Omaperäistä assosiointia
Minulla on pienestä asti ollut outo taipumus yhdistää ajatuksiani muuhun kuin siihen, mikä on ilmeisintä tai oikeastaan itsestään selvää. Siis ajatukseni pomppaakin jostain kumman syystä jonnekin hyvin kauas. En tiedä, onko tästä taipumuksesta mitään käytännön hyötyä, mutta hyvät naurut sillä ainakin saa aikaiseksi.
Eilen oli tästä taas hyvä esimerkki: Ajelin toyotalla kotiin päin ja kylätiellä tuli vastaan auto. Katseeni kiinnittyi kuskiin, jonka olin tunnistavinani Esko-papiksi. Ehdin ajatella paljon tämän pienen hetken aikana: Mahtaakohan kylällä olla jokin seurakunnan tilaisuus; lähetyspiiri tai jotakin, vai järjestääköhän joku perhejuhlia esim. ristiäisiä viikolla…? Olikohan ”Eskon” vieressä hänen vaimonsa vai kuka kiharapää? ”Eskolla” on näköjään ihan samannäköinen farmari-Ford kuin meilläkin… No, se on perheelliselle kätevä….Kuinkas monta lasta ”Eskolla” olikaan?…
Vähän myöhemmin iltapäivällä mieheni tuli kaupasta ja ihmetteli vähän kärttyisestikin: On se kumma, kun et tunne ja moikkaa omaa autoa, vaikka ihan tarkotuksella hidastettiin sun kohdalla…! Naapurin Hanna sen sijaan moikkasi jo kaukaa…” Ja minä kun en ollut hetkeäkään ajatellut, että ”Esko” olisi voinut olla joku muu, kuten esim. oma mies, ja että se kiharapää vieressä oli ollutkin keskimmäinen tytär, joka oli päässyt kyydissä soittotunnille…!(Puolustuksekseni en keksi muuta kuin, että olen ilmeisesti sisäistänyt jo mieheni poissaolon työviikolla niin hyvin, että oletan ennemmin näkeväni papin kuin hänet kylän raitilla.)
Hirnuimme vedet silmissä kippurassa tyttöjen kanssa tätä väärinkäsitystä, miestä ei naurattanut ihan niin paljon. Taitaa olla jo vähän väsynyt tähän omaperäiseen ajatteluuni…
Kravun kasvupiiri 