Vanha runotyttö etsii tähteään

kesäkuu 13, 2010 at 8:08 pm (Kasvu, Kasvatus, Matkakertomuksia, Runot, Sielu, Uncategorized) (, )

Minähän olin pienenä mielestäni ihan niin kuin pieni runotyttö. Kuten esikuvallani, Uuden Kuun Emilialla, minullakin oli  harmaat silmät ja tukka tumma, minulle oli ominaista riutua rakkaudesta ja luomisentuskaakin tunsin ajoittain. Nyt olen jo aika vanha runotyttö ja luonteenpiirteetkin ovat onneksi ainakin edes vähän loiventuneet.  Runoihin tunnen kuitenkin edelleen vetoa. Männä viikonloppuna sainkin nauttia  aimo annoksen runoutta Annikinkadun runofestivaaleilla.

Runofestivaalit järjestettiin jo seisemättä kertaa Tampereen Tammelassa Annikinkadulla, mutta itselleni kokemus oli neitseellinen. Tapahtuman miljöö jo itsessään on runollinen; puukortteli, jonka taloja ei ole ”pilattu” remontilla (taisin jo mainita aikaisemmin taipumuksestani rappioromantiikkaan…) Tunsin siis olevani ihan kuin kotonani. Sää vain ei suosinut valitettavasti tapahtumaa, vaan oli raikas kuten Rosa Meriläinen sitä positiivisesti kuvaili. Onneksi muorilta löytyi mukaan ankkakuvioinen retro-sateenvarjo, ja sujauttipa muori vielä pienen taskumatinkin käsilaukkuuni, ja täytyy sanoa, että se sisäinen lämmike oli illan suussa jo erittäin tarpeellista ellei peräti välttämätöntä, sillä se pahuksen tunnollisen ihmisen flunssakin oli  iskenyt heti, kun koulutyöt ja ylioppilasjuhlat helpottivat.

Tänä vuonna Annikinkadulla esiintyivät miesrunoilijat. Mukaan oli saatu myös harvinaiset ulkomaiset esiintyjät: Jaan Kaplinski Virosta ja John Giorno Jenkeistä. Kotimaisia esiintyjiä olivat mm. Ilpo Tiihonen, Leevi Lehto ja nuorempaa polvea Jarno Lindemark, Eino Santanen ja Tapani Kinnunen. Ilpo Tiihosen runot liikuttivat itseäni. Niitä säestämään sopivat hyvin  kontrabasso ja haitari. Ilpo Tiihonen oli itselleni aiemmin tuttu lähinnä lastenrunoistaan, joista Jees ketsuppia oli omien tyttöjeni suosikkeja. Leevi Lehto ryöpytti ilmoille varsinaisen sana- ja äänitulvan, ja tiedänkin nyt, keltä eräs tuttavapiirimme satunnainen lausuja on saanut vaikutteita; ikiradikaalejakin molemmat ja hauskoja.

Jaan Kaplinskin runot olivat selkeitä ja puhtaita. Nyt kun runoista puhutaan, voin varmaan käyttää itsekin vähän runollisia mielikuvia… Kaplinskista ja hänen runoistaan tuli mieleen puhtaat tuulessa kuivuvat valkoiset pellavalakanat, jotka on kudottu kangaspuissa itse ja joihin on virkattu käsin pitsit. Tämä virolainen runoilija ja kirjailija vaikutti vaatimattomalta ja viisaalta herrasmieheltä.

Valaistuneelta vaikutti kyllä toinenkin ulkomainen esiintyjä, mutta esine, jolla häntä kuvaisin, olisi vanha notkeaksi kulunut nahkarotsi, jonka taskuista löytyisi pillereitä, käärittyjä sätkiä, värituubeja, kasetteja, valokuvia….Giornon olemus oli valloittava  ja valovoimainen, ja hän vallan vyörytti tarinansa meille. Runofestivaalien sivuilta voi kuunnella, miten Giorno valmisti ystävänsä William Burroughsin matkalle toiseen maailmaan. Molempia pääesiintyjiä yhdistää muuten viehtymys idän uskontoihin; iloiseen budhalaisuuteen ja taolaiseen viisauteen.

Jouni Hynystä en enää tarennut jäädä kuuntelemaan, ja lisäksi lämmin suihku ja Telakka vetivät jo vahvasti puoleensa. On se onni, etten ole tamperelainen, sillä viihtyisin varmasti liiankin hyvin ja liiankin usein Telakalla. Siinä paikassa on hyvät värähtelyt! Vaikka en tuntenutkaan ketään ja olin yksin liikenteessä, olo ei ollut orpo. Kalle Niinikankaan runot  ja Jack Kerouac Shaped Society Projectin improvisointi oli upeaa ja upottavaa ja Rauhatädin rap, jossa oli kyllä jotain funkahtavaakin, tempasi monet meistä lattialle liikkumaan. Varsinaista tähtisadetta koko päivä ja ilta! Ja kotiin tuliaisina runokirjoja. Vilja-Tuulia Huotariselta sain ihan omistuskirjoituksen kirjaan Iloisen lehmän runot. Lopuksi Kaplinskiltä Kravun kasvupiiriin sopiva katkelma runosta, jonka on suomentanut Arto Lappi, mielestäni hienosti:

”Me kasvamme aina.

Joskus takaisin itseemme, kuten runkoon kääntyvät oksat.

Joskus poispäin, kohti toisia, ihmisiä, paikkoja, kieliä.

Toisinaan painomme katoaa; kasvusta tulee kuin vapaata pudotusta….”

(Kaplinski, Teoksessa: Olen kevät Tartossa 2010)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: