Säkenöivästä voimasta

maaliskuu 7, 2010 at 9:53 am (Musiikki, Ruumis, Sielu, Uncategorized) (, )

Mies yllätti iloisesti perjantaina kysymällä, haluaisinko lähteä seuraavana päivänä Ismo Alangon konserttiin, liput olisi…Että haluaisinko!? Lienee turha kysymys! Konsertti ei olisi voinut osua parempaan saumaan; eilen oli blue mood, alavireinen olo, melkein kuin tiskirätti, eikä edes ylpeä sellainen, vaan vanha, virttynyt ja repaleinen. Mutta mikä parantava voima elävällä musiikilla onkaan! Oli upeaa nähdä oma idoli, joka on ihan niin kuin ennenkin, ellei jopa parempikin. Sama ihana ”virnunaama”, ja varsi kuin visakoivulla. Ja se energia! Sillä olisi voinut lähettää raketin kuuhun! Ainakin se energia tarttui yleisöön ja kuumensi koko Kellarin.

Setti alkoi uuden levyn biiseillä Onnellisuus, Sun täytyy olla viileä, Loputon kasvu…Niin kuin arvelinkin jo levyarviossani, biisit toimivat keikalla. Erityisesti tykkäsin kahdesta viimeksi mainitusta. Niissä on sellainen lentoonlähdön meininki. Ihan keikan alussa piti kuitenkin keskittyä vähän reviirin puolustukseen. Olen näköjään agressiivinenkin fani tarvittaessa…Aloituspaikkani oli hyvä; katseyhteys Alankoon ja sopivasti tilaa ympärillä (n. 10 cm). Ensin siihen tuli yksi heiluva örveltäjä ystävänsä kanssa, ja se vaatimani kymmen senttiä rikkoontui… No, mulla on hyvä taktiikka: pitkät jalat tukevasti haara-asentoon ja aggressiivista ”pyrstön” heilutusta. (Ymmärrän hyvin lintujen reviirin puolustus”tansseja”.) Sain kuin sainkin tällä konstilla häädettyksi ne kaksi, mutta seuraava hyökkäys oli tulossa kohti kuin panssarivaunu  iäkkäämmän ja leveämmän pariskunnan muodossa. He jyräsivät tilaa meidän jo paikalla olevien keskelle ja jäivät hytkyttelemään kuin humpan tahtiin! ÄRSYTTI! (Tiedän: Olen lapsellinen ja näköjään vielä ikärasisti, vaikka varaa ei olisi  ja että olisi peiliinkatsomisen paikka) Mutta onneksi parantava musiikki tempasi mukaansa ja haihdutti ärsytykset. 

Uuden levyn biisien jälkeen vanhemman tuotannon aloitti Tällä tiellä, joka toimi! Muutakin Hassisen koneen repertuaaria tuli mm. lempparini Levottomat jalat, jotka mulla taitaa olla hautaan asti, mutta niin on Ismollakin! Säätiön tuotannosta on edelleen ajankohtainen Kun Suomi putos puusta ja hyvä on Sisäinen solariumkin. Tykkään kovasti myös Paratiisin puusta sekä kappaleesta Rakkaus on ruma sana. Kaksi tuntisen latingin viimeinen neljännes kului Siekkareiden viitoittamalla tiellä. Mutta on se Teho Majamäki todella nimensä veroinen virtuoosi. Korvaa yksinään kokonaisen bändin!  Mul on aina nälkä ja koko ajan jano, Kuka teki huorin, Peltirumpu sekä ihan psykedeelinen versio Apua, elintaso laskee-kappaleesta!! HALLELUJA!! Kaksi encorea vielä päälle; toisen niistä päätti iki-ihana Rakkaudesta ja ihan viimeinen veto oli kevyesti Taiteilijaelämää.

Kyllä pyyhkii taas iloisesti tällä tiskirätillä! Se on huuhdeltu virtaavalla vedellä.Suorastaan kuljen hieman maanpinnan yläpuolella, vaikka nimmaria en jäänytkään hinkumaan käteeni, kuten joskus aikaisemmalla keikalla olen tehnyt. Loppuun vielä pientä brassailua; Olen pässyt lähietäisyydelle äiti Alankoakin, kun kymmenisen vuotta sitten harjoittelimme vierekkäin promootiota varten vanhoja tansseja. Anna-Liisa Alanko oli silloin hieman aiemmin väitellyt aiheesta Immi Hellen ja kansalliset kasvatusaatteet. Minä en ollut väitellyt kuin mieheni kanssa…

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: