Rokkikokin coctail

heinäkuu 19, 2010 at 6:03 pm (Musiikki, Uncategorized) ()

Voi tämän festarielämän alkaa näilläkin kymmenillä. Tosin se on silloin ehkä luonteeltaan vähän toisenlaista kuin parikymppisenä; voi olla, että en  enää venyisi telttamajoitukseen, ja muuta päihdyttävääkään en kaivannut musiikin lisäksi.  Ilosaarirockissa 2010 oli lämmin tunnelma jo säänkin puolesta, saati sitten iloisten ihmisten. Ne keikat, jotka kuuntelin olivat erityisesti sanoitusten juhlaa.

Aloitimme juhlinnan jo perjantaina Sulo-klubilla. Ensimmäinen esiintyjä oli Mariska, joka osoittautui ihanan käheäksi ja ilmaisuvoimaiseksi mimmiksi.  Mariska ja Ulvovat sudet tarjosivatkin sopivan rentoa veryttelyä ennen Herra Ylppöä ja Ihmisiä, joiden esitys saikin mut jo sitten ihan sijoiltaan. Herra Ylpössä on Se jokin, mikä villitsee  Rouva Kujamäen. Ylppö sanoi myös mukavasti: ”Festareilla me kaikki olemme kauniita, festareilla me kaikki olemme nuoria ja festareilla me kaikki elämme!” Juuri siltä tuntuikin! Chisu keräsi tuvan täyteen faneja, mutta ei onnistunut liikuttamaan minua, vaikka hyvältä soitto ja laulu toisaalta kuulostivatkin; ehkä en vain jaksanut heti Ylpön jälkeen innostua kissanpennulta näyttävästä Chisusta, jolla on muuten vähän naukuva äänikin; eli ihan nimensäveroinen artisti. Samuli Putro juttuinensa sen sijaan kosketti, mikä olikin odotettua. ”Elämä on juhla” sai  tämän naisen kyyneliin. Uudelle levylle tulevat biisit sisältävät paljon aikalaiskritiikkiä. Illan päätti Kolmas nainen, jonka keikkaa voisi kuvata, miestäni siteeraten, suureksi yhteislaulutilaisuudeksi. Hyvin on Hanhiniemen biisit opittu parin-kolmenkymmenen vuoden aikana.

Lauantaina aamupäivällä syötiin tukeva brunssi, jolla jaksoikin pitkälle. Hieman harmitti, että viihdyttiin brunssilla niin kauan, että kuultiin vain viimeisiä biisejä Viikatteelta, joka ainakin niiden kappaleiden perusteella osoittautui yhtyeeksi, jonka avulla voisin päästä sisälle metalliväenkin jytinöihin. Selkeäsanaista ja miehekästä! Mutta seuraavaa  nuorta miestä eli Olavi Uusivirtaa katsoinkin alusta loppuun asti ja tiiviisti! Miten komea ja  lahjakas sanoittaja ja esiintyjä! Biisi ”Minä olen hullu” oli aivan loistava! Täytyy ostaa levy! Pariisin kevät veti YleX:n teltan niin täyteen, ettei mahduttu oikein enää sekaan, eikä teltan ulkopuolella oikein päässyt jyvälle. Melrosen tahtiin mahtui sen sijaan hyvin tanssimaan perusrockenrollia ihan vaan for old times sake! Seuraava valintani rikkoi omien  musiikkitottumusteni rajoja. Absoluuttinen nollapiste kuulosti esitteen mukaan niin kiinnostavalta, että päätin mennä avoimin mielin kuuntelemaan ja se kannatti! Proge ei ole aiemmin oikein auennut mulle, mutta ehkä en ole antanut sille siihen tilaisuuttakaan. Sanoitukset olivat aika himmeitä, mutta jollain tasolla ne kuitenkin kirkastuivat. Laulajan eleetön saneleva tyyli viehätti kovin! Jos rokki pistää lanteet ja jalat liikkumaan, niin proge sen sijaan rentouttaa niskan. Lauantaina sokerina pohjalla oli sitten Ismo Alanko ja Teho-osasto. Oman mittapuuni mukaanhan Ismo Alanko painii ihan omassa sarjassa. Jo ”yhteinen” historia tekee sen. Keikka oli hieno, mutta täytyy nyt tunnustaa, että Herra Ylppö ehti tällä kertaa ensin, eli sai multa mun täyden latauksen Ismon sijaan. Bad Religion maineestaan huolimatta ei ollut meidän juttu eikä enää Teho-osaston jälkeen ollut paukkujakaan siihen.

Sunnuntai käynnistyi aivan ihanalla tavalla Vuokko Hovatan tahdissa. Niin koskettavaa! Ja kyllähän Antti Lehtistäkin mielellään katselee kapuloissa. Ja Tuomokin seisoi ihan lähietäisyydellä. Villiruusut sai mut kyynlehtimään ja moni muukin kappale. Lapko sen sijaan jyräsi jotenkin mun yli. Mutta Jenni Vartiainen sen sijaan sai haukkomaan henkeä ihastuksesta. Miten cooli, sexy ja upea laulaja! Eli sunnuntaina naiset taisivat vetää pitemmän korren mun hurmaamisessani. Tosin  Joensuu 1685 tarjosi siellä ”himmeässä” progeteltassa, eli Sue-Stagella, aivan yllättäin sellaisen tripin, ettei muita rauhoittavia tai tajuntaa laajentavia aineita tarvita. Ihmeellisen meditatiivista ja  melkein hypnotisoivaa musiikkia. Menin taas ihan uteliaisuuttani katsomaan, ja se naulitsikin  paikoilleen; tosin korvatulpat piti laittaa,  ettei musiikki tajunnan lisäksi räjäyttäisi myös tärykalvoja. Ilosaarirockin päätti Faith No More. Ihmisen vastaanottokyky on tosiaan rajallinen, sillä tätäkään pääesiintyjää emme jaksaneet loppuun asti, vaikka toisaalta olikin mielenkiintoista katsella niin kauniin miehen riehumista ja kohkaamista  (oikeastaan vähän mun edesmenneen isän näköinen mies). Mutta kun se  kuunteluhistoriakin puuttui, ei se oikein koskettanut. Kaiken kaikkiaan sain tosi paljon irti Ilosaaresta, vaikka varmasti paljon hyvää jäi kuulemattakin.  Tämän kaiken sulattaminen vaatii aikaa, ja arkeen palaaminen tuntuu nyt erityisen tahmealta, varsinkin kun edessä tulee olemaan isoja ja vaikeitakin muutoksia.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: