Uusi haaste, tehtävä

tammikuu 6, 2011 at 12:02 pm (Oppiminen ja opetus)

Eilen menin hoitamaan ihan toista asiaa OKL:lle, kun minulle yllättäin tarjottiinkin tilaisuutta  pitää kevättalvella lukemaan opettamisen kurssi lastentarhaopettajaksi ja luokanopettajaksi opiskeleville. Innostuin kyllä heti ajatuksesta, sillä juuri lukemaan ja kirjoittamaan opettaminen on itselleni ihan sydämen asia, voisiko jopa sanoa yksi harvoista erityisosaamisistani. Lähes kaikki parikymmentä virkavuottani olen pyörinyt pienten piirissä alkuopetuksessa. Innostus lukemaan opettamiseen taisi syttyä jo seitsemänvuotiaana, kun pidin kotikoulua pikkuveljelleni oman koulupäiväni päätteeksi ja opetin hänelle samat asiat, jotka ihailemani oma ensimmäinen opettajani oli minulle sinä päivänä opettanut. Opittiinkin pikkuveljen kanssa jokseenkin samaan tahtiin lukemaan, vaikka ikäeroa on lähes neljä vuotta. Tämä tietty voi kertoa jotakin veljenikin kapasiteetista, eikä pelkästään opettajan taidoistani. 😉

No, eilen siis olin ihan intona, mutta tänä aamuna heräsin kyllä pitkästä aikaan sellaiseen tunteeseen, että jonkinlaisia paineita pukkaa. Vaikka sanoinkin, että lukemaan opettaminen kuuluu erityisosaamisiini, niin kyllä luentojen suunnittelu ja valmistelu, sekä kolmen ryhmän harjoitusten vetäminen, vaativat minulta paljon työtä ja aikaa, ihan niin kuin mieheni heti eilen vihjasikin. Heräsin siis siihen, että päässäni sinkoili kaikenlaista Agricolasta alkaen… lukkarin koulua, Freirea, LPP:tä, KÄTS:iä, ekapeliä…Tyypillistä suunnittelua mulle: ensin on sellainen aivomyrsky ja halu saada koko juttu jotenkin haltuun monelta suunnalta. Ja tyypillistä sekin, että väliin puski myös siihen toiseen kurssiin liittyviä  asioita…Deweyn mukaan tällainen ajattelu on lapsille ominaista. Joka tapauksessa ymmärsin ainakin sen, että  täytyy ottaa käyttöön taas taskukalenteri yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Aamupäivällä sijoittelin kalenteriin ne tunnit, joihin olen lupautumassa, ja huomasin, että kalenteri täyttyikin yllättävän paljon ja tajusin, että on omaksuttava uusi elämänasenne ainakin joksikin aikaa. Eteneminen ei onnistukaan enää välttämättä asenteella: ”Tehdään, mitä eteen tulee” tai ”Musta tuntuu nyt siltä, että teen tätä juttua” tai ”Kappas vaan, tämäpä on mielenkiintoinen juttu, täytyypä syventyä siihen”. Ajankäytön on oltava selvästi suunnitellumpaa, jotta apurahakauden tärkein asia, eli oman tutkimuksen eteneminen, ei vaarantuisi.

Ja vaikka voinkin kokemusteni pohjalta  kertoa paljon lukemaan opettamisesta opiskelijoille, se ei tietenkään riitä, vaan minun on sen lisäksi myös perusteltava mitä, miksi ja miten, eli reflektoitava ja tiedostettava oman toimintani perusteita ja lähtökohtia sekä esiteltävä muita vaihtoehtoja ja toimintamalleja sen rinnalla. Tässä saattaa taas itse oppia ainakin yhtä paljon kuin opiskelijat. Harjoitusten pitäminen ei niinkään jännitä, mutta sitä ihmettelen, jaksanko luennoida niin pitkän ajan yhtä kyytiä, ja riittäkö edes sanottavaa. En ole koskaan pitänyt luentoja. Sen sijaan koen helpommaksi esimerkiksi asioiden tiivistämisen kahdenkymmenen minuutin konferenssiesitelmäksi. Mutta eiköhän työ tekijäänsä neuvo. Haasteellista, mutta mielenkiintoista, kaikki tämä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: