Luonnon laki

maaliskuu 1, 2014 at 5:11 pm (Kirjat, Politiikka, Yhteiskunta)

Luin pitkästä aikaa romaanin: Hotakaisen Luonnon lain. Hotakainen käsittelee kirjan henkilöiden kautta ajankohtaisia teemoja: hyvinvointivaltion kriisiä, hoitoalan kuormituksen lisääntymistä, omaishoitajuutta, pienyrittäjyyttä, veronkiertoa, homoutta, pakolaisuutta… ja onnistuu melko hyvin nivomaan nämä kaikki teemat samojen kansien väliin. Selvästikin ”pää on ruuma. Sinne on lastattu vaikka mitä.”

Minua miellytti erityisesti se, että Hotakainen ei ajattele mustavalkoisesti, vaan harrastaa dialektiikkaa ronskilla huumorillaan höystettynä. Kirjan päähenkilö, liikenneonnettomuudessa pahoin loukkaantunut maalämpöyrittäjä Rautala, asettaa vastakkain tarkasteltavaksi ja pohdittavaksi eräänlaisia ääripäitä, varsinkin keskusteluissaan vihreän tyttärensä kanssa: ”Kaikessa on ristiriita. Kaunis sana. Jeesus riippui ristillä ja sen jälkeen on riidelty, roikkuiko turhaan. Siitä se sana tuli. Ristiriita. Onko se niin vaikea käsittää, että koko elämä koostuu ristiriidoista, kompromisseista ja vääristä suksivalinnoista. Minä sanon suoraan, etten välitä luonnosta paskaakaan, kun ajan isää ja äitiä katsomaan. Julkisilla se matka kestäisi vuorokauden … Sinullahan ei ole riittänyt laatuaikaa mummolalle, kun on päällä se vaalikampanjan virittely, jonka pääteema on suvaitsevaisuus. Ei riittänyt silloinkaan, kun mummi sai aivohalvauksen. Silloin olit vapauttamassa niitä minkkejä…”

Mummo vai minkki? Onneksi loppuratkaisu tuo kaivatun sovinnon, kun tyttären vauvan ympärille kokoontuu sekalainen sakki: ” He katsoivat entistä ja uutta elämää vuorotellen ja yhtä aikaa ja mitä näkivät, yksityiskohdissa kaiken.

Erilaisia todellisuuksia herättää ajattelemaan myös Rautalan oven taakse ilmestynyt sisällissotaa paennut plan-kummipoika Badu:

–      Nyt se on Badu niin, että tulit huonoon aikaan. Nyt on lama. Hallitus leikkaa joka asiasta.

–      Että voi, voi. Hallitus leikkaa. Tulee pipi. Täällä paha hallitus ei tule ovesta sisään ja silvo…

Kirjan näyttämönä toimii eniten sairaalahuone, ja eräs päähenkilöistä onkin parikymmentä vuotta sairaanhoitajana työskennellyt Laura, jonka pakopaikka tauoilla on Megadeathin musiikki  kuulokkeissa. Työ on ”sietämistä ja hoitamista. Näitä kahta tulee mitta täyteen. Ei saisi, mutta tulee.” Kamelin selkä katkeaa yllättäin Lauran lyödessä potilastaan Rautalaa, kun tämä sanoo Lauran hengityksen haisevan. ”Se lyönti kyti minussa. Tarvittiin vain tulitikku. Pahanhajuinen hengitys.” Rautala ei nosta asiasta syytettä, mutta sen tekee hoitajia huoritteleva huonetoveri Niittymäki.

Laura tyhjentää päänsä paperille, kun virkamies pyytää selostamaan laveasti tapahtuneen rikkeen. Minua kirjassa koskettikin erityisesti juuri tämä hoitoalan ihmisen tilitys. Laura ei ole koskaan osannut sanojensa mukaan kirjoittaa aineita. Opettaja oli haukkunut kaikkien kuullen Lauran aineen, kun hän oli kirjoittanut aiheesta Liikenne ennen ja nyt: Liikenne ennen oli erilaista. Nyt tulee tilanteita enemmän eteen. Laura aloittaa tämänkin ”aineensa”, selvityksensä tapahtuneesta näin: Hoitotyö ennen oli erilaista. Nyt tulee tilanteita enemmän eteen… Eräänlaisena kannanottona voisin itsekin lopettaa tämän kirjaesittelyn siteeraamalla Lauraa: Opettajankin työ ennen oli erilaista. Nyt tulee tilanteita enemmän eteen.

Mainokset

1 kommentti

  1. timopurjoatnfg said,

    No nythän tuo on pakko lukea, oli niin kiinostusta herättävä kuvaus… 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: