Vuosikatsaus 2014

joulukuu 22, 2014 at 3:24 pm (Arki/juhla, Elämä, Perhe, suku, koti, Tutkimus, Työ, Ystävät)

Vuosi 2014 oli ammatillisesti yksi elämäni merkityksellisimmistä, mutta myös vaativimmista vuosista: Siihen sisältyi tohtorin tutkinto kesäkuussa ja yliopistolehtorin sijaisuus elokuusta alkaen. Minään vuonna aiemmin en ole tehnyt näin paljon akateemisia ja kirjallisia töitä: ensin puoli vuotta väitöskirjan taiton parissa ja toinen puoli vuotta opetuksen suunnittelun, valmistelun, toteutuksen ja erittäin korkean tenttipinon parissa. Lisähaasteen työhön toivat vielä yhteisopettajuus, OPS-muutos sekä edeltäjältäni perityt opiskelijoiden rästit. Tiedän nyt, mitä tarkoittaa kokonaistyöaika.

Mennyt vuosi oli vaativa myös lähipiirissäni yllättävien terveydellisten ja taloudellisten vastoinkäymisten vuoksi. (Lisäksi vuoden 2014 maailmantilanteen katsaus vaatisi aivan oman lukunsa; tyydyn tässä vain sanomaan, ettei näin levotonta ja sotaisaa vuotta ole ollut eläissäni. Pahinta on ollut mielivaltainen julmuus, joka kohdistuu myös siviileihin, jopa lapsiin.)

Oma kujanjuoksuni liittyi väitöskirjan viimeistelyyn. Alkuvuoden ”turasin” tyhmyyttäni taittoa mahdollisimman monimutkaisella ja aikaa vievällä tavalla siirtäen paloja käsikirjoituksesta taittopohjaan copy-paste -toiminnalla kappale kerrallaan. Se oli virhe! Ja joitain paloja putosikin taitossa kömpelyyteni vuoksi. Olisi ollut viisasta pyytää apua! Myös oikoluvussa olisi ollut apu tarpeen, sillä joitain kirjoitusvirheitä löytyy vielä painetusta versiosta. Harmillista on erityisesti se, että muistan tehneeni tiettyjä korjauksia, mutta ilmeisesti ne ovat jääneet tallentamatta. Muistankin eräänä yönä hämmentyneeni jostain tallennukseen liittyvästä kysymyksestä, johon ilmeisesti vastasin väärin. Yötyö vaatii siis veronsa. Vielä suurempi virhe on kuitenkin se, että olen nyt rapumaiseen tapaan vatvonut ja valittanut ääneen tekemiäni virheitä niin, että lähipiiri alkaa jo väsyä ja kyllästyä minuun… Ja syystäkin! Olenhan tehnyt kärpäsistä härkäsiä. Mahdollinen väitöskirjani lukija ei todennäköisesti kärsi  näistä ”kärpäsen kakoista”, ehkäpä ne antavat tekijästä jopa inhimillisemmän kuvan; niin ainakin itse ajattelen nyt, kun löydän jonkun toisen työstä kirjoitusvirheitä. Joka tapauksessa; mikään ei ole tyhmempää kuin märehtiä asioita, joille ei  voi enää tehdä mitään: Se aika on kaikki pois jostakin muusta, mistä voisi olla iloa ja hyötyä itselle ja/tai lähimmäisille.

Äskeisen valitusvirren sijasta onkin syytä virittää ylistysvirsi vuodelle 2014; vaihtaa molli duuriin, sillä oikeastaanhan kaikki sujui melkein kuin ”Srömsöössä”. Olin iloinen ja ylpeä saatuani kirjan kansien väliin ja selvittyäni kaikista viime tingan deadlineistä, joiden takia piti lähes juosta. Erityisen iloinen olen siitä, että väitöskirjassani nousee esiin aktiivisten ja viisaiden opettajien ääni sekä heidän toimintansa oppilaiden parhaaksi. Toivottavasti se myös innostaisi kentän opettajia eheyttämään opetusta.

Perjantai kesäkuun 13. päivä oli yksi elämäni onnellisimmista päivistä: Oli ihanaa olla ystävien, perheeni, sukulaisten, kollegojen ja yliopistoväen ympäröimänä ja juhlia heidän kanssaan erästä tärkeimmistä saavutuksistani (ja samalla vähän myös niitä pyöreitä vuosianikin). Asettamani tavoitekin väitellä alle viisikymppisenä toteutui nippa nappa ja saamaani todistukseenkin olen oikein tyytyväinen. Kiitos vielä teille, ketkä muistitte merkkipäiviäni!

Veljeni kysyi juhlien jälkeen, mitä nyt haluaisin tehdä, ja hänelle ääneen lausumani toive toteutuikin ihmeekseni heti viikonlopun jälkeen, kun menin maksamaan väitöskahveja OKL:lle ja sain yllätyksekseni samalla reissulla syksyksi töitä, jotka jatkuvat nyt myös kevätlukukaudella. Vaikka tämä yliopistolehtorin työ vaatiikin paljon, se myös antaa paljon. On ollut erittäin palkitsevaa työskennellä tulevien opettajien kanssa. Kevätlukukaudella minulla on lisäksi tavoitteena kirjoittaa ainakin yksi artikkeli, parhaassa tapauksessa kaksi. Myös se tuntuu motivoivalta ja mielekkäältä tehtävältä, ja siihen lienee myös mahdollisuus työaikana, koska opetusta on vain murto-osa verrattuna syyslukukauteen.

Tästä vuosikatsauksestani saa varmaan sellaisen kuvan, että elämäni pyörii työn (ja oman navan) ympärillä, ja totta onkin, että tunnen vahvaa kutsumusta sekä opetus- että tutkimustyöhön. Työ on myös muokannut omaa identiteettiäni paljon ja määritän oman arvoni ehkä liikaakin tekemieni töiden kautta. Vuoden iloisimmat hetket olen kuitenkin viettänyt ystävieni seurassa, esimerkiksi Tennilän tyttöjen kanssa synttäriristeilyllä Vääksyyn ja entisten koulukavereiden kanssa Lahden Yössä. Kyyneleitä olen vuodattanut menneenä vuonna lasteni huolien vuoksi, en työhuolien vuoksi. Onneksi nyt näyttää siltä, että sekä terveyteen että talouteen liittyvät huolenaiheet lähipiirissä ovat selkiintymään päin. Onkin ihana kokoontua pian yhdessä jouluaterialle tutulla kokoonpanolla ja katsoa uuteen vuoteen luottavaisesti ja uteliaasti, mitä se mahtaakaan tuoda tullessaan. Uuden vuoden lupaukseni on se, että en enää märehdi menneitä, vaan sen sijaan katson eteen päin ja lähelleni.

kestolinkki 2 kommenttia

Hyvän hengen ympäröimänä

kesäkuu 15, 2014 at 9:53 am (Arki/juhla, Tutkimus, Uncategorized)

Kolmastoista ja perjantai (13.6.2014) oli yksi elämäni merkityksellisimmistä päivistä; tutkimusmatkani päätös: väitös. Kolmastoista ja perjantai ei tällä kertaa ollut epäonnen päivä, vaan päinvastoin: sain kokea sellaista hyvän tahdon, ystävyyden ja yhteisöllisyyden kantavaa voimaa, jota en ollut eläissäni aiemmin kokenut. Tutkimusmatkani maalissa oli joukko ihania ihmisiä vastaanottamassa ja onnittelemassa hieman hämmentynyttäkin reissaajaa. Olin joutunut juuri maalialueella ensin vastaamaan kysymyksiin, jotka koskivat matkaani, ja ainakin joihinkin kysymyksiin pystyisin näin jälkikäteen vastaamaan selkeämmin, ja toisaalta jotakin olisin voinut jättää sanomattakin, ääneen ajattelematta. Mutta niinhän sitä sanotaan, että jälkiviisaus paras viisaus. Onneksi tämä jälkiviisauden pirulainen ei vaivannut minua ollenkaan varsinaisena koitos- ja juhlapäivänä.

Edeltävän kuukauden oli vaivannut kyllä joka-aamuinen möhkäle mahassa, joka oli pitänyt syvähengitellä pois ennen päivän tehtäviin ryhtymistä. Opettajan työssä tehtäviä riittääkin toukokuussa kiitettävästi, ja kun sen lisäksi vielä piti viimeistellä väitöskirja taittokuntoon ja tehdä juhlajärjestelyjä, koin ajoittaista pelkoa siitä, että en selviydy kaikesta. ”Konosetkin” tein viimeisen kilometrin paikkeilla, kun vatsatauti iski reilu viikkoa ennen väitöstä Joensuussa, yliopiston Aura-ravintolassa, sen jälkeen, kun olin luovuttanut rehtorille väitöskirjani ja odottelin kuvausta väitöstiedotetta varten. Aura-ravintolan lattia sai hetkeksi kirjavamman laatoituksen. Onneksi tukenani oli ihana naapurini, tutkimusryhmäläiseni, joka oli tarjonnut kyydinkin Joensuun reissulle ja jota ilman en olisi siitä reissusta kotiin selvinnytkään. Ja täytyy kehua myös yliopiston valokuvaajaa, joka onnistui nappaamaan pahoinvoivasta ihmisestä niinkin hyvän kuvan.

Pahin jännitys kuitenkin haihtui juuri sopivasti väitöstä edeltävänä päivänä, kun yht´äkkiä tajusin, että minulla on seuraavana päivänä tilaisuus, kertoa kuulijoille, mitä me toimintaryhmäläiset teimme ja koimme. Olin ryhmämme edustaja. Lisäksi lektiossani pystyin nostamaan luokanopettajan äänen kuuluviin esittämällä suoria sitaatteja, joita olin litteroinut kokoustallenteista. Tämä tehtävä yhteisen asian edustajana antoi voimaa ja draivia tulevaan koitokseen. Vastaväittäjänä toimi Hannu L.T. Heikkinen Jyväskylästä ja hän kokeneena vastaväittäjänä rakensi väitöksestä yleisöystävällisen, jopa viihdyttävän.

Vaikka osallistunkin mielelläni  sosiaalisiin tapahtumimiin; muiden juhliin ja bileisiin, en ole aiemmin nauttinut ajatuksesta olla juhlien keskipiste. Mutta 13.6.2014 yllättäin nautin siitä täysin rinnoin. Tunsin, kuinka sain kantavaa voimaa  ympärilläni olevista ihmisistä, jotka kaikki tuntuivat toivovan ja toivottavan minulle kaikkea hyvää. Jokaisen ihmisen pitäisi saada edes kerran elämässään kokea sama. Monestihan kauniita sanoja sanotaan vasta haudalla. Kaikki puheet olivat koskettavia. Saimme sekä nauraa että itkeä. Kalapuikko -käsite sai karonkassa aivan uuden merkityksen. Selitys sille: Kun harjoittelin omaa karonkkapuhettani, jossa kerroin mm. antaneeni pääohjaajalleni (joka on myös kalamies) kalapuukon lahjaksi kiitoksena kaikesta, sanoin vahingossa kalapuukon asemasta kalapuikko. Nauroimme tyttäreni kanssa, ja hän keksi, että jos liikutun liikaa puheeni aikana (johon minulla on taipumusta) niin minun pitää vain muistaa mielessäni kalapuikko. Kerroin tämänkin, ja kalapuikkoa huudeltiinkin eri taholla useampaan otteeseen illan aikana.

Karonkka oli ravintolakoulu Paviljongissa, jota voin suositella kaikille Savonlinnassa reissaaville ruokapaikkana. Menu oli erinomainen. Ruokailun jälkeen nuorimmat tyttäreni soittivat; toinen pianoa, toinen viulua, ja sen jälkeen esiintyi opiskelijaduo Preerian lapsista, joka soitti toivemusiikkiani. Illan päätteeksi pistettiin vielä disco pystyyn. Oli hauskaa bailata kavereiden kanssa! Ja jatkoilla oli yllättäin tällainen olut tarjouksena:

Kuva: ♥ Kiitos Päivi  ♥

Kuva on näköjään poistettu, kun se oli olutmainos, jossa luki: Ootko koskaan mennyt sekaisen Päivistä….

 

 

SUURKIITOS KAIKILLE TEILLE IHANILLE IHMISILLE, JOTKA JAOITTE YHDEN ELÄMÄNI TÄRKEIMMISTÄ PÄIVISTÄ!

 

kestolinkki Jätä kommentti

Syysleimua

elokuu 13, 2011 at 5:57 pm (Arki/juhla, Oppiminen ja opetus, Tutkimus)

Enää ei palavarakkaus roihua kukkapenkissä, vaan sen sijaan syysleimu. Lintujen liverrys on vaihtunut sirkkojen soittoon. Ilmassa on jo selvästi syksyn sävel. Oma elämäntilanteeni on edelleen välitilassa. Maanantaina palaan kuitenkin taas vaihteeksi hoitamaan  virkaani ja vastaanotan kaksikymmentä ekaluokkalaista. Uskon, että luokanopettajan työ tulee rytmittämään elämää sopivasti niin, ettei  aikaa jää turhaan haikailuun taakse- tai eteenpäin. On pakko elää tässä ja nyt, ja se on hyvä!

Osallistuin eilen kouluun lähtevien kirkkoon, josta jäi hyvä mieli. Oli jotenkin hienoa, kun entinen oppilaani, nykyinen pappimme, siunasi tulevat oppilaani. Eilen oli myös suunnittelupäivä, ja laitoin luokan kuntooon koulutulokkaille. Tänään olen tutkinut suomi-turkki-sanakirjaa, sillä minulle tulee luokkaani itselleni ensimmäinen mamuoppilas. Arvelen, että hänestä olisi mukavaa, jos pystyisin edes tervehtimään häntä turkiksi. Suomen kielen opettelu on mielestäni hyvä alkaa juuri ensimmäisellä luokalla, jossa opetellaan muutenkin lukemaan ja kirjoittamaan. Sana-kuva-kortit ovat varmasti kätevät sekä lukemaan opetteleville että kieltä harjoittelevalle oppilaalleni, joka onneksi on jo lukutaitoinen. Se helpottaa varmasti paljon asiaa. Ajattelin ottaa synteettisen lukemaanopettamisen menetelmän rinnalle myös analyyttisen menetelmän. Synteettinen menetelmä etenee osista kokonaisuuteen, eli äänteistä sanoihin, kun taas analyyttinen menetelmä lähtee liikkeelle sanoista tai  lauseista, joita pilkotaan tavuiksi ja äänteiksi. Tuleva tehtävä jännittää ja innostaa sopivasti. Töiden aloittamista helpottaa sekin, kun  viime keväänä virkavapaalla oli tilaisuus tutustua paremmin koulutulokkaisiin, esimerkiksi päiväkodissa vierailemalla.

Väitöskirjaakin pyrin tekemään työn ohella, sillä se on edelleen mieleinen harrastus. Palat alkavat olla koossa, mutta  niiden paikalleen asettelussa on vielä hommaa! Kasvatustieteen päiville olen suunnitellut valmistavani esitelmän aiheesta: Osallistava toimintatutkimus julkisena sfäärinä. Työn edetessä on selvästi noussut tärkeimmäksi se, että toimintatutkimus tarjoaa meille opettajille tilan ja tilaisuuden keskustella, jakaa kokemuksia  ja kehittää omaa työtä yhdessä kollegojen kanssa.

kestolinkki 1 kommentti

Oletko valmis?

joulukuu 22, 2010 at 3:26 pm (Arki/juhla) ()

“Toivominen merkitsee sitä, että on joka hetki valmis sille, joka ei ole vielä syntynyt.”(Erik Fromm) Joulun alla ja vuoden vaihteessa odotetaan, toivotaan ja valmistaudutaan johonkin, joka ei ole vielä syntynyt. Itse toivon ja odotan aina joulurauhaa, sellaista puhdasta olemista. Mutta jotta joulurauha laskeutuisi, minun on kyllä valmistauduttava tiettyjen rituaalien mukaan. On muutamia ihan proosallisia asioita, jotka tekevät itselleni joulumielen ja hyvän olon. Minulle joulu tulee siivoamalla. Tuoksut ovat tärkeitä. Rakastan mäntysuovan, kuusen ja kinkun tuoksua. On ihana mennä joulusaunaan, kun jo ovella haistaa, että se on puhdas. Kuusen mallilla ei ole itselleni mitään väliä kunhan se tuoksuu kuuselta. Aattoaamuna on mukava herätä kinkun tuoksuun tietäen, että pariin päivään ei tarvitse huolehtia ruuan laitosta. Tosin Tapanin saunassa kyllä tekee jo mieli saunamakkaraa. Nyt kun tyttäret ovat jo isoja, leipomukset syntyvät yhteistyöllä ja huomasinkin tänään piirakkatalkoissa, että jään auttamatta pulikan käytössä jälkeen nuoremmasta polvesta, ja se oli hienoa huomata.Vaikka joulu tuleekin minulle siivoamalla, en ahdistu, vaikka siivoaminen jääkin joka vuosi myös keskeneräiseksi. Ja vaikka martat sanovatkin, ettei kaappeja tarvitse siivota jouluksi, ellei aio olla jouluna kaapissa, niin juuri kaappien siivoaminen kuuluu omaan adventtiaikaani. Saan perverssiä tyydytystä siitä, että olen edes kerran vuodessa lajitellut miljoonakaapin kynät, klemmarit, napit, kummarit ja muut omiin rasioihinsa. Eihän sitä  tietty kukaan jouluna huomaa, mutta se on vähän sama tunne, kuin olisi uudet upeat alusvaatteet päällä, ei niitäkään kovin moni näe, mutta jotenkin ne vahvistavat omaa ”itsetuntoa”.

Paras hetki joulusta on sitten se, kun saa  aattoiltana avata toivekirjansa, joka on tänä vuonna Riikka Pulkkisen Totta. Toivottavasti tontut ovat kuulleet toiveeni.

Jouluun on valmistauduttu on myös Heli Laaksosen runossa Johanneksen joululaulu.

kestolinkki Jätä kommentti

Turva traditiossa

marraskuu 28, 2010 at 9:15 pm (Aika, Arki/juhla, Politiikka, Yhteiskunta) (, )

 Kasvatustieteen päivillä pohdin kovasti yhdessä muiden kanssa, kuinka voisi laajentaa näkökulmaa, rikkoa rajoja, tehdä asioita toisin, etsiä vaihtoehtoja, hyväksyä erilaisia lähestymistapoja eli laittaa edes jotenkin kapuloita systeemin rattaisiin.  Risto Ikonen havainnollisti hyvin systeemin lähes järkähtämättömän toimivuuden ja  kuinka ihminen tuntee   itsensä sen edessä helposti voimattomaksi.  Ikosen mukaan ”system error” olisi kasvatuksen välttämätön ehto. System error ideoi toimintamalleja, jolla systeemi saadaan toimimaan itseään vastaan, avaa vaihtoehtoisia näkökulmia ja tapoja toimia. Juuri niin pitäisi juuri nyt tehdä. Ei siis saisi olla liian kiltti eikä  liian laiska tai välinpitämätön. Esimerkiksi meidän opettajien tulisi tiedostaa vapautemme käyttää omaa  järkeämme. Se on Kantin mukaan kypsyyden ja aikuisuuden merkki. Deweyn mukaan pitäisi kysyä, millä oikeudella yhteiskunta toimii niin kuin se toimii. Ovatko toiminta ja sen seuraukset hyväksi vai pitäisikö tehdä jotakin toisin? ”Valtio on jotain, jota on tarkkailtava, tutkittava ja etsittävä. Kun sen muoto on kiteytynyt, se olisi jo melkein samassa luotava uudelleen” (Dewey, Julkinen toiminta ja sen ongelma)

Vaikka peräänkuulutankin muutosta, on jotain, mitä en halua muuttaa. Minusta on ihanan turvallista ajatella, että vaikka en tiedäkään, missä asun vuoden päästä, tiedän kuitenkin, että ripustan advettiaikaan jouluverhot ja otan esiin kynttelikön, johon sytytän kynttilöitä neljänä peräkkäisenä sunnuntaina. Todennäköisesti aloitan myös päivittäiset joulusiivoukset hiljalleen laatikko kerrallaan. Kaikki tämä pitää minut kiinnittyneenä johonkin, etten joudu aivan tuulen riepottamaksi.

kestolinkki 3 kommenttia

Sivistys ja toivo

kesäkuu 9, 2010 at 12:26 pm (Arki/juhla, Ihminen, Kasvu, Kasvatus, Uncategorized) (, , )

Sivistys ja toivo olivat tiivistunnelmaisen viime viikon kantavat käsitteet. Sivistys ja toivo olivat Kasvatuksen historian päivien teemana tänä vuonna 7.-8.6. ja sama sanapari liitetään myös usein juhlapuheissa ylioppilaisiin.

Tuntuu ihan epätodelliselta, että vielä viikko sitten kirjoitin viimeisiä todistuksia, valmistelin leirikoulun suunnistusta ja touhusin kotona tulevien ylioppilasjuhlien vuoksi, ja jossain välissä yritin ajatella myös Kasvatuksen historian päivien esitelmäänikin. Nyt on todistukset jaettu, juhlat juhlittu ja Jyväskylässäkin käyty.

Olin taas ylpeä lapsistani. Esikoinen osallistui täydellä panoksella piirakkatalkoisiin ja koristeli voileipäkakut kuin ammattilainen. Ja oma ylioppilaamme 2010 piti tämän kevään ylioppilaan puheen. En ollut saanut lupaa lukea sitä etukäteen, joten olikin todella jännittävää ja hienoa kuulla se vasta juhlassa. Joitain ajatuksia tytär on ilmeisesti imenyt jo äidinmaidossa, silla niin vahvasti olemme samaa mieltä kasvatuksesta: ”Haastavuudessaan oppiminen vaatii kasvamisen mukana tapahtuvaa kypsymistä ja kehittymistä, mutta toisaalta kaikki oppimamme tiedot ja taidot kasvattavat ja muuttavat meitä ihmisinä. Kasvaakseen ihminen tarvitsee hyväksyvän ja kannustavan ympäristön, joka ottaa vastaan sellaisena kuin on ja auttaa tarvittaessa yli vaikeista paikoista — Lukion opiskelun ei tulisi olla pelkkää ulkoa opettelua ja tyhjää toistoa vaan sisältää asioiden ja ilmiöiden syvempää pohtimista ja kokonaisuuksien hahmottamista. Hyvä opiskelija kyseenalaistaa, tarkastelee asioita useista näkökulmista ja sovittaa oppimaansa  aiempiin tietoihinsa. Tällainen opiskelu auttaa vähitellen hahmottamaan omaa identiteettiä ja suhdetta maailmaan–” Voi ihme, miten viisaasti oma ”illikkani” osaa jo ajatella! Kerimäen tämän kevään ylioppilaat olivat pieni mutta tiivis porukka, jolla oli hauskaa yhdessä… ”Luokassamme oli luontevaa panna itsensä likoon, nolata itsensä ja olla lapsekkaan hassu — Naurunremakan saattelemana sai kuulla lauseen: Hei , ei me naureta siulle, vaan siun kanssa!” Vapautuneen ja rennon tunnelman saattoi aistia myös tyttären bändin esityksistä samaisessa juhlassa.

Heti juhlien jälkeen seuraavana päivänä suuntasimme corollan kohti Jyväskylää, jossa nuorilla ylioppilailla oli pääsykokeet ja itselläni Kasvatuksen historian päivät. Jyväskylässä oli innostavaa! Erityisesti demokratia-käsite nousi esiin kasvatusfilosofian ryhmässä, jossa itsekin pidin esitelmän. Siitä siis puhe mistä puute tässä nykyisessä yhteiskunnassamme.  Erityisen sykähdyttävä oli Mikko Valtosen radikaalia demokraattista kasvatusta käsittelevään graduun pohjautuva esitys: Toivo kasvatuksen perusasenteena. Huomasin, että ajattelemme tämän mukavan nuoren miehen kanssa hyvin samansuuntaisesti ja olimme olleet samojen lähteiden äärellä. Risto Ikonen piti myös lennokkaan ja kiinnostavan esityksen demokratian synnystä. Itse esitin aiheesta Bildung ja demokratia toimintatutkimuksessa. Ainakin yhtä inspiroivaa oli myös keskustelu illalla ravintolan pöydässä, ja tiedä jos vaikka saamme porukalla Kasvatustieteen päiville jotain systeemiä vavisuttavaa esitystäkin aikaiseksi….

Hassua sekin, että jostain syystä menomatkalla tyttärini kanssa mainitsimme uskon , toivon ja rakkauden. Siihen tytär totesi vähän Raamattua muunnellen, että suurin niistä on toivo. Eikä se oikeastaan ole ollenkaan hullumpi tulkinta. Kasvatuksen historian päivien päätösluennon piti Olli-Pekka Moisio aiheesta ”Onko meillä tänään enää syytä toivoon”. Ja tulkitsin, että vaikka tämä maailmamme onkin aika epätoivoinen, ei ole muuta mahdollisuutta kuin elää toivossa. Toivo on kaiken muutokseen tähtäävän toiminnan edellytys ja moraalinen voima. Toivo tarvitsee parikseen järjen, jottei olisi ”höperön idealistin” toivoa ilman realismia. Muutos parempaan vaatii kuitenkin utopialle tyypillistä mielikuvitusta sekä tekoja kohti toivottua tilaa. Toivo on kiinnittymistä tulevaisuuteen. Toivon toteutumiseen tarvitaan militanttia optimismia. (Bloch sit. Moisio ja Valtonen ja sulattanut Kujamäki)

”Ilman toivoa  me kaikki luovutamme” – Harvey Milk
 
 
 
 
 
 

 

kestolinkki Jätä kommentti

Lohtua Suuresta Kertomuksesta

maaliskuu 30, 2010 at 4:09 pm (Arki/juhla) (, , , )

Pääsiäinen on itselleni tärkeä juhla. Aikaisemmin se mielestäni jopa peittosi joulun, sillä tullakseen kotiin pääsiäinen ei vaadi niin paljon kuin joulu. (Nyt suhtaudun tosin jouluunkin vähän rennommin, enkä suorita ja stressaa enää niin kovasti sen vuoksi.)

Pääsiäisen armollinen ja iloinen sanoma tulee juuri sopivasti  lohduksi myös keväiseen alavireeseenikin. Keltaiset ja oranssit koristeet ovat kuin väriterapiaa harmaan loskan keskellä. Mustasta mullasta nouseva vihreä rairuoho antaa toivoa jostakin uudesta, tuoreesta ja tulevasta. Ja miten ihanaa onkaan paaston lopuksi iskeä suklaamunaan hampaansa ja kaluta pääsiäislammasta.

Huolimatta siitä, kuinka ”uskovainen” onkaan, pääsiäiskertomus on mielestäni jo pelkkänä kertomuksenakin suuri ja merkityksellinen. Se sisältää niin paljon inhimillistä, raadollista ja kuitenkin lohdullista sanomaa. Itsekeskeisenä ja vallanhimoisena aikanamme erityisen ajankohtainen on Jeesuksen esimerkki, kun hän pesee opetuslastensa jalat ja opettaa sillä, kuka on suurin. Jeesus oli niiden ihmisten ja vähemmistöjen puolella, joita muut halveksivat ja hyljeksivät. Hän ajatteli ja toimi rohkeasti ja itsenäisesti juutalaisten lakiakin uhmaten. Eikä hän arkaillut näyttää tunteitaankaan esim. kiivastumalla ajaessaan markkinamiehet pois temppelistä. Jeesuksen huolehtiminen lähimmäisistään tulee esiin jopa ristillä, kun hän sanoo Johannekselle äitiään osoittaen: ”Tämä on äitisi” ja  Marialle: ”Tämä on poikasi.”

Entä sitten pääsiäiskertomuksen muut henkilöt… Joka vuosi uudestaan  liikutun erityisesti Pietarin uhosta ja sitä seuraavasta lupauksen pettämisestä: Ennen kuin kukko laulaa, Pietari kieltää kolmesti edes tuntevansa Jeesusta, vaikka edellisenä iltana on juuri vannonut uskollisuuttaan. Tai kuinka hallitsijat siirtävät päätösvastuuta toinen toisilleen, ja kuinka Pilatus pesee kätensä. Tai kuinka Juudas tappaa itsensä,  kun ymmärtää tekonsa kauheuden kavallettuaan opettajansa mitättömän rahasumman vuoksi. Tosin se oli ilmeisesti Juudaksen tehtävä tässä kertomuksessa, jotta se toteutuisi.

Pääsiäiskertomus tarjoaa meille kaikille paljon pohdittavaa ihmisenä olemisesta. Itse olen pelkistänyt koko kristinuskon sanoman kahteen lauseeseen: Jumala on rakkaus eli Rakkaus on Jumala.  Sekä:  Jeesus on tie Jumalan luo eli  Tie rakkauteen on armo. Se on sopivan joustava ja yleinen uskontunnustus ekumeenisessakin hengessä, sillä  en edes pidä ajatuksesta, että me kristityt olisimme jokin erityinen valittu joukko, joka vain ja ainoastaan pääsee ”taivaaseen” kaikkien maailman eri uskovaisten joukosta. (Tosin kaikkihan on tietty kiinni siitäkin, miten taivas määritellään, ja itse uskon toisaalta yhtä lailla Buddhaan ja valaistumiseenkin ilman suurempia ristiriitoja edes)) Mutta vaikka oma uskontunnustukseni onkin pelkistetty ja lyhyt, sen toteuttaminen käytännössä on kaikkea muuta kuin helppoa. Eikä ole mitenkään ristiriidatonta ja helppoa yhdistää Jumalan rakkaus ja kaikkivaltius siihen kaikkeen pahaan, mitä maailmassa on tapahtunut ja tapahtuu  koko ajan. Samaa pohdittiin myös draamassa Syytettynä Jumala http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/ulkomainen-draama/kansainvalinen-kotikatsomo-syytettyna-jumala

Ja samaa pohti myös saksalainen naisteologi Dorothee Sölle juutalaisvainojen kauheuksien selvittyä hänelle. Sölle ei kuitenkaan kyynistynyt vaan toimi paremman ja oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Söllen mielestä  Jumala tarvitsee meitä ihmisiä käsikseen yhtä paljon kuin me tarvitsemme Jumalaa turvaksemme. http://www2.pirkkala.fi/kirjasto/arkisto/uutuudet1405.htm

kestolinkki Jätä kommentti

Jälleennäkemisen iki-ihanassa toivossa

maaliskuu 21, 2010 at 12:41 pm (Aika, Arki/juhla, Ystävät) ()

Haikea olo, kun talo tyhjenee ystävistä, joiden kanssa on vietetty vuotuinen juhlaviikonloppu, joka tällä kertaa oli vielä juhlavampi 20-vuotisen taipaleen kunniaksi.

Mietin, kuinka paljon kannattaa julkisesti kertoa tästä pienen sisäpiirin talvitapahtumasta. Mutta jotain kuitenkin, sillä se on itselleni yksi vuoden kohokohdista. Monien kanssa tapaamme vain näissä merkeissä, mutta kuitenkin aina uudelleen sama talvipäivien hyvä henki valtaa kohdatessamme jokaisen.  Mukaan on vuosien varrella tullut uusiakin ihmisiä, joiden kanssa on myös löytynyt se yhteinen sävel. Talvipäivien keskeisiä elementtejä ovat iloinen liikunta, hulvaton sanailu, herkulliset tarjoilut, sauna ja estottomat iltamat, joissa saa ja voi uskaltaa, mutta pakko ei ole mitään. Nimenomaan ”esittää” ei mielestäni tarvitse mitään, (ellei nyt vähän fair-play-palkintoa tavoitellessa). 

Keskeisiä käsitteitä päivillä ovat mm: muna ja munasaannokset, lipunnosto, piika, emäntä, isäntä, kisatoimisto, kisapassit, fair-play ja  arpajaiset (joissa on mahdollisuus päästä eroon kaikesta turhasta roinasta ja saada tilalle vielä turhempaa).

Näillä päivillä loisti mielestäni erityisesti eräs ystävämme, joka parinkymmenen vuoden tauon jälkeen oli kaivanut viulunsa esiin ja herkisti meidät soitollaan. Erittäin hieno oli myös juhlavuoden kunniaksi tehty animaatio. Itse olin ensimmäisillä päivillä ”siunatussa” tilassa ja tuntuikin ihanalta jatkumolta, kun eräs hieman nuorempi talvipäiväläinen kertoi olevansa nyt siinä tilassa.  

Ilman Exo-kummin joka vuotista piikomista, emme päivistä selviäisi! Tänä vuonna isäntä ja piika loihtivatkin erityisen juhlavan menyyn, johon perinteisen borshin (tällä kertaa aattoiltana) lisäksi kuului ikään kuin venäläistä sapuskaa alkupaloina mm. mädillä koristettuja munia ja sienisalaattia, vihreä alkukeitto ja riistaburgundi. Jälkiruuaksi tein puolukkajäädykkeen.  (No, nyt tämä kuulostaa kyllä juuri sellaiselta snobbailulta ja elvistelyltä kuin pelkäsinkin.) Mutta jos joku vaikka inspiroituisi samantapaisesta toiminnasta, niin suosittelen lämpimästi.

Ihan kaikki ei ollut auvoista: Menomatkalla Oraviin liikkumaan  ilmassa räiski räntää ja toinen autokin piti nostaa ystävällisen valmettimiehen avulla penkasta, mutta se ei paljon menoamme haitannut. Ilma selkeni sopivasti Oravin päässä ja liikunnallisessa osuudessa noudatimme lumikenkien ja -kenttien  kutsua. Meidät kyydittiin ensin Linnasaareen ”avaruusolennoiksi” pukeutuneena moottorikelkan vetämässä reessä. Se inspiroi muutamia leikkimään painottoman tilan  avaruuskävelyä. 120-vuotiasta mäntyäkin tuli halattua reissussa sekä kastauduttua avannossa.  Hervottoman hauskaa oli niin kuin aina. Kuvamateriaalia ei näistä kemuista kuitenkaan kehtaa julkaista, vaikka sitä paljon olisikin.

kestolinkki Jätä kommentti

Laskainen lasketaan, paastonaika alkaa…

helmikuu 16, 2010 at 3:19 pm (Aika, Arki/juhla, Musiikki, Ruumis, Sielu, Uncategorized) (, , , )

Jonkinlainen raittiinilmanmyrkytys saattaa iskeä, koska vietin tänään kolme tuntia työnikin puolesta laskiaismäessä, ja huomenna on samanlainen satsi luvassa. (Liikuntaa on  lukujärjestyksessäni sekä tiistaina että keskiviikkona, molempina päivinä kolme tuntia, ja se  on erittäin hyvä järjestys tällaiselle laiskiaiselle!) Patja-jätesäkissä-viritykseni laskuvälineenä osoittautui muuten lastenkin mielestä niin mainioksi, että  sitä ihan jonotettiin, enkä aina olisi edes raaskinut antaa sitä lainaan.

Nyt on sitten meluttu mäessä ja mässätty kermapullia niin, että hiljentyminen ja pidättäytyminen ei ole ollenkaan pahitteeksi.Tällaiselle heikolle ihmiselle, joka ei vieläkään ole mieltänyt sairastavansa diabetestä, on erittäin tervetullut tämä vuotuinen mahdollisuus paastoon. (Ihan kuin se ei nyt olisi muulloinkin mahdollista…) Kieltäydyn siis huomisesta alkaen ainakin pääsiäiseen asti karkeista. Vuosi takaperin otsikoin blogini: Mediapaasto tarpeen? Siihen en nytkään yllä, vaikka myöntää täytyy, että olen liiankin  tiukasti kiinni verkossa,  ja se aika on pois mm. tutkimuskirjallisuuden lukemiselta tai kuopuksen kanssa leikkimiseltä. Selittelen melko uskottavasti itselleni, että olen tätä kautta löytänyt paljon kontakteja ja lähteitä. .. joka on kyllä ihan totta myös.

Laskeutumista henkevämpään aikaan edesauttoi viime sunnuntaina  Jorma Hynnisen ja Kiril Kozlovskyn hieno konsertti: ”Elämän kaari – Oskar Merikannon lauluja”. Jorma Hynninen on mummimme ”idoli” ja olimme ostaneet hänelle  joululahjaksi lipun tähän konserttiin. Ystävänpäivän kunniaksi lähdin kaveriksi, ja oli hyvä, että lähdin. Hynninen on tietty karismaattinen tulkitsija (katkelma Juha-oopperasta:http://www.youtube.com/watch?v=wqIo3a9bS4g), mutta erityisesti ihastuin tällä kertaa intohimoiseen ja vimmaiseen pianistiin. http://www.fazerartists.fi/kirilkozlovsky.html 

Merikannon tuotannosta itselle tuttuja olivat kepeät laulut kuten Pai, pai paitaressu (Mustakallio) ja  Kullan murunen (J.H. Erkko), mutta suurimman vaikutuksen tekivät dramaattisemmat Ma elän (Larin Kyösti), Myrskylintu (Kasimir Leino), Balladi (Ilmari Kianto) sekä Merellä (J.H. Erkko) Molemmat artistitkin olivat mielestäni näissä lauluissa parhaimmillaan, kun saivat päästellä täysillä, ja ehkä ilmaista samalla omankin elämänsä  kokemuksia, erityisesti Hynninen, arvelisin.  Merikanto on säveltänyt niin, että musiikissa voi kuulla kyyhkyjen kujerruksen, tuulen tuiverruksen ja meren kuohunnan.

Lopuksi vielä vähän perinnetietoa. Tänä aamuna oli yhteenotto kuopuksen kanssa, kun yritin selvitellä takkuja hänen hiuksistaan. Harmi, kun en silloin ollut vielä lukenut tätä kansanviisautta: ”Kun laskiaisena kampaa tukkaa yhdeksän kertaa, niin kasvaa pitkä tukka.” Tuo tieto olisi voinut tehdä toimituksesta helpomman. Tänään pitää myös lakaista tupa oven suusta perälle päin sitä varten, että talo rikastuisi. (Vanhat merkkipäivät SKS) Ei olisi pahitteeksi sekään tässä ”konkurssissa”.

kestolinkki Jätä kommentti

Valo voittaa

joulukuu 21, 2009 at 2:50 pm (Arki/juhla) ()

Talvipäivänseisaus tänään; huomenna ei yö enää pitene. Teki mieli vielä kirjoittaa ennen joulua, ettei viimeisimmäksi otsikoksi jäisi ”Paha mieli”, sillä enää ei ole paha mieli. Oikeastaan olen valmis laskeutumaan joulurauhaan. Siivouksen jäljiltä joulukoristeilla merkattuja paikkoja alkaa olla jo riittävästi. Piirakoita leivottiin tänään. Illalla tulee kameraseuralaiset ”feuersang-boulille”, joka on eräänlainen saksalainen glögi, jossa kattilassa on viiniä, appelsiinin lohkoja yms ja jonne vielä valutetaan palavaa rommia sokeritopan läpi.  Kuusikin on jo koristeltu, sillä poikkeuksellisesti emme olekaan kotona jouluna vaan ”tätskän” luonna Kuopiossa päin.  Poikkeuksellisesti myös meillä on tänä jouluna kuusessa sähkökynttilät aitojen asemasta, mikä onkin toisaalta erittäin viisasta ja paloturvallista, tuntien  mm. oman hajamielisyyteni.

Joulut on tosiaan vietetty jo parikymmentä vuotta paria poikkeusta lukuunottamatta ydinperheen kanssa kotona, joskus mummolla, vaarilla ja tädin porukoilla vahvistettuna. Olemme säästyneet ns. velvollisuusjouluilta vanhempien luona, sillä vapautimme itsemme niistä jo opiskeluaikana viettämällä omaa pientä joulua kahdestaan opiskelukämpillä.  Toisaalta vapauttaisin omatkin lapseni mielelläni siitä, että on ns. ”pakko” tulla lapsuuskotiin jouluna. Tämä ei tietty tarkoita tytöt, jos tätä luette, ettette olisi tervetulleita. Mutta tiedän pariskuntia, joiden joulu menee paikasta toiseen juoksemiseen, jotta kaikilla olisi hyvä mieli, eikä sellainenkaan kivaa ole.

Ydinperhejoulujen tilalle olen alkanut ajatella mahdollisuutta viettää joulua esim. ystävien kanssa kimpassa, sekin voisi olla mukavaa.

Ei sitten muuta kuin joulurauhaa, armoa, aikaa  ja iloa kaikille!

kestolinkki Jätä kommentti

Next page »