Seitsemän vuoden periodit

kesäkuu 9, 2013 at 1:46 pm (Aika, Elämä)

Elämää on todellakin helpompi ymmärtää vasta jälkeenpäin, ja ainakin omassa elämässäni näyttäisi siltä, että seitsemän vuoden periodeissa olisi jotain perää. Täytän tänä kesänä 49 ja huomaan, että tietty ajanjakso on päättymässä ja uusi alkamassa. Istun kirjoittamassa tätä Jyväskylässä tyttäreni Laajavuoren yksiön pöydän ääressä ja olen yhtä aikaa sekä surullinen että iloinen. Ikkunasta avautuva lähiömaisema  jotenkin lohduttaa, sillä se tuo mieleeni kuvat Aikamme aapisesta, jota tavasin seutumme  ensimmäisten peruskoululaisten joukossa vuonna 1971. Silloin Suomessa oli edessä uusi uljas tulevaisuus ja jotenkin naiivi usko edistykseen. Nämä laatikkomaiset kerrostalot ovat suurinpiirtein ikäisiäni ja eläneet myös jokseenkin 7 kertaa 7 vuotta ja nähneet nousukaudet ja lamat. Niiden valkoiset seinät ovat saaneet pintaansa usein harmaita homeläiskiä, eikä aika ole säästänyt meitä saman aikakauden lapsiakaan kolhuilta.

Seitsemän vuoden periodit kuvataan monesti kaarina, joissa joka toinen seitsemän vuoden jakso sijoittuu kaaren huipulle ja joka toinen pohjalle. Olen usein miettinyt sitä, etten oikeastaan osaa sanoa, milloin olen elänyt omassa elämässäni huipulla ja milloin ryöminyt pohjamudissa, sillä vaikka huomaankin, että tiettyjä merkityksellisiä tapahtumia osuukin juuri seitsemän vuoden etappeihin, tapahtumat sisältävät aineksia sekä hyvästä että pahasta. Jotain kuolee ja samalla melkein huomaamatta jotain uutta saa alkunsa. Se on sekä surullista että iloista. Se on sekä luopumista että uuteen tarttumista. Seitsemän vuotta sitten olin 42 -vuotias ja elin erään kriisin keskellä, mutta samalla syntyi myös voimaannuttava ajatus jatko-opiskelusta, joka konkretisoitui parin vuoden päästä, kun sain jatko-opiskeluoikeuden Itä-Suomen yliopistosta. Nyt se vaihe elämästä alkaa olla loppusuoralla. Rohkenin jopa eilen ostaa  jo väitösasun täältä Jyväskylästä.

Olen varmaan jo aiemminkin ihmetellyt sitä, miten oikeat ihmiset tulevat vastaan oikeaan aikaan, ja jokaisella vastaantulevalla on jokin merkitys itselle. Merkityksen näkee sitten, kun katselee kaikkea vähän kauempaa. Nyt tuntuu siltä, että edessä saattaisi olla jotain kevyempää ja satunnaisempaa. Irrallisia hetkiä. Nähtäväksi jää, pystyykö tarrautuva rapu elämään niin irtonaista elämää, ilman tarkemmin suunniteltua tulevaisuutta ja pilvilinnarakennelmia. Aika vapauttava ajatus joka tapauksessa.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: