Loppiainen

tammikuu 6, 2013 at 4:44 pm (Aika, Tutkimus)

En pura vielä tänään kuusta, vaan katselen illalla sen kynttilöitä, otan pienen konjakin ja pari suklaata, mitä joulusta on jäljellä . Taidan olla niitä, joille asioiden lopettaminen on paljon vaikeampaa kuin aloittaminen. Keskeneräisten töiden loppuun saattaminen, langanpätkien päättely, jostakin vanhasta luopuminen, lopullisten papereiden allekirjoittaminen… Alkanut vuosi kuitenkin todennäköisesti tulee sisältämään juuri näitä asioita, ja on jo sisältänytkin.

Kravun vuosihoroskooppikin lupaa ”uusia uria avaavaa sadonkorjuun jaksoa: On aika jatkaa matkaa ja alkaa tyhjältä pöydältä”.  Uuden vuoden päätökseni liittyykin juuri tähän; toivon, jopa päätän, että saan tutkimukseni tänä vuonna valmiiksi. Luvata en kuitenkaan sitä voi, koska saattaahan olla niin, että se, mikä  minun mielestäni on valmis, ei jonkun toisen mielestä vielä sitä  ole. Mutta päätös on kuitenkin tehty, jopa näin julkisesti.

Tutkimusmatkani on siis melko lähellä loppua. Miten nopeasti aika onkaan kulunut ja miten paljon mielenkiintoisia ja ihania ihmisiä olen tavannut matkan aikana. Miten innostavaa uusiin asioihin tutustuminen on ollut  ja miten hienoa on ollut huomata, että moni asia etenee kuin omalla painollaan: olen tärmännyt oikeisiin  ihmisiin ja kirjoihin juuri oikeaan aikaan. Olen saanut apua. Ja väistämättä olen jotain oppinutkin, myös itsestänikin: ”Action research is a kind of journey to self-discovery. In doing research one is, in fact, changing one´s self” ( O’Hanlon).

Nyt on siis vielä edessä se viimeinen nousu, loppusuora ja matkaraportin tekeminen.  Aikaisemmin luulin, että viimeksi mainittu olisi paljon helpompaa: kertoisin vain mitä tapahtui, mitä koimme ja teimme muiden seurueeseen kuuluneiden tutkimusmatkailijoiden kanssa. Mutta nyt huomaankin, että tämä viimeinen vaihe on se vaikein ja ympärillä olevista ymmärtäväisistä ja avuliaista  ihmistä huolimatta myös se yksinäisin vaihe. Herään aamuisin tunteeseen, että  reppuuni on laitettu kiviä painoksi, askel ei nousekaan, pohkeissa on maitohappoa. Pelkään, että tankkaukseni on epäonnistunut ja teen ”konoset”, pelkään etten pääsekään perille, että suoritukseni hylätään. Olen myös surullinen siitä, että  rinnallani ei  ole enää häntä, jonka  kanssa aiemmin taittui monta matkaa, mutta onneksi on kuitenkin ”ystävyys, yhteistyö ja avunanto” -sopimus.

Vaikka tekemäni päätös ahdistaakin, saa se toisaalta ponnistelemaan  määrätietoisemmin, ja matka etenee, askel kerrallaan. Ei voi alkaa uutta matkaa ennen kuin on saanut edellisen matkan tehtyä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: