Päiväperhoja

kesäkuu 30, 2011 at 9:23 am (Kirjat) (, )

Luin viimeksi Helena Sinervon romaanin Tykistönkadun päiväperho. Kokoavasti, ja ihan äkkiseltään, sitä on vaikea käydä analysoimaan, koska kirja käsittelee niin monia isoja teemoja: seksuaalisuutta, taiteen ja ruumiin  estetiikkaa, kauneusleikkauksia, postmodernia taidetta, lapsuuden merkitystä, yhteiskunnallisia kysymyksiä  ja anteeksiantamistakin. Pidin kirjasta, joka oli rohkea, groteski ja kuitenkin jotenkin kummallisella tavalla  kaunis. Ja kyllä minua paikoitellen naurattikin.

Kirjan päähenkilö Mette on ikäiseni nainen, perheellinen kirjallisuudentutkija. Elämä kiltin virkamiesaviomiehen ja teini-ikäisen tyttären kanssa on keskiluokkaista ja kesyä, mutta kesyjä eivät ole Metten seksifantasiat. Ensimmäinen plussa tälle kirjalle olikin se, että Sinervo kuvaa, kuinka rohkeita ja lihallisia meidän herttaisten naistenkin fantasiat voivat olla.  Lihaa säästämättä, laadusta tinkimättä. Mutta Mette ei tyydy vain kuvittelemaan, hän myös toteuttaa sokkotreffeillä fantasioitaan nuorten komeiden miesten kanssa.

Seksikohtaukset on kuvattu erittäin rivosti niin, että ne voi nähdä ja haistaa. Saattaa olla, että Jallut ja Kallet kalpenevat kuvistaan huolimatta niiden rinnalla. Seksikohtaukset saivat miettimään myös sitä, kuinka tärkeää kuvittelu, visualisuus ja  tietty esteettisyys on nykyihmisen kiihottumiselle. Metten kaksoiselämä on elämäntaidetta hänelle itselleen, ja ruumis on sen väline. Sokkotreffeillä ei ole mitään tekemistä rakkauden ja läheisyyden kanssa, joita Mette myös ilmiselvästi  kaipaa ja joihin kirjan loppuratkaisu saattaa tarjota mahdollisuudenkin. Oikeastaan on  kyse ”vain” siitä, että Mette antaisi rakastaa itseään. Sydämen sivistystä omaava  aviomies Eero kyllä rakastaisi  ja rakastaa kaikesta huolimatta. Loppuratkaisu on kyllä aika uskomaton. (Eerosta voisi myös kirjoittaa oman juttunsa; samoin taiteellisesti lahjakkaasta pianisti tyttärestä ja Metten kumppaneista, erityisesti komean ”jortikan” omaavasta Otosta; kuten myös siitä, että kirja on samalla yhteiskunnallinen kommentti sivistyksen ja humaanimpien arvojen puolesta tätä nykyistä välineellistä menoa vastaan.) Kirja tarjoaa mainion tilaisuuden harrastaa sitä ylistämääni dialektiikkaa ääripäiden välillä ja myös nauraa niille ääripäille  ja tunnistaa samalla myös itsessään jotain naurettavaa ja traagista.

Oman ruumiin asettamista taiteen välineeksi kuvataan erityisesti Metten tutkimuskohteen ja innoittajan, Liliane Schubaldin, kautta. Schubald oli feministinen ikoni, joka vanhempana muokkasi vartaloaan kaikilla mahdollisilla kauneusleikauksilla ja joka teki itsemurhan repimällä itse  rinnastaan irti tuskallisiksi käyneet implanttinsa. Itselle heräsi kysymys, hyväksytäänkö yhteiskunnassamme seksuaalisuus vain niille, jotka täyttävät fyysiset mitat ja ovat nuoria. Halveksimme ylimielisesti kauneusleikkauksia tekeviä naisia silloin, kun olemme itse nuoria, mutta…En tarkoita tällä sitä, että kauneusleikkaukset olisivat minusta hyvä ratkaisu, päinvastoin, vaan sitä, että ympäristö saattaa ”pakottaa” niihin.

Seksuaalisuus suljetaan myös monesti kokonaan pois vanhusten elämään kuulumattomana. Tässäkin Sinervo tekee raikkaan poikkeuksen. Kirjan höperöityneen mummon ”jortikan” himo johtaa traagisiin tapahtumiin. Vaikka alzheimerin tauti on vienyt muistin muuten, on jäljellä vielä se alkukantaisin ja voimakkain vietti.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: