Lukulomalla

kesäkuu 26, 2010 at 3:13 pm (Kirjat, Uncategorized) (, , )

Tuntuu ihan siltä, että alkaa olla lomalla, kun paljastaa kalpeat kintut auringolle, laittaa lierihatun päähän ja avaa romaanin, joka oli kevätkiireissä, valitettavasti, jäänyt kesken. Alunperin tarkoituksena oli, että pitäisin tässä blogissani myös kirjapäiväkirjaa, mutta en ole sitten kuitenkaan saanut kirjatuksi kaikkia lukemiani kirjoja, vaikka niitä ei edes ole lukemattomia määriä ja vaikka ne kaikki ansaitsisivat kyllä tulla kirjatuksi muistiin, sillä yleensä en jaksa huonoja kirjoja edes lukea.

Viimeksi olen ihastunut uudelleen Katja Kallioon. Luin joskus keväällä hänen uusimpansa Syntikirjan ja nyt jatkoin keväällä kesken jäänyttä Karilla-kirjaa.

Pidin molemmista kirjoista kovasti. Aikaisemmatkin kirjailijan romaanit olen lukenut ja tykännyt niistäkin. Kallion teksti on sopivasti kuvailevaa, tragikoomista ja yllätyksellistäkin. Dialogi on todella sujuvaa ja luontevaa; ei ihme että romaaneista on tehty elokuvia. Tunteet, joita kuvaillaan ovat  niin tuttuja, että on helppo tunnistaa itseään päähenkilöistä. Syntikirjassa Tuulikki tuntui tunteineen tutulta, ja lasipöydän räjähtäminen Henrikin lähdön jälkeen oli hieno kuvaus. Ja sitä paitsi juuri noin tapahtuu joskus todellisessakin elämässä. Joskus fyysisetkin puitteet järkkyvät samaan aikaan järkyttävien uutisten kanssa. On meilläkin kaatunut lipputanko myrskyssä.

Ihmeen helppo on samaistua myös Katariinaan, erityisesti Katariina Laaksoon, Karilla-kirjassa. Karilla on koskettava kuvatessaan, millaisen jäljen isän hylkääminen jättää lapseen, tässä tapauksessa peräti neljään eri lapseen neljässä eri liitossa. Jokaisella sisaruksella on oma tapansa peittää tai täyttää isän jättämä aukko.  Vanhimmalla Katariinalla se on sisimmän siemenmäinen läpitunkemattomuus, keskimmäisellä kleoptomania  ja nuorimmalla tarve hymyillä ja miellyttää kaikkia. ”…aikuista on helpompi rakastaa kuin lasta, aikuista voi ihailla eikä hän tarvitse mitään, kun taas lapsi on kiusankappale, pelkkää tarvetta, mutta hän on myös voimaton ja siksi häntä ei tarvitse ottaa huomioon.” Nuorin tytär, Katariina Saarinen, josta on tullut näyttelijä, ei saa lohtua, vaikka isä onkin käynnyt katsomassa tyttären näytelmät ja säästänyt brosyyrit, ”sillä niillä ei ole hänelle paskankaan merkitystä. Kun taas hän säilyttäisi ikuisesti postikortin jossa lukisi että terveisiä Tampereelta toivoo isi.”

Sisarpuolet ovat toisilleen erittäin julmia tavatessaan toisensa ensi kertaa hautajaisten alla ja jälkeen. Hillityt ja harjoitellut suojakuoret repeävät kateudesta ja vihasta, kun jokainen haluaa olla edesmenneelle isälleen tärkein, ja se jota tämä kaikesta huolimatta kaipasi. Mielenkiintoinen hahmo on myös Olli, Katariinan mies ja valokuvaaja. Parasta Kallion kirjoissa on se, etteivät ihmiset ole mustavalkoisesti hyviä tai pahoja, vaan niin inhimillisiä, että itkettää.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: