Kantapään kautta koettua

Touko 24, 2011 at 2:27 pm (Ihminen, Kasvu, Kasvatus, Koulu, Oppiminen ja opetus, Ruumis, Sielu, Tutkimus, Uncategorized)

Tuntuupa mukavalta, kun kantapää kestää taas astumista, ja tulipa todella konkreettisesti koettua jotakin  ”kantapään kautta”.  Kun on tottunut siihen, että  mikään paikka ei yleensä ole kipeä, oli viikon kestänyt kipu kantapäässä oikeastaan ”terveellinen” kokemus siitä, kuinka kipu voi hallita ja vaikeuttaa normaalia elämää.

Kantapään kautta, tai oikeastaa sisäkaluja myöten, tuntuu sekin, kun muutto alkaa muuttua hieman konkreettisemmaksi. Oma koti on jo Huoneistokeskuksen koemyyntipalvelussa, jossa voi maksutta selvittää asunnon markkinahintaa http://www.ilmo.fi/kohde.php?kohde=760. Mielestäni pätee sekä ihmisiin että taloihin se, että rakkaus tuntee syvyytensä vasta eron hetkellä.  Sydämestä ottaa. Huomaan myös tietynlaisia hylkimisreaktiota ja vatsankouristuksia ruumiissani käydessäni katsomassa myynnissä olevia asuntoja. Ne eivät  tunnu omalta, ja tekee mieli lähteä juoksemaan pois kesken esittelyn. Onneksi on sentään mielessä yksi, jonne voisin kuvitella itseni asumaan (ja jonka pystyisin maksamaankin).

Kivusta huolimatta kantapään kautta kokeminen on tarpeellista. Voi olla jopa niin, että ihminen ei ilman kipua edes opi, tajua, muutu tai kasva. Kantapään kautta saisivat kernaasti kokea opettajan työn muun muassa ne päättäjätkin, jotka lapsen parhaaseen vedoten sijoittavat erityistä tukea vaativia lapsia yli kahdenkymmenen oppilaan luokkiin. Se mikä näyttää paperilla ”tasa-arvon ” toteutumiselta ei välttämättä toimi käytännössä. Ei ole kiva olla aina se, joka ei ymmärrä, ei ehdi, ei saa selvää, varsinkin jos vielä vieressä häiritsee joku, joka kyllä osaisi, mutta ei viitsi.  Eikä ole mukavaa opettajastakaan tuntea jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Se, mikä oikeasti olisi tasa-arvoa, tarkoittaisi käytännössä pienryhmäopetusta, joustavampia ryhmäjakoja ja useampia aikuisia samassa luokassa. Mutta se maksaa. Oppilaan integrointi tasa-arvon nimissä ”normaaliin” luokkaan ei maksa. Muun muassa tällaisista puhuimme viimeisessä Toimen kokouksessa, joka oli itseäni koskettava kokemus sekin, positiivisesti sydäntä sykähdyttävä. Ryhmäni opettajat ilmaisivat muun muassa avoimesti väsymystään kaikkeen siihen paperinpyöritykseen, mikä on lisääntynyt ja mikä vie aikaa perustehtävältä ja lapselta.  Toisaalta opettajat ideoivat vapaasti vastalääkkeeksi kiireelle ja suorittamiselle koulua, jonka slogan olisi Slow flow tai heittivät ilmaan kysymyksen: Millainen olisi lukuvuosi ilman oppikirjoja? Ihmeekseni huomasin, että lukuvuoden viimeinen kokoontumisemme tiivistyi juuri niiden kysymysten äärelle, joita olin lähtenyt tutkimuksessani selvittämään.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: