Ekskursio kouluun
Huomenna alkaa kuukauden työkeikka tutussa koulussa ja tutussa luokassa. Siitä huolimatta minua jotenkin jännittää. Tuntuu siltä, että valmistautuisin opintoretkelle tai yritysvierailulle. Ehkä tunne on sama kuin niillä suomalaisilla, jotka ovat asuneet pitkään ulkomailla ja palaavat takaisin kotimaahansa. Itse on muuttunut, mutta paikka, johon palaa, ei välttämättä ole muuttunut niin paljon. Jonkinlaista vieraantuneisuutta tai ainakin pelkoa siitä, että muut pitävät itseä vieraana ja erilaisena.Vaikka tämä viimeisin virkavapaajaksoni ei kestänyt kuin syyslukukauden, sukelsin niin täysin opiskelu- ja tutkimusmaailmaan, että sieltä ylösnouseminen kai aiheuttaa tämän tunteen. Todennäköisesti huomenna minusta kuitenkin tuntuu taas siltä, etten ole poissa ollutkaan.
Toisaalta olen jo virittänyt itseni ihan kouluvaihteellekin. Vuosi alkaa teemalla Aika ja avaruus, joten ”tutkani” noteeraa kaikki aiheeseen liittyvät jutut ja materiaalit. Ajatukset pyörivät jo avaruusaiheisissa askarteluissa, kuvataidetöissä, lauluissa ja ryhmätöissä. Juuri tämän takia pidän hyvänä ilmiöpohjaista kokonaisopetusta. Teema tai tutkittava ilmiö ohjaa omaa havainnointia, suunnittelua ja toimintaa, eikä opetus ole niin sirpaleista. Ihan joka päivä, saati sitten tunti, ei tarvitse hypätä aiheesta toiseen. Aiheen käsittelyssä yhdistyvät pään, käden ja sydämen taidot, eli hienommin sanottuna kognitiiviset, motoriset ja affektiiviset tavoitteet. Se on mielestäni mielekästä niin.
Sujuu kuin leikki
Tänään toimintatutkimusryhmäni Toimi kokoontui meillä kotona. Tunnelma oli siksi ehkä tavanomaistakin avoimempi; juttu luisti ja kahvit piirakkoineen maistuivat. Olen vähän ajatellut, että naurunremakoista saisi kivan potpurin karonkkaan. Kuopus tosin totesi kokouksen jälkeen, että eihän tuossa nyt ole mitään järkeä; te vain syotte, nauratte ja pälpätätte. Totta. Mutta kyllähän tässä silti ”järkeä” on, sillä nythän tämä sujuu kuin Gadamerin kuvaama dialogi, jota hän vertaa mukaansa tempaavaan leikkiin. Onnistunut dialogi ikään kuin täyttää siihen osallistuneet ja jatkuu sielun sisäisenä keskusteluna itsensä kanssa. Tavoitteena on yhteinen tulkinta maailmasta. Kannatteleva yhteisymmärrys syntyy halusta ymmärtää toista. (Gadamer 2004). Jotain tällaista on aistittavissa.
Aina ei tietty ole näin auvoista, ei tutkimuksen, eikä ryhmänkään kanssa. Olen ollut huolissani, kun opettajat eivät välttämättä vastaa sähkäposteihin, ja olen jo vähän pelännyt hyytyykö toiminta sittenkin tänä toisena lukuvuonna. Mutta ilmeisesti pelkään turhaan, sillä ainakin neljän aktiivisen ja uskollisen opettajan ryhmä tuntuu kannattelevan tätä toimintaa ja eheyttävän kouluopetusta todella hienosti. Ihailen ja kehun heitä joka kerta täydestä sydämestäni. Minä saan tässä toiminnassa paljon ideoita omaankin työhöni opettajana.
