Kohti oppimisen vapautta

syyskuu 25, 2010 at 4:00 pm (Aihekokonaisuudet, Kasvu, Kasvatus, Koulu, Oppiminen ja opetus, Uncategorized) (, , )

Osallistuin jo neljättä kertaa Otavan opiston pajaan, jossa tällä kertaa pohdittiin vaihtoehtoja ja etsittiin autonomista pedagogiikkaa effeläisten johdolla. Effe on kasvatuksen vapauden eurooppalainen foorumi. Effen kirjaimista voidaan saada myös sanat: emotions, fun, fascination and enviroment. Aitoon oppimiseen liittyvätkin mielestäni tunteet, ilo, haltioituminen ja sopiva oppimisympäristö, joka ei välttämättä aina ole luokkahuone.

Jarno Paalasmaa esitteli aluksi vaihtoehtopedagogiikoille yhteisiä piirteitä ja löysi ainakin erityisesti lapsilähtöisyyden ja vapauden, unohtamatta kuitenkaan vastuuta sen parina. Vaihtoehtopedagogiikat lähtevät liikkeelle kysymyksistä, millainen on hyvä ihminen ja millaista on hyvä kasvatus. Ns. tavallinenkin koulu voisi aivan hyvin  lähteä liikkeelle samoista kysymyksistä, mutta liian harvoin noita kysymyksiä pohditaan siellä. Poikkeuksiakin onneksi löytyy, kuten esimerkiksi Unelmakoulu, jota esittelivät kolme siellä toimivaa opettajaa. Heidän koulunsa todellakin kuulosti  unelmakoululta. Opetuksessa kuunnellaan oppilasta, ja koulua kehitetään koko ajan sellaiseksi, että se vastaisi oppilaan tarpeisiin. Yleensähän yritetään päinvastoin muokata lasta vastaamaan koulun tarpeisiin. Unelmakoulussa opettajat tekevät paljon yhteistyötä. Koululla on omat wikiympäristönsä sekä oppilaille että opettajille. Juuri oikea informaatio saavuttaa juuri oikeat vastaanottajat, mikä on taloudellista ja säästää aikaa. Verkkoympäristössä voi tehdä myös oppilastehtäviä ja liittää esim. pieniä videoita.  Jos on tehty esim. lähiympäristöstä aluetutkimuksia, ne on kätevä esittää videoina. Verkkoympäristö helpottaa myös oppiaineiden välistä yhteistyötä. Unelmakoulussa on valittu joka luokka-asteelle jokin aihekokonaisuus, jota käsitellään eri oppiaineiden sisällä. Ihmeellistä tässä kaikessa on se, että tämä koulu on todella olemassa ja kyseessä on vielä melko suuri yläaste!

Kahvin jälkeen aloitimme varsinaisen yhteisen pajatyöskentelyn. Esittäytyminen tehtiin mukavalla tavalla valitsemalla pöydällä olevasta korttiläjästä pari itselle sopivaa korttia, joiden avulla sitten kerroimme jotain itsestämme. Kuvat tuli napattua aika intuitiivisesti, mutta ihmeen helppo niiden avulla oli kertoa itsestä jotain oleellista ja hieman eri näkökulmasta kuin perinteisillä esittelykierroksilla. Effeläiset olivat ripustaneet ympäri salin seiniä erilaisia ajatuksia kasvatuksesta eri aikakausilta. Me luimme ne ja menimme sen jälkeen seisomaan jonkin ajatuksen vierelle ja perustelimme oman valintamme. Itse valitsin ajatuksen, jossa korostettiin leikin merkitystä oppimiselle. Ajatukset pystyi sijoittamaan ikään kuin viivalle, jonka toisessa päässä oli opettajajohtoinen kontrolli ja toisessa  lapsilähtöinen ajattelu. Lapsilähtöisistä ajattelijoista esillä olivat mm. Bell Hooks, Freire, Freinet, Montessori, Dewey…

Keskustelimme yhdessä, mitkä ovat   koulussa niitä itsestäänselvyyksiä, joita pitäisi kyseenalaistaa. Tähän kysymykseen minun oli helppo vastata: oppiainejakoisuus, oppikirjakeskeisyys ja tiukat 45 minuutin oppitunnit. Nehän ovat juuri niitä asioita, joita pyrin toimintatutkimukseni kautta kyseenalaistamaan. Kuvailimme myös omia pedagogisia oivalluksiamme. Monella oivallukset liittyivät siihen, että opettajan roolin ei tarvise olla niin hallitseva, vaan päin vastoin parhaita oppimiskokemuksia syntyy silloin, kun lapset itse keskustelevat, leikkivät ja  tutkivat asioita. Keskiössä ei ole silloin opettaminen vaan oppiminen. Pedagogisiksi esteiksi koimme koulun jäykät rakenteet ja käsitykset siitä, millainen on ihanneoppilas. Monesti ihanneoppilas on aika epänormaali lapseksi;  hiljainen ja näkymätön; ei innostu eikä riehaannu eikä ilmaise mielipiteitään. Jos  ihanneoppilas piilo-opetussuunnitelmassamme on tällainen, ei ole  mitenkään mahdollista saavuttaa Kantin kypsyydelle asettamia ominaisuuksia, joihin kuuluu vähitellen tapahtuva vapautuminen auktoriteetista ja oman järjen julkinen käyttö. Huomasimme, että viimeksi mainittu on meille opettajillekin välillä erittäin vaikeaa esim. opettajainkokouksissa, jotka monesti ovat kaikkea muuta kuin keskustelevia tilaisuuksia. Keskustelu alkaa usein vasta virallisen ja autoritaarisesti johdetun kokuksen jälkeen ja tapahtuu silloin selän takana.

Pajatyöskentely oli sopivasti itseä ravistelevaa ja voimaannuttavaa,  ja minulle tarjoutui jälleen uusi tilaisuus tutustua  viisaisiin ihmisiin ja kasvattajiin. Hienoa oli löytää myös omaa ajattelua tukeva hengenheimolainen satusetä Topeliuksesta, jonka mukaan: ”Koulun tieto on ”humbugitietoa”, joka unohtuu.”  Topelius valitti, että ”makkarantäyttöjärjestelmä” ahtaa oppilaisiin kuollutta tietoa, hajanaista hedelmätöntä pikkurihkamaa. ”Koulu on kirjan ja koulusalin vanki. ” Vankilasta on päästävä vapauteen!

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: