Kodissa kodista kotiin

joulukuu 29, 2011 at 6:15 pm (Aika, Perhe, suku, koti)

Olen siirtymässä kynnykseltä toiselle. Pitkään jatkunut odotus välitilassa on päättymässä. Ehdin jo melkein tottua siihen, ettei mitään tapahdu, kun joulun jälkeen yllättäin tulikin tieto, että ostotarjoukseni vaaleaksi rapatusta vuonna 1967 rakennetusta omakotitalosta on hyväksytty. Tieto tuntui koko kehossa hervottomuutena ja pistelynä. Vaikea sanoa, mikä tunne oli päällimmäisenä.

Tänään kävimme koko perheen kanssa mittailemassa kaapin paikkoja. Mielessäni ripustin jo ryijyjä ja raanuja. Joskus aikaisemmassa postauksessani kirjoitinkin siitä, mitä haluaisin ottaa mukaan sitten, kun muutto tulee eteen. Toiset haluavat alkaa puhtaalta pöydältä, mutta itselleni tärkeitä ovat muistot ja niihin liittyvät esineet, eri aikakausilta ja eri ihmisistä. Siispä olin erittäin onnellinen, kun eteisestä löytyi sopiva kolo kotoa peritylle vanhalle keittiönlipastolle, jonka mummo aikoinaan hankki kihlattunsa kanssa ja jonka Pekka maalasi kukkineen kaikkineen, kun muutimme tänne koululle asumaan.

Kaupungilla tein ensimmäiset uudet hankinnat: television, soittimen sekä kuusi lautasta ja juomalasia. Kaupunkireissun jälkeen aloin muistella niitä koteja, joissa olen asunut. Yhteistä niille kaikille on ollut erinomaset naapurit. Lapsuuskodin rintamamiestalon naapurit olivat kuin kotijoukkojen jatke. Mummot köpöttelivät 400 metrin matkan toistensa luo päiväkahville usein ja me lapset siirryimme monta kertaa päivässä paikasta toiseen leikkimään, jollemme sitten leikkineet ”rajalla”. Molempien kotien luurangotkin olivat tuttuja.

Oli helppo kotiutua opiskelukämppään, joka oli myös puolitoistakerroksinen sodan jälkeen rakennettu omakotitalo, jonka vinttihuoneen vuokrasin ensin yksin, ja sitten parin vuoden päästä naimisiin mentyämme vuokrasimme yhdessä toisenkin yläkerran huoneista. Vuokraisännästä ja hänen tyttärestään tuli meille kuin varaisä ja sisko. Ensimmäinen nuorenparin joulu pienen kinkun ympärillä on jäänyt parhaana muistona mieleen.

Vinttihuoneisto oli ensimmäinen asuntoni myös Hollolassa, kun aloittelin opettajan uraa. Se oli Tennilän entisen kansakoulun yläkerrassa, jonne tuli vain kylmää vettä ja jossa lämmitti porinmatti ja hellan uunissa paistettiin piirakoita ja kaalikääryleitä. Alakerrassa asusti talonmiehen töistä vastaava Hilkka, joka oli tarvittaessa kipakkakin. Kolmen lapsen yksinhuoltajuus oli sitä vaatinut, mutta itse pidin kovasti Hilkan huumorintajusta. Yhden kortti-illan jälkeen Hilkka kysyi, pelasimmeko sitä petankkia myös sisällä.

Koska koulun yläkerrassa ei ollut mukavuuksia, oli syytä muuttaa sellaisten äärelle, kun esikoinen ilmoitti tulostaan. Saimme vuokrattua kaksion samasta talosta, missä tulevat isovanhemmatkin asuivat ja saimme jakaa kovasti parkuvan vauvamme lastenhoitoa myös heidän kanssaan. Hiekkakasan jengi on jäänyt siltä ajalta mieleen: ”Tule hyvä kakku, älä tule paha kakku”.

Esikoinen ehti täyttää yhden vuoden, ja toinen sisar kasvoi jo kovaa vauhtia kohdussa, kun syksyllä 1991 muutimme Savonlinnaan mukavaan ja tilavaan kaksikerroksiseen rivitaloon, jonka vuokrasimme ulkomailla asuvalta perheeltä. Sielläkin löytyi mukava hiekkakasan rinki, ja äiti-lapsikerhossa alettiin heti käydä yhdessä, kun isosisko sai pikkusiskon. Nautin kotiäitiydestäni.

Oma omistusasunto alkoi silti kiinnostaa, vaikka korot olivatkin huimat vuonna 1992. Mutta eiväthän nuoret ihmiset sellaista pelkää. Ostimme Kerimäen puolelta kodin, joka oli ns. remontoijan unelma. Kellarissa vettä, vaatekommeron takaseinässä hometta…Kävimme työhön uudisraivaajien vimmalla. Joskus mietin, miten aika riitti  siihen kaikkeen vaativan työn ja kahden alle kouluikäisen kanssa. Tukena ja apuna olivat silloinkin naapurit; Rajamäen ”rykmentti”. Kunnon työmiehiä ja naisia, jotka ensin vähän taisivat vierastaa, kun saivat naapuriin oikein opettajan perheineen. Mutta onnistuin murtamaan jään olemalla oma hölmö itseni, eli nolojen tilanteiden nainen.

Vajaaksi vuodeksi vuokrasimme Rajamäen talomme yhdelle prätkämimmille tyttärineen, kun itse asuimme Göttingenissä Pekan valmistellessa väitöskirjaa. Hausfraun rooli ei ihan sellaisenaan istunut päälleni, sillä ikävöin opettajantyötäni, haikailin jatko-opiskelujen perään ja podin jonkinlaista alemmuudentunnettakin. Siitä huolimatta päivät kuluivat leppoisasti, sillä sielläkin oli seurana ihanat naapurit, erityisesti tsekkiläinen  Karolina lapsineen, jonka kanssa kävimme frauenklubissa ja opettelimme saksaa yhdessä. Tosin ymmärsimme toisiamme yllättävän hyvin ilman yhteistä kieltäkin.

Rajamäen talo koheni kovasti kuuden vuoden aikana,  ja suunnittelimme siihen jo isompaakin remonttia. Mutta kustannusarvio pistikin suunnitelmat uusiksi. Juuri kun olimme päättäneet luopua remonttisuunnitelmista, oli saman viikonlopun lehdessä ilmoitus myynnissä olevasta vanhasta kansakoulusta Kerimäellä. Sitä ilmoitusta lukiessamme tunsin selvästi, että tulevaisuus oli sinetöity. Ja niinhän siinä sitten kävi, että meistä tuli yläkuonalaisia. Siskokset nauttivat koulukotimme tarjoamista tiloista täysin rinnoin kiikkumalla köysissä ja puolapuissa sekä keksimällä aina uusia askartelu- ja teatteriprojekteja. Tien toisella puolella vanhassa kaupparakennuksessa asuivat parhaat mahdolliset naapurit, joista saivat sekä lapset että aikuiset elinikäiset ystävät. Vuotuiset naapuruston pikkujoulut vahvistivat yhteenkuuluvuuden tunnetta, samoin rouvien Runebergin runokahvit ja monet saunaillat. Iltatähden synnyttyä naapurit tulivat joukolla rotinoille.

Ja nyt sitten olen muuttamassa tästä toiveitteni talosta toiseen, mutta ajatus ei tunnukaan niin pahalta kuin vielä vuosi sitten. Talo jää miehelleni, mikä onkin isompienkin tyttöjen, saati sitten iltätähden kannalta ihanneratkaisu. Enkä minäkään kauas muuta; vain Kirkonkylälle seitsemän kilometrin päähän. Lisäksi tiedän jo, että tulevatkin naapurit ovat mukavia ihmisiä. Runebergin päivän kahveille lisätään vaan pari tuolia lisää, kun sekä vanhat että uudet naapurin rouvat kokoontuvat. 

Advertisements

4 kommenttia

  1. Seikku said,

    Luin kirjoitustasi ja sait taas minut liikuttumaan sinä Ihana Nainen!

    • Päivi Kujamäki said,

      Terveiset vaan sinne naapurin ihanaiselle ihmiselle!!

      • Eira Ranta-aho said,

        Olipa ihana kirjoitus! Onnea uuteen kotiin ja kaikkea hyvää tälle uudelle vuodelle!!! Tervesin ”eka naapuri”

      • Päivi Kujamäki said,

        Kiitos Eikku-kulta! Hyvää uutta vuotta teille myös!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: