesäloman alussa rakensimme majoja ja jonne pakenin monesti haaveilemaan ja leikkimään runotyttöä.

Vähän ”kanavaa” säädellen sain kuuluviin sen tietyn kevarin saundin näillä sorateillä vuonna -80 ja erityisesti sen aiheuttaman sydämentykytyksen. ”Steppaillen” soi autoradiossa sinä valoisana kevätyönä, kun pääsin sen kevarikuskin seuraavan ajopelin kyydissä kotiin. Keltainen taunus olikin sen jälkeen herkeämättä kiikarissa…Lenkkitien varrella on myös se entinen tanssilava, jonka pihalla luotiin ne ensimmäiset merkitsevät katseet ja jonka penkalla myös itkin ensimmäisiä sydänsurujani. (Ja se itkuhan jatkui pitkään minut tuntien…) Kunnes tuli se tienhaara, jossa bussia pakkasessa odotellessa vaihdettiin eräs ensisuudelma, jolla on ollut  kauaskantoisia seurauksia. (Tie naisen sydämeen käy mielestäni huulien kautta.) Itkulta ei kuitenkaan ole voinut tässäkään tapauksessa välttyä.

Lapsena minua kiehtoi jostain kuulemani väite, että juuri ennen kuolemaansa näkee oman elämänsä kuin elokuvana. Näköjään jo tämän ikäisenä on mahdollista palauttaa mieleen välähdyksiä ja kohtauksia, jopa tuoksuineen ja äänineen. Tässä tuli paljastettua joitain ”salaisuuksiakin” vuosien takaa, mutta ainakin tämän kuuden kilometrin Köykän lenkin pientareet olivat ne jo kuulleet yksityiskohtineen silloin tuoreeltaan, kun tyttökaverin kanssa kiersimme melkein joka päivä tuon saman lenkin. (Kävely aktivoi muuten selkeästi molempia aivopuoliskoja.)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: