Mikä ikä?!

heinäkuu 2, 2010 at 9:15 am (Aika, Politiikka, Yhteiskunta, Uncategorized) (, , )

Näin syntymäpäivän alla tulee aina enemmän mietittyä ikää. Meillä on äitini kanssa tänä vuonna hauskaa samojen numeroiden pyörittelyä keskenämme. Äiti on syntynyt vuonna -46 ja minä vuonna -64. Tänä vuonna äiti täytti 64 vuotta ja minä huomenna 46 vuotta. Hassua on myös se, että oma ikäni pyöristyy 50 vuoteen ja äidin ikä 60, joten pyöristettyjen ikiemme ero on vain 10 vuotta…

46 vuotta kuulostaa kyllä jo aika vanhalta. Pelkkien numeroiden perusteella olen selkeästi keski-iässä. Vuosia on jäljellä tn. jopa vähemmän kuin mitä on takana. Mutta jostain syystä en haluaisi kuulua keski-ikäisten ryhmään. Kauko Röyhkän kappaleen pitäisikin mielestäni kuulua: Mieluummin vanha kuin keski-ikäinen (alkuperäisessä aikuinen). Aikuisuus sinänsä on  hyvä asia, vaikka en olekaan onnistunut kuulemaan, että joku olisi  käyttänyt minusta sanaparia turvallinen aikuinen, mihin syynä taas varmaankin on  huolettomuuteni joissakin asioissa (myös huolimattomuuteni) sekä impulsiivisuuteni eli satunnaiset päähänpistoni eli toimin välillä hetken mielijohteesta. Sitä ei kai turvallinen aikuinen eikä keski-ikäinen tee. Se, että karsastan keski-ikäisyyttä johtunee varmasti siitä, että liitän keski-ikäisyyteen tiettyjä asioita, joista en itse pidä. Keski-ikäisten elämä pyörii kuluttamisen ympärillä; yleisemmät keskustelunaiheet ovat mitä mikäkin maksoi ja missä on tarjouksia, keski-ikäiset pitävät ohitusteistä ja haluavat rakentaa sellaisen myös Savonlinnaan, he myös poikkeavat mielellään ABC-asemille kahville, keski-ikäiset kuuntelevat maakuntaradiota, Novaa tai Iskelmää ja tykkäävät Kari Vepsästä, Yöstä ja Lauri Tähkästä, keski-ikäiset matkustavat Tangomarkkinoille  kesällä ja tekevät talvella pakettimatkan Kanarialle, keski-ikäiset hakevat olutta Tallinnasta eivätkä ahdistu laivan ravintola-helvetistä, jossa puristellaan vierasta partneria kellon ympäri saman musiikin jytkeessä, keski-ikäiset katsovat telkasta Maajussille morsianta yms. ja Kotikatua ainakin siihen asti, kun siihenkin ilmestyy homopari, keski-ikäiset hyperventiloivat, jos joku parkkeeraa vahingossa heidän parkkiruutuunsa tai jos kaupasta on loppunut se heidän suosimansa paksuin embo-vessapaperi ja erityisesti keski-ikäiset äänestivät eilen ydinvoiman puolesta ja pitävät vielä itseään ja ratkaisuaan järkevänä!?… Tuon edellä kuvaamaani ryhmän ikähaitari voisi kyllä mielestäni olla 25-75 vuotta; sitä nuoremmat tai vanhemmat ovat tn. liian omapäisiä, eikä heillä välttämättä ole taloudellisia edellytyksiäkään kuulua keski-ikäisten ryhmään. Keski-ikäiset ovat se ihmisryhmä, joka pitää ”yhteiskunnan rattaat pyörimässä” ja haluaa säilyttää vanhat rakenteet. Kolmen suurimman puolueen voisi itse asiassa yhdistää keski-ikäisten puolueeksi. Ja tähän puolueeseen en halua kuulua, vaikka ikäni puolesta edustaisinkin syvintä keski-ikää.

Iästä voisi puhua lisääkin. Ainakin voisi päivitellä sitä, miten äkkiä viimeiset kaksikymmentä vuotta ovat menneet, puhumattakaan viimeisistä kymmenestä. Tässä iässä väkisinkin tulee eteen rajallisuus siitä, mikä vielä on mahdollista ja mikä ei enää ole. Ikäkysymystä pohtii myös Ismo Alanko uusimmassa Imagessa ja toteaa: ”Aika paljon sitä miettii että kuinka vietän loppuelämäni. Kaikki ne asiat, jotka ovat mielessä, pitää toteuttaa, liittyivät ne sitten työhön tai johonkin muuhun. Ei ole aikaa tuhlattavaksi enää.” Suurinpiirtein samoin ajattelen itsekin. Siksi tämä keski-ikä ei olekaan mielestäni jumittumista toistamaan totuttuja kuvioita, vaan päin vastoin, se on vähän kuin uusi murrosikä, jossa tapahtuu kaikenlaisia muutoksia, sekä fyysisiä että henkisiä.

Onneksi on myös paljon sellaisia hetkiä, jolloin ei ole minkään ikäinen. Itselleni tällaisia iättömyyden kokemuksia suo live-musiikki. Viimeisin tällainen kokemus on Don Johnson Big Bandin Huvilan keikalta. Se on musiikkia, jota ei voi kuunnella paikallaan istuen! Ainakin minulle se on mahdoton tehtävä. Onneksi meitä keikkujia oli muitakin (etten joutunut silmätikuksi)  ja kesken tätä ilonpitoa kosketinsoittaja Johannes Laiho hymyili suoraan minulle pitkään! Tuntui tosi hienolta!

Radio-Millenniumissakin määriteltiin keski-ikäisiä ja oltiin muka huolissaan, etteivät keski-ikäiset kuuntele ohjelmaa. Tuottaja antoikin tehtäväksi eläytyä keski-ikäisten kuluttajien ryhmään kysymällä, mitkä kaksi asiaa keski-ikäiset ottaisivat mukaan autiolle saarelle ja vastaamalla siihen itse: panokeinun sekä silliä, voita ja uusia perunoita (kolme viimeksi mainittua muodostavat kuulema kokonaisuuden). Hirnuin vitsille, mikä taas osoittaa, kuinka voimakkaasti torjun keski-ikäisyyden itseeni kuulumattomana (pitäisköhän mennä psykiatrille). Mutta täytyy myöntää, että kyllä ottaisin autiolle saarelle silliä, perunoita ja voita, ja otankin, kun huomenna pakenen saareen tätä vanhenemistani. Panokeinua en ota, sillä tulen huonovointiseksi keinumisesta. 

Saaressa on myös mahdollista kokea tällaista iättömyyttä:

”Menen uimaan, mutta ensin seison hiljaa vedessä, että kalat tulevat näykkimään jalkojeni ihokarvoja.

Saunan savu leviää rannan ylle. En ole minkään ikäinen. ”(Hannu Salakka)

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: