Sivistys ja toivo

kesäkuu 9, 2010 at 12:26 pm (Arki/juhla, Ihminen, Kasvu, Kasvatus, Uncategorized) (, , )

Sivistys ja toivo olivat tiivistunnelmaisen viime viikon kantavat käsitteet. Sivistys ja toivo olivat Kasvatuksen historian päivien teemana tänä vuonna 7.-8.6. ja sama sanapari liitetään myös usein juhlapuheissa ylioppilaisiin.

Tuntuu ihan epätodelliselta, että vielä viikko sitten kirjoitin viimeisiä todistuksia, valmistelin leirikoulun suunnistusta ja touhusin kotona tulevien ylioppilasjuhlien vuoksi, ja jossain välissä yritin ajatella myös Kasvatuksen historian päivien esitelmäänikin. Nyt on todistukset jaettu, juhlat juhlittu ja Jyväskylässäkin käyty.

Olin taas ylpeä lapsistani. Esikoinen osallistui täydellä panoksella piirakkatalkoisiin ja koristeli voileipäkakut kuin ammattilainen. Ja oma ylioppilaamme 2010 piti tämän kevään ylioppilaan puheen. En ollut saanut lupaa lukea sitä etukäteen, joten olikin todella jännittävää ja hienoa kuulla se vasta juhlassa. Joitain ajatuksia tytär on ilmeisesti imenyt jo äidinmaidossa, silla niin vahvasti olemme samaa mieltä kasvatuksesta: ”Haastavuudessaan oppiminen vaatii kasvamisen mukana tapahtuvaa kypsymistä ja kehittymistä, mutta toisaalta kaikki oppimamme tiedot ja taidot kasvattavat ja muuttavat meitä ihmisinä. Kasvaakseen ihminen tarvitsee hyväksyvän ja kannustavan ympäristön, joka ottaa vastaan sellaisena kuin on ja auttaa tarvittaessa yli vaikeista paikoista — Lukion opiskelun ei tulisi olla pelkkää ulkoa opettelua ja tyhjää toistoa vaan sisältää asioiden ja ilmiöiden syvempää pohtimista ja kokonaisuuksien hahmottamista. Hyvä opiskelija kyseenalaistaa, tarkastelee asioita useista näkökulmista ja sovittaa oppimaansa  aiempiin tietoihinsa. Tällainen opiskelu auttaa vähitellen hahmottamaan omaa identiteettiä ja suhdetta maailmaan–” Voi ihme, miten viisaasti oma ”illikkani” osaa jo ajatella! Kerimäen tämän kevään ylioppilaat olivat pieni mutta tiivis porukka, jolla oli hauskaa yhdessä… ”Luokassamme oli luontevaa panna itsensä likoon, nolata itsensä ja olla lapsekkaan hassu — Naurunremakan saattelemana sai kuulla lauseen: Hei , ei me naureta siulle, vaan siun kanssa!” Vapautuneen ja rennon tunnelman saattoi aistia myös tyttären bändin esityksistä samaisessa juhlassa.

Heti juhlien jälkeen seuraavana päivänä suuntasimme corollan kohti Jyväskylää, jossa nuorilla ylioppilailla oli pääsykokeet ja itselläni Kasvatuksen historian päivät. Jyväskylässä oli innostavaa! Erityisesti demokratia-käsite nousi esiin kasvatusfilosofian ryhmässä, jossa itsekin pidin esitelmän. Siitä siis puhe mistä puute tässä nykyisessä yhteiskunnassamme.  Erityisen sykähdyttävä oli Mikko Valtosen radikaalia demokraattista kasvatusta käsittelevään graduun pohjautuva esitys: Toivo kasvatuksen perusasenteena. Huomasin, että ajattelemme tämän mukavan nuoren miehen kanssa hyvin samansuuntaisesti ja olimme olleet samojen lähteiden äärellä. Risto Ikonen piti myös lennokkaan ja kiinnostavan esityksen demokratian synnystä. Itse esitin aiheesta Bildung ja demokratia toimintatutkimuksessa. Ainakin yhtä inspiroivaa oli myös keskustelu illalla ravintolan pöydässä, ja tiedä jos vaikka saamme porukalla Kasvatustieteen päiville jotain systeemiä vavisuttavaa esitystäkin aikaiseksi….

Hassua sekin, että jostain syystä menomatkalla tyttärini kanssa mainitsimme uskon , toivon ja rakkauden. Siihen tytär totesi vähän Raamattua muunnellen, että suurin niistä on toivo. Eikä se oikeastaan ole ollenkaan hullumpi tulkinta. Kasvatuksen historian päivien päätösluennon piti Olli-Pekka Moisio aiheesta ”Onko meillä tänään enää syytä toivoon”. Ja tulkitsin, että vaikka tämä maailmamme onkin aika epätoivoinen, ei ole muuta mahdollisuutta kuin elää toivossa. Toivo on kaiken muutokseen tähtäävän toiminnan edellytys ja moraalinen voima. Toivo tarvitsee parikseen järjen, jottei olisi ”höperön idealistin” toivoa ilman realismia. Muutos parempaan vaatii kuitenkin utopialle tyypillistä mielikuvitusta sekä tekoja kohti toivottua tilaa. Toivo on kiinnittymistä tulevaisuuteen. Toivon toteutumiseen tarvitaan militanttia optimismia. (Bloch sit. Moisio ja Valtonen ja sulattanut Kujamäki)

”Ilman toivoa  me kaikki luovutamme” – Harvey Milk
 
 
 
 
 
 

 

Mainokset

kestolinkki Jätä kommentti

Lohtua Suuresta Kertomuksesta

maaliskuu 30, 2010 at 4:09 pm (Arki/juhla) (, , , )

Pääsiäinen on itselleni tärkeä juhla. Aikaisemmin se mielestäni jopa peittosi joulun, sillä tullakseen kotiin pääsiäinen ei vaadi niin paljon kuin joulu. (Nyt suhtaudun tosin jouluunkin vähän rennommin, enkä suorita ja stressaa enää niin kovasti sen vuoksi.)

Pääsiäisen armollinen ja iloinen sanoma tulee juuri sopivasti  lohduksi myös keväiseen alavireeseenikin. Keltaiset ja oranssit koristeet ovat kuin väriterapiaa harmaan loskan keskellä. Mustasta mullasta nouseva vihreä rairuoho antaa toivoa jostakin uudesta, tuoreesta ja tulevasta. Ja miten ihanaa onkaan paaston lopuksi iskeä suklaamunaan hampaansa ja kaluta pääsiäislammasta.

Huolimatta siitä, kuinka ”uskovainen” onkaan, pääsiäiskertomus on mielestäni jo pelkkänä kertomuksenakin suuri ja merkityksellinen. Se sisältää niin paljon inhimillistä, raadollista ja kuitenkin lohdullista sanomaa. Itsekeskeisenä ja vallanhimoisena aikanamme erityisen ajankohtainen on Jeesuksen esimerkki, kun hän pesee opetuslastensa jalat ja opettaa sillä, kuka on suurin. Jeesus oli niiden ihmisten ja vähemmistöjen puolella, joita muut halveksivat ja hyljeksivät. Hän ajatteli ja toimi rohkeasti ja itsenäisesti juutalaisten lakiakin uhmaten. Eikä hän arkaillut näyttää tunteitaankaan esim. kiivastumalla ajaessaan markkinamiehet pois temppelistä. Jeesuksen huolehtiminen lähimmäisistään tulee esiin jopa ristillä, kun hän sanoo Johannekselle äitiään osoittaen: ”Tämä on äitisi” ja  Marialle: ”Tämä on poikasi.”

Entä sitten pääsiäiskertomuksen muut henkilöt… Joka vuosi uudestaan  liikutun erityisesti Pietarin uhosta ja sitä seuraavasta lupauksen pettämisestä: Ennen kuin kukko laulaa, Pietari kieltää kolmesti edes tuntevansa Jeesusta, vaikka edellisenä iltana on juuri vannonut uskollisuuttaan. Tai kuinka hallitsijat siirtävät päätösvastuuta toinen toisilleen, ja kuinka Pilatus pesee kätensä. Tai kuinka Juudas tappaa itsensä,  kun ymmärtää tekonsa kauheuden kavallettuaan opettajansa mitättömän rahasumman vuoksi. Tosin se oli ilmeisesti Juudaksen tehtävä tässä kertomuksessa, jotta se toteutuisi.

Pääsiäiskertomus tarjoaa meille kaikille paljon pohdittavaa ihmisenä olemisesta. Itse olen pelkistänyt koko kristinuskon sanoman kahteen lauseeseen: Jumala on rakkaus eli Rakkaus on Jumala.  Sekä:  Jeesus on tie Jumalan luo eli  Tie rakkauteen on armo. Se on sopivan joustava ja yleinen uskontunnustus ekumeenisessakin hengessä, sillä  en edes pidä ajatuksesta, että me kristityt olisimme jokin erityinen valittu joukko, joka vain ja ainoastaan pääsee ”taivaaseen” kaikkien maailman eri uskovaisten joukosta. (Tosin kaikkihan on tietty kiinni siitäkin, miten taivas määritellään, ja itse uskon toisaalta yhtä lailla Buddhaan ja valaistumiseenkin ilman suurempia ristiriitoja edes)) Mutta vaikka oma uskontunnustukseni onkin pelkistetty ja lyhyt, sen toteuttaminen käytännössä on kaikkea muuta kuin helppoa. Eikä ole mitenkään ristiriidatonta ja helppoa yhdistää Jumalan rakkaus ja kaikkivaltius siihen kaikkeen pahaan, mitä maailmassa on tapahtunut ja tapahtuu  koko ajan. Samaa pohdittiin myös draamassa Syytettynä Jumala http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/ulkomainen-draama/kansainvalinen-kotikatsomo-syytettyna-jumala

Ja samaa pohti myös saksalainen naisteologi Dorothee Sölle juutalaisvainojen kauheuksien selvittyä hänelle. Sölle ei kuitenkaan kyynistynyt vaan toimi paremman ja oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Söllen mielestä  Jumala tarvitsee meitä ihmisiä käsikseen yhtä paljon kuin me tarvitsemme Jumalaa turvaksemme. http://www2.pirkkala.fi/kirjasto/arkisto/uutuudet1405.htm

kestolinkki Jätä kommentti