Sitähän se kaikki on…

joulukuu 18, 2010 at 10:42 am (Dialogi, Elämä, Rakkaus, Välittäminen, Uncategorized) (, )

rakkautta, rakkautta vain. Dave on tainnut ymmärtää sen, mikä on oleellista.  Sama asia on alkanut valjeta pikku hiljaa minullekin. Kaikki viime aikaiset itselleni merkitykselliset keskustelut ovat pyörineet tämän saman aiheen ympärillä, esimerkiksi keskustelu  pedagogisesta rakkaudesta tulevan työkaverin kanssa, Totuusradion Erik Frommia käsittelevä keskustelu, jonka kuuntelin eilen ja tietysti  kaikki päänsisäiset keskustelut, joita käyn. Oikeastaan olen melko pienestä alkaen pohtinut kahta kysymystä: Mikä on Jumala? ja Mikä on rakkaus? 

Joskus kymmenen vuotta sitten oivalsin kääntää Raamatun lauseen: ”Jumala on rakkaus” toisin päin: Rakkaus on Jumala. Kun sen sanoo noin päin, saa mielestäni ekumeenisen uskontunnustuksen, joka käy kaikille kansoille ja joka on mielestäni totta. Minusta on ollut aina vaikea hyväksyä sellaista Jumalaa, jolla olisi muka maantieteellisiä ja uskontojen välisiä rajoja. Pyhästä kolminaisuudesta on itselleni helpointa ymmärtää Pyhä henki, sillä siitä on  joskus mahdollisuus saada jopa omakohtaisia kokemuksiakin.”Aivan sama tunne kuin koskettava tuuli.”

Jos rakkaus on Jumala, ei enää tarvitsekaan tietää ”muuta” kuin se, mitä on rakkaus! Niihin hetkiin, joissa olen mielestäni tavoittanut jotakin siitä, on liittynyt helppous, ilo, rauha ja vapautunut olo. Erik Frommin mukaan ihmisen tavoitteena on vapautua omaksi itsekseen. Siis tulla siksi, mikä on.  Jos jatketaan Raamatun ”kääntämistä” omalle kielelleni, niin voidaan ottaa seuraavaksi tarkasteltavaksi lause: Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Siis jos Jumala on rakkaus, on ihminenkin pohjimmiltaan juuri sitä. Puhutaan elävästä Jumalasta, ja eikö rakkauskin nimenomaan ole jotakin elävää. Palvelemalla epäjumalia, esimerkiksi mammonaa, ihminen Frommin mukaan vieraantuu itsestään, siis rakkaudesta  ja elämästä,  ja alkaa elää  epäjumalien kautta. Se on jotain sellaista, jota joululaulu kuvaa: Turhuuden turhuus kaikki on, niin turhaa touhu tää; me kylmin käymme sydämin…Toiminnan ihmisenä pidän tärkeänä myös rakkauden tekoja, sellaisia, jossa ihminen antaa toiselle jotain itsestään;  aikaansa, lohtuansa…Eikä ole turhaan sanottu, että antaessaan saa. Näytän aina päätyväni lopuksi hermeneuttiseen kokemukseen, siihen dialogiin, joka sujuu kuin leikki. Rakkaus on parhaimmillaan helppoa. Se on oikeastaan rakkautta kaikkeen elävään, siis elämään. Se on pieni ja hento ote. Ja muuten, ihana jouluelokuva on Rakkautta vain.

Advertisements

2 kommenttia

  1. jukka said,

    kauniis kirjoitus, jatkat kivasti daven ajatuksia. mun ajatuksenjuoksu tässä taittuu hieman toiseen suuntaan. risteyksessä on helppo valita pikku prinssin ohjeen mukaan ”tärkeimmät asiat näkee sydämellä” – oikeastaan aika helppoa. rauhaisaa 4. adventtia

  2. Päivi Kujamäki said,

    Kiitos samoin! Ihan saman suunnan ajatuksia. Pikku prinssi on viisas, mutta joskus mä aattelen, että siihen näkemiseen tarvittaisiin sitä ”hölmöä nuorta sydäntä”, josta J. Karjalainen laulaa. Vanhempana punnitsee asioita niin monelta kantilta. Toisaalta kohtahan tässä alkaa olla jo hupsu vanha sydän käytössä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: