Rajapinnalla

marraskuu 7, 2010 at 8:22 pm (Musiikki, Ruumis, Sielu, Uncategorized) (, , , , )

Pyhäinpäivän viikonlopuksi suuntasimme Kuopioon tapaamaan läheisiä. Ohjelmassa oli Jarkko Martikaisen ja Timo Rautiaisen konsertti Atso Almilan johtaman Kuopion kaupunginorkesterin kanssa. Tämä Rajapinnalla-konsertti oli erittäin sopiva marraskuun ja pyhäinpäivän tunnelmiin. Martikainen aloitti konsertin kappaleella Jokainen sotilas on vihollinen. Jarkko Martikainen on oiva, kantaaottava sanoittaja ja ääneltään notkea laulaja.  Kumarruskin oli niin notkea, että pitkä tukka miltei hipaisi lattiaa. Pidin kovasti myös seuraavasta Toivo nimisestä kappaleesta.

Timo Rautiainen avasi oman osuutensa Elegia-kappaleella, jossa äiti lähtee hakemaan apua naapurista, kun poika on juuri kuollut, viinan vietyä voiton. Laulussa kuvataan itsellenikin tuttua suomalaista sielunmaisemaa syrjäseudulta: ”Niin kului tunti, toinenkin ja hiljeni sen pojan peti. Ja äiti ylleen haalarin ja saappaat jalkaan veti.Yli pellon pahaisen laahusti naapuritaloon. Astui varoen vähäiseen valoon …Ei kiire vaivannut kysyjää, vain yhdestä oli huoli ”Soittakaa kirkolle kun poika äsken kuoli”. Rautiaisen Samarialainen otti ajankohtaisesti kantaa kerjäläiskysymykseen ja toimi hyvin sinfoniaorkesterin kanssa.

Mustaa huumoria oli Martikaisen  Hitlerin koirasta, Blondista, kertovassa biisissä; Kaikki heiluttivat häntää, vaikka vain Blondi oli koira. Koska olen itsekin aina tiedostanut sen, että kaikki me joskus kuolemme, tykkäsin  kappaleesta Kaikki me kuolemme pian. ”Vaikka mä elän kuin viimeistä päivää, kiellän sen olevan viimeinen, kavahdan terveen järjen häivää, elämää vierastan…Siis missä on  rakas tai ystävä parhain, siellä sun paikkasi tänään jo on, kaikki me lähdemme liian varhain kuoleman kankeuden karkelohon”. Tykkäsin myös kappaleesta Meitä odotetaan mullan alla, joka rullasi hienosti sinfoniaorkesterin säestyksellä. Saman teeman alle sopi myös Loppusijoituspaikka.

Rautiasen kappaleista kosketti eniten Marja Mattlarin sanoittama Lintu: ”En kadu ketään niistä, joita syliini suljin, heitä sentään rakastin. Itken kaikkia niitä joiden ohitse kuljin joita väistin ja pakenin, sillä aina kun ihmisen lähelle päästin löysin lähelle itsekin, mutta jos itseäni varjelin ja säästelin heti eksyin ja palelin.”

Pyhäinpäivänä Rajapinnalla-teema jatkui VB-valokuvakeskuksen Exitus-näyttelyssä, jossa oli Minna Havukaisen kuvia kuolemasta ja surusta. Näyttelyn jälkeen veimme kynttilät Martta-mummon haudalle.
 

Rajapinnalla jatkoimme myös illalla, kun vapautimme mullan alta jotakin menneisyydessä vangittua ja elävältä haudattua. Se helpotti kummasti kaikkien oloa. Tarok-korteissa kuolema muuten tarkoittaa tien raivaamista uusille mahdollisuuksille, siirtymävaihetta ja muutosta. Jenni Vartiaisen Minä ja hän kertoo mielestäni hienosti sielunvaelluksesta ja  siitä, kuinka uusi matka alkaa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: