”Jätkä”

kesäkuu 22, 2011 at 6:53 am (Elämä) ()

Eilen taas huomasin, kuinka terveellistä minulle on toiminta, tässä tapauksessa siivoaminen. Silloin, kun on vetämätön olo, auttaa kummasti, kun vain ”pakottaa” itsensä tarttumaan johonkin tehtävään ja yleensä, onneksi, tehtävä tempaa mukaansa ja sen jälkeen olo on paljon parempi ja ympäristökin vähemmän kaoottinen.

Nämä nostamani kortit ovat olleet  hieman toista kuin tässä elämäntilanteessa odotin, mutta toisaalta kertomuksen ei tarvitsekaan edetä kronologisesti. Jotenkin kaikki kortit kuitenkin liittyvät selvästi toisiinsa ja nostavat esiin jotain meneisyydestä tai toisaalta ehkä omia haaveita myös. Mutta tänään toiminnan ihmisenä kysyn kuitenkin: Miten pitää toimia?

Ei taaskaan mitenkään selkeä vastaus. Nostin kortin, jossa lukee Bube der Kelche, ilmeisesti maljojen sotilas, ”jätkä”. Hän näyttäisi seisovan näyttämöllä, jonka takana on meri. Myös eilinen pari seisoi ikään kuin näyttämöllä, jonka takana häämötti se punakattoinen talo. Ritarilla on kädessä kultainen malja, josta pomppaa esiin kala. Yllään hänellä on sininen hassu hattu, ilmeisesti siihen aikaan kuitenkin muodikas, hatun alta pilkottaa tummaa takatukkaa, trikoot ovat punaista neulosta, samoin paita, paidan päällä olevassa ”liivimäisessä” asussa on tulppaanikuvioita ja saapikkaat ovat samanlaiset kuin eilisessä kuvassa ja mieskin näyttää samalta. Harmi, kun ei ole oikeita käsitteitä käyttää näistä keskiaikaisista vaatteista. Ehkä minun sitten pitää löytää tällainen ritari, mutta vaatteiden perusteella häntä tuskin voi etsintäkuuluttaa. Pitänee myös googlata, mitä kala mytologiassa tarkoittaakaan, sehän on myös kristillisiä symboleja.

Maallisimmista asioista puheen ollen, saksalaiset ystävämme siirtyvät tänään mökiltä meille majoitukseen. En tiedä, haittaako emännöiminen kahden viimeisen kortin nostamista. Haluaisin tehdä sen kuitenkin omissa oloissa, vaikka näin julkisesti esittelenkin kortteja.

Ps. Piti kuitenkin muuttaa alkuperäisiä sääntöjä ja kurkistaa tämän kortin merkitys: 

 Maljojen Lähetti katsoo kohtisuoraan maljasta kurkistavaan kalaan – hän on valmis kohtaamaan kaiken, mitä alitajunta esiin nostaa. Maljassa voisi yhtä hyvin olla käärme tai lohikäärmekin, Lähetin reaktio olisi joka tapauksessa sama. Asentokin viestii samankaltaista itsevarmuutta; toinen käsi lanteilla, jalkaterät avoimena hän suhtautuu mihin hyvänsä ’käsillä olevaan’ mieluisana haasteena, jopa leikkimielellä. Lähetin rohkeus kohdata kalan symboloimat asiat (tunteet, impulssit, näyt) ei valitettavasti pohjaudu ymmärrykseen vaan kokemattomuuteen.

Maljojen Lähettiä voisi kenties verrata murrosikäiseen, joka ulospäin viestii lujasta olemuksesta, mutta jonka sisäpuolella myllertää kaaos. Tämän Vesi-elementin lähetti on ainoa hovikortti, jossa henkilö seisoo eri maaperällä muuhun taustaan nähden.  Lähetillä on kädessään ’näytepala’ siitä mistä todellisuudessa on kysymys. Juuri tuo eri maaperällä oleminen synnyttää uskomuksen siitä, että se mitä näemme edessämme on jotain irrallista, jotain mikä ei kuulu meihin. Jos Lähetti seisoisi vedessä olisiko kokemus kenties toisenlainen?

Kuvan mukainen ymmärrys tai suhtautumistapa voi olla tilanteesta riippuen joko hyödyksi tai sitten haitaksi. Joskus parempi tapa toimia on vain katsoa asioita etäämmältä, olla aivan kuin ne eivät koskettaisi meitä itseämme mitenkään. Objektiivisuuteen pyrkiminen on yksi kortin myönteisemmistä merkityksistä. Joskus taas olisi parempi kääntyä ympäri, ja hypätä asiaa sen enempää miettimättä veteen. Kuvan symboliikkaa voi hyödyntää tietoisesti mielikuvituksen tai luovuuden lisäämiseen elämässä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: