O Captain, my Captain

Touko 11, 2013 at 1:26 pm (Aika, Elämä) ()

Tänään tuli spontaani itku kukkakaupassa, kun kuulin, että  Timo; pitkäaikainen työtoverini ja koulumme entinen rehtori, oli kuollut. Timo toimi kaksikymmentä vuotta sitten väliaikaisena  koulutoimenjohtajana ja oli valitsemassa minua sijaiseksi Kirkonkylän koululle. Timo oli silloin jokseenkin samanikäinen kuin minä nyt. Muistan kuin eilisen päivän, kun saavuin työnhakijana koulutoimistoon kaksi alle metrin mittaista tyttöä käsipuolessani. Ja muistan myös, kuinka olin yhtä aikaa kauhuissani ja innoissani, kun kuulin tulleeni valituksi.

Timo oli itselleni sellainen isähahmo, ja ehkä minäkin olin hänelle vähän niin kuin ”oma” tyttö. Yhteistyömme sujui hyvin ja tuntui siltä, että Timo luotti minuun. Toimin vähän niin kuin sihteerinä kirjoittaen koulun tiedotteita ja ”vuosikatsauksia”. Kun viiden vuoden ”koeajan” jälkeen koululautakunta haastatteli minua opettajan virkaan, oli Timo kuulemma sanonut: Valitkaa, mitä valitsette, me pidetään Päivi. Se tuntui hyvältä ja  kuuluu niiden ”elämäni miesten” sanomien lauseiden joukkoon, jotka säilytän muistoissani.

Timo  lähetti minua myös koulutuksiin,  ja sain vastuullisia tehtäviä hoidettavakseni. Tosin ”Oppi ja laatu -hankkeen” vetäminen (1998) oli kyllä aikamoista kivireen vetämistä, mutta opetussuunnitelmatyön ohjaaminen sen sijaan oikein mielekästä hommaa (2003). Ihailin Timoa juuri siksi, että hän piti tärkeänä koulun kehittämistä, ja toinen syy, miksi ihailin häntä, oli tietynlainen rauhallisuus;  mottona: Asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan kuin Ellun kanat. Lisäksi Timolla oli aina jokin vitsi opettajanhuoneen tunnelmaa keventämään. Erityisesti minulla on jäänyt mieleen se, kun karjalaispoika joi oksalakkaa humaltuakseen ja tuli sitten tuiterissa naama punaisena kotiin, jossa isä totesi: Juo poika vielä lissää! Nahka ei vielä kiillä!  Timon kanssa tuli muuten otettuakin opettajien illanvietoissa muutamat napsut, ei tosin oksalakkaa. Timon mielestä terveellinen elämä saattaa kyllä lisätä elinaikaa, mutta varmuudella se saa elämän ainakin tuntumaan pitkältä. Tosin vannoutunut tupakkamies joutui viime vuosina lopettamaan tupakoinnin terveydellisistä syistä.

Kirjoitin tämän muistokirjoituksen aika itsekkäästä näkökulmasta.  Mieskuorolaiset, Punaisen ristin  väki ja reserviläiset pitävät varmasti Timolle  toisenlaisia  muistopuheita. Kun Timo keväällä 2003 jäi eläkkeelle, tunsin velvollisuudeksi ja halusin pitää hänelle läksiäispuheen. Vertasin häntä laivan kapteeniin, mikä ei ole kovin tuore vertaus, mutta sopi hyvin Timolle, joka harrasti veneilyä ja oli sotilasarvoltaankin kapteeni. Minulle jäi sellainen mieli, että puheeni oli hänelle merkityksellinen. Nyt kun Timo on poissa, huomaan, etten enää olekaan tyttö, vaan minun on otettava askel ”aikuisuuteen” päin, tartuttava itse ruoriin. On niin surullista, kun edellinen sukupolvi, ne meidän äidit ja isät jättävät meidät yksi toisensa jälkeen. Kuka meidän perään sitten katsoo? On ikävä Timoa , mennyttä aikaa, lapsuutta ja nuoruutta. Sitä, että sai olla jollekin tyttö.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: