Kutsumus?

joulukuu 4, 2011 at 3:46 pm (Koulu, Oppiminen ja opetus, Tutkimus, Työ)

Huomaan olevani väsynyt ja kärttyinen ja pelkään, että olen kadottamassa jotakin, mikä on pitänyt minut kiinni siinä, mitä teen.Vaikka minulla onkin melko selvä visio siitä, mitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä, olen kärsimättömätön, koska tavoite on vielä niin kaukana. Hoidan kyllä konkreettisia asioita päivä kerrallaan ja hetki kerrallaan. Se on oikeastaan ainoa järkevä tapa toimia tässä tilanteessa, jossa monet eri asiat  repivät moneen eri suuntaan. On sentään lohdullista, kun saa raaputettua edes  rasvaroiskeet pois uuninluukusta. Onneksi sentään  edelleen osaan iloita myös lasten oppimisesta.

Tutkimus vetää vahvasti puoleensa, mutta se ei ole enää vain harrastus, kuten aluksi sanoin, vaan sen merkitys on kasvanut, ja sitä kautta myös suorituspaineita alkaa kasaantua. Tutkimuksen valmistuminen saattaisi auttaa  toteuttamaan niitä tulevaisuuden haaveita. Olen alkanut haaveilla rauhallisemmasta työstä, jossa olisi hieman vähemmän väliin tulevia muuttujia, jossa voisi keskittyä kasvattamisen sijasta enemmän opettamiseen, tai vielä paremmin; oppimisen käynnistämiseen ja ohjailuun, jonka lisäksi olisi ihanaa välillä hautautua hiljaiseen tutkijan kammioon kirjoittamaan. Nyt tunnen lähes päivittäin riittämättömyyden tunnetta  yrittäessäni ratkaista pienten ihmisten suuria ongelmia, tai edes hieman auttaa siinä.

Viimeksi innostuin ja koin yhteisöllisyyden tunnetta Kasvatustieteen päivillä Joensuussa reilu viikko sitten. Erityisesti havahdutti Tuure Tammen esitys, jonka aiheena oli keskusteleva opetus. Innostumaan sai myös Jyväskylän opettajankoulutuksen PedArt-toiminta. Molemmat lähtevät etenemään oppijalähtöisesti periaatteella: Purjehtiminen on tärkeämpää kuin määränpää. Ristiriita tämän ihanteen ja nykyisen toimenkuvani kanssa on kuitenkin turhauttava. Jotta keskusteleva opetus tai tutkiva oppiminen ylipäätänsä voisivat onnistua, pitäisi osata myös kuunnella muita ja toimia yhdessä.  Perustaitojen: lukemisen ja kirjoittamisen harjoittelu vaatii myös paljon (tylsää) toistoa ja työtä, eikä aina ole kivaa, ei oppilaista eikä opettajastakaan. Mutta jatketaan harjoitusta, mitäpä muutakaan tässä voi. ”Sen minkä teet, se kunnolla tee, työ sinut palkitsee.”

Advertisements

3 kommenttia

  1. Matti said,

    Hei hyvä Krapu,

    Voiko mikään olla parempaa kuin kasvattajana oleminen! Se on myös vaikein tehtävä, joka ihmiselle voidaan antaa. Haasteellisuus tekee
    siitä inspiroivan tehtävän. Siinä toimessa epäonnistuminenkin
    on tavallaan onnistumista niin uskomattomalta kuin se tuntuukin.
    Nimittäin, jos on sydämellään täysillä, käsillään ja kaikeilla muillakin
    tavoin on tehnyt kaikkensa, niin se kantaa, enemmän tai myöhemmin.
    Uso se;).

    ystävällisesti Matti

    • Päivi Kujamäki said,

      Kiitos Matti! Sanasi olivat kuin joululahja minulle, ja uskon, että olet itse elävä esimerkki siitä, että sanasi muuttuvat myös teoiksi eli ovat aitoja sanoja (Freire).
      Ei kai tässä siis muuta voi kuin uskoa, toivoa ja rakastaa ja tehdä parhaansa päivä vain ja hetki kerrallansa.
      Hyvää joulua Sinulle!

  2. Matti said,

    Hei Päivi,

    Kiitos vaan sanoistasi. Olet itse elävä esimerkki
    inspiroivasta ihmisestä, joka jaksaa paahtaa sivistyksen puolesta.

    Samoin sanomallista joulua myös Sinulle ja kaikkea
    hyvää Anno Domini 2012!

    ystävällisesti Matti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: