Kahtiajako on niin totta ja surullista!

huhtikuu 27, 2011 at 7:40 am (Oppiminen ja opetus) (, )

Tällä viikolla olen henkilökohtaisten surujeni lisäksi itkenyt myös paria uutista. Erityisesti itketti, kun kuulin, että  uusioperheet tarjoavat sijoituskoteihin murrosikäisiä, aikaisemmissa liitoissaan syntyneitä lapsiaan. Juuri murrosikäisten uusioperheiden lasten sijoituskotien tarve on tutkimusten mukaan erityisesti kasvanut. Voin kuvitella, miten pahalta lapsesta tuntuu tulla hylätyksi ja torjutuksi sillä tavalla juuri siinä iässä, jossa tarvitsisi vanhemmistaan vastusta omalle kapinalleen ja toisaalta hyväksyntää omana itsenään. Tiedän omastakin kokemuksesta, että murrosikäiset ovat erityisen vaikeita ja ristiriitaisia, mutta tässä kohtaa olen tiukkapipo; minusta oman lapsen hylkääminen juuri tuossa vaiheessa on väärin ja raukkamaistakin,  ja sillä on varmasti ikäviä seurauksia.”Ei tunteen voimakkuus vaan sen kestävyys luo korkeamman asteen ihmiset.” (Nietzsche). Uutinen saa nyt tätä kirjoittaessanikin kiukunkyyneleet kihoamaan niitä perheitä kohtaan, jotka haluavat perustaa uuden lintukodon ilman ikäviä soraääniä!

Toinen uutinen koski tutkimusta, jonka mukaan vuosittain 2000 poikaa läpäisee peruskoulun osaamatta sen jälkeen hädin tuskin lukea ja kirjoittaa; joka kolmas poika sai heikon tuloksen lukemista ja kirjoittamista mittaavasta kokeesta. Uutinen hätkähdytti minua alkuopettajana, jonka perustehtäviin kuuluu juuri lukemaan ja kirjoittamaan opettaminen. Syyt tutkimustuloksiin ovat varmasti moninaiset eikä niitä voida vierittää yksinomaan koulun tai kodin niskoille. Mutta ne kertovat mielestäni selvästi sen, kuinka yhteiskuntamme on kahtiajakautunut niihin, jotka vielä arvostavat koululaitosta ja niihin, jotka jo varhaisessa vaiheessa siirtyvät sivusta seuraamaan sitä, joko häiriköiden äänekkäästi tai vaihtoehtoisesti vetelehtien ”mitä välii”-aseteella yhdeksän vuotta koulupäivästä toiseen. Syyt tähänkin ovat varmasti moninaiset. Nuori ja koulu puhuvat ilmeisesti aivan eri kieltä. Tämän totesi aihetta käsittelevässä radiohaastattelussa myös Kari Paakkunainen  Helsingin yliopistosta. Mietinkin vähän sitä, kuinkahan moni moponrassaaja motivoituu kirjoittamaan haikua, joka oli yksi tutkimuksessa olleista tehtävistä. Toisaalta muistan myös, kuinka innokkaasti eräs lukivaikeuksista kärsivä ja moottoriajoneuvoista kiinnostunut ekaluokkalaiseni lausui luokan äitienpäiväjuhlassa Kirsi Kunnaksen runon autosta. Rekvisiitaksi tuunattiin meidän vanha leikkiauto.

Se, että koulu ja nuori puhuvat eri kieltä, voi johtua siitäkin, että kaikissa kodeissa ei arvosteta kirjallisuutta; aapinen saattaa olla jollekin lapselle ensimmäinen kovakantinen kirja ja lukukokemus.  Toisaalta myös koulu perustuu vieläkin liian paljon kirjaviisauteen. Tekemällä oppimista ei niinkään arvostetta teoreettisessa peruskoulussamme. Eikä se tutkiva oppiminenkaan välttämättä tähän ratkaisu ole; sehän monesti juuri  perustuu luku-ja kirjoitustaitoon. Kai Hakkaraisen mukaan nimenomaan kirjoittamisesta kehittyy tutkivassa oppimisessa väline ajatella.

Osa vanhemmista varmasti protestoi syystäkin koulujen suorituskeskeitä ajattelua, joka on aivan suoraan yhteydessä jatkuvaa kasvua korostavaan yhteiskuntaamme. Ymmärrän protestin ja sen että vanhempien arvostukset heijastuvat myös nuorten käsityksiin koulusta. Mutta ymmärtämiseni ei pelasta nuorta syrjäytymiseltä. Jotain muuta pitää tehdä. Luku- ja kirjoitustaito on mielestäni perustaito, jonka jokainen voi ainakin välttävästi oppia ja sen oppiminen pitää olla koulun perustavoitteena edelleen. Kaikilla lapsilla ei ole heti valmiuksia itseohjautuvaan tiedonhakuun, niin hienolta kuin se kuulostaakin.  Eivät edes yliopisto-opiskelijatkaan jaksa jatkuvasti tehdä ryhmätöitä, joissa opettaja heittää heille kysymyksen selvitettäväksi. Aina ei jaksa konstruoida tietoa itse. Lisäksi tiedon luomiseen yleensä vaaditaan sekä luku- että kirjoitustaitoa.  Näiden perustaitojen opettaminen vaatii monesti melko ohjatua ja pitkäjänteistä yhteistoimintaa opettajalta ja oppilaalta. Hyvä opettaja myös vaatii, että nämä perustaidot opitaan. Mutta toisaalta hyvä opettaja avaa myös oven nuoren maailmaan eikä pidä esimerkiksi tietokoneita vain paholaisen pönttöinä. Mutta hyväkin opettaja väsyy kaikkien ristiriitaisten ja moniaisten vaatimusten edessä,  joita koululle asetetaan ja jotka häiritsevät perustehtävän toteuttamista. Mutta toisaalta: first things first; onhan sitä lupa käyttää omaa järkeä ja priorisoida asioita.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: