Tahdotko?
Tahdotko olla onnellinen? on kysymys, johon varmaan jokainen vastaa kyllä. Tahto suuntaa toimintaamme tavoittelemaamme suuntaan. Tahtominen liittyy vahvasti myös kirkollisiin toimituksiimme: Pappi kysyy, tahdotko, sekä rippikoululaisilta, että avioliittoon vihittäviltä. Kuulostaa todella yksinkertaiselta, mutta omasta kokemuksesta voin sanoa, että sitä se ei aina ole. Joskus tahdomme asioita, jotka eivät loppujen lopuksi teekään meitä onnelliseksi. Joskus kyllä tiedämme, mitä tahtoisimme tehdä, mutta teemme kuitenkin aivan jotain muuta miellyttääksemme toisia tai saadaksemme yleistä hyväksyntää. Helpointa on tehdä sitä, mitä käsketään. Sanomme lapselle usein: Aina ei saa, mitä tahtoo. Ja monesti onkin parempi, ettei sitä saa.
Onneksi sentään joskus on helppoa tahtoa jotain sellaista, mikä tekee onnelliseksi. Yleensä siinä auttaa intuitio tai kutsumus. On hienoa, kun saa yhteyden omaan sisimpäänsä ja tietää, että se, mitä tahtoo, on myös hyväksi itselle ja muille. Monesti asiat ja tilanteet ovat kuitenkin niin ristiriitaisia, epämääräisiä ja muuttuvia, että on vaikea tietää, mitä tahtoo. Onko silloin heikkoutta, jos ei jatkakaan laput silmillä kerran valitsemaansa suuntaan,vaan pysähtyy ja valitsee toisen tien? Ja olisiko joskus viisasta kääntyä takaisinpäin, jos huomaa lähteneensä väärään suuntaan? Suomessa vain taidetaan ihailla niitä vahvatahtoisia jääräpäitä, jotka eivät epäröi,vaan mennä porskuttavat eteenpäin tiellä, jonka ovat kerran valinneet, siitäkin huolimatta, että saattavat tallata samalla jotakin arvokasta jalkoihinsa tai menettää jotakin sellaista, mitä voisi löytää valtaväylän viereiseltä polulta. Niitä, jotka epäröivät, pidetään helposti epäluotettavina takinkääntäjinä tai heikkotahtoisina tuuliviireinä.
Joskus vaan tulee eteen tilanteita, joissa ei todellakaan tiedä, mihin suuntaan pitäisi mennä. Silloin kai on viisasta pysähtyä risteykseen, antaa sumun hälvetä ja lähteä sitten kulkemaan siihen suuntaan, jossa pilkottaa valoa. Se on korkeimman käres, sanottiin ennen.
Syysleimua
Enää ei palavarakkaus roihua kukkapenkissä, vaan sen sijaan syysleimu. Lintujen liverrys on vaihtunut sirkkojen soittoon. Ilmassa on jo selvästi syksyn sävel. Oma elämäntilanteeni on edelleen välitilassa. Maanantaina palaan kuitenkin taas vaihteeksi hoitamaan virkaani ja vastaanotan kaksikymmentä ekaluokkalaista. Uskon, että luokanopettajan työ tulee rytmittämään elämää sopivasti niin, ettei aikaa jää turhaan haikailuun taakse- tai eteenpäin. On pakko elää tässä ja nyt, ja se on hyvä!
Osallistuin eilen kouluun lähtevien kirkkoon, josta jäi hyvä mieli. Oli jotenkin hienoa, kun entinen oppilaani, nykyinen pappimme, siunasi tulevat oppilaani. Eilen oli myös suunnittelupäivä, ja laitoin luokan kuntooon koulutulokkaille. Tänään olen tutkinut suomi-turkki-sanakirjaa, sillä minulle tulee luokkaani itselleni ensimmäinen mamuoppilas. Arvelen, että hänestä olisi mukavaa, jos pystyisin edes tervehtimään häntä turkiksi. Suomen kielen opettelu on mielestäni hyvä alkaa juuri ensimmäisellä luokalla, jossa opetellaan muutenkin lukemaan ja kirjoittamaan. Sana-kuva-kortit ovat varmasti kätevät sekä lukemaan opetteleville että kieltä harjoittelevalle oppilaalleni, joka onneksi on jo lukutaitoinen. Se helpottaa varmasti paljon asiaa. Ajattelin ottaa synteettisen lukemaanopettamisen menetelmän rinnalle myös analyyttisen menetelmän. Synteettinen menetelmä etenee osista kokonaisuuteen, eli äänteistä sanoihin, kun taas analyyttinen menetelmä lähtee liikkeelle sanoista tai lauseista, joita pilkotaan tavuiksi ja äänteiksi. Tuleva tehtävä jännittää ja innostaa sopivasti. Töiden aloittamista helpottaa sekin, kun viime keväänä virkavapaalla oli tilaisuus tutustua paremmin koulutulokkaisiin, esimerkiksi päiväkodissa vierailemalla.
Väitöskirjaakin pyrin tekemään työn ohella, sillä se on edelleen mieleinen harrastus. Palat alkavat olla koossa, mutta niiden paikalleen asettelussa on vielä hommaa! Kasvatustieteen päiville olen suunnitellut valmistavani esitelmän aiheesta: Osallistava toimintatutkimus julkisena sfäärinä. Työn edetessä on selvästi noussut tärkeimmäksi se, että toimintatutkimus tarjoaa meille opettajille tilan ja tilaisuuden keskustella, jakaa kokemuksia ja kehittää omaa työtä yhdessä kollegojen kanssa.
Kravun kasvupiiri 