Jotenkin itselleni kirkastui tänään, että tämän tutkimuksen yhtenä tehtävänä onkin tehdä näkyväksi sitä hienoa työtä, jota opettajat tekevät kouluissa. Toisaalta sivutuotteena syntyy myös tietoa siitä, miten moneen suuntaan opettajien on venyttävä; toimenkuva on todellakin paljon laajentunut esimerkiksi sen kahdenkymmen vuoden aikana, kun itse olen ollut kentällä. Alkuaikoina tuntui siltä, että riitti, kun suunnitteli ja hoiti oman luokkansa opetuksen ja valmisti joulujuhlaan ohjelman. Nyt on tullut osaksi normaalia työnkuvaa vanhempainvartit eli arviointi- ja kehittämiskeskustelut. Yhteistyö eri tahojen kanssa on myös lisääntynyt; keskusteluja käydään erityisesti erityisopettajan kanssa. Tähän kun vielä lisätään kaikki kehittämishankkeet, joita kouluissa pyörii, tuntuu siltä, että se opetustyö kattaakin vain suunnilleen puolet toimenkuvasta. Materiaalia näistä toimenkuvaan liittyvistä ”lisätöistä” saan sähköpostiviesteistä, joissa selvitetään, miksi ei ehditä tai päästä osallistumaan Toimen kokoontumisiin.
Mutta ihmeesti opettajat jaksavat! Suorastaan ihmeellisen aktiivinen toiminta pyörii esimerkiksi niissä kolmessa koulussa, joista ryhmäni aktiivisimmat opettajat tulevat. Viimeksi teemanamme olleen aihekokonaisuuden Osallistuva kansalaisuus ja yrittäjyys tiimoilta oli kouluissa järjestetty mm. oppilaskuntavaalit, isien hemmotteluilta yhdellä koululla ja ohjelmallinen isänpäiväkahvila toisella ja yhdellä koululla suunnitellaan metsäoopperaa. Lisäksi rahaa luokkaretkiin kerätään discoja ja myyjäisiä järjestämällä. Keittiöapulaisina toimiminen ja päivänavausten pitäminen ovat kasvattavia tehtäviä, joista isommat oppilaat ovat vastuussa. Kuulostaa ihan oikealta elämältä, eikä vaan pänttäämiseltä. Tällainen osallistava oppiminen antaa varmasti myös opettajalle paljon. Varsinkin kun homma, kaiken suunnittelun ja vaivan jälkeen, lähtee sujumaan kuin leikki, josta oppilaat ovat innoissaan.
Kohti oppimisen vapautta
Osallistuin jo neljättä kertaa Otavan opiston pajaan, jossa tällä kertaa pohdittiin vaihtoehtoja ja etsittiin autonomista pedagogiikkaa effeläisten johdolla. Effe on kasvatuksen vapauden eurooppalainen foorumi. Effen kirjaimista voidaan saada myös sanat: emotions, fun, fascination and enviroment. Aitoon oppimiseen liittyvätkin mielestäni tunteet, ilo, haltioituminen ja sopiva oppimisympäristö, joka ei välttämättä aina ole luokkahuone.
Jarno Paalasmaa esitteli aluksi vaihtoehtopedagogiikoille yhteisiä piirteitä ja löysi ainakin erityisesti lapsilähtöisyyden ja vapauden, unohtamatta kuitenkaan vastuuta sen parina. Vaihtoehtopedagogiikat lähtevät liikkeelle kysymyksistä, millainen on hyvä ihminen ja millaista on hyvä kasvatus. Ns. tavallinenkin koulu voisi aivan hyvin lähteä liikkeelle samoista kysymyksistä, mutta liian harvoin noita kysymyksiä pohditaan siellä. Poikkeuksiakin onneksi löytyy, kuten esimerkiksi Unelmakoulu, jota esittelivät kolme siellä toimivaa opettajaa. Heidän koulunsa todellakin kuulosti unelmakoululta. Opetuksessa kuunnellaan oppilasta, ja koulua kehitetään koko ajan sellaiseksi, että se vastaisi oppilaan tarpeisiin. Yleensähän yritetään päinvastoin muokata lasta vastaamaan koulun tarpeisiin. Unelmakoulussa opettajat tekevät paljon yhteistyötä. Koululla on omat wikiympäristönsä sekä oppilaille että opettajille. Juuri oikea informaatio saavuttaa juuri oikeat vastaanottajat, mikä on taloudellista ja säästää aikaa. Verkkoympäristössä voi tehdä myös oppilastehtäviä ja liittää esim. pieniä videoita. Jos on tehty esim. lähiympäristöstä aluetutkimuksia, ne on kätevä esittää videoina. Verkkoympäristö helpottaa myös oppiaineiden välistä yhteistyötä. Unelmakoulussa on valittu joka luokka-asteelle jokin aihekokonaisuus, jota käsitellään eri oppiaineiden sisällä. Ihmeellistä tässä kaikessa on se, että tämä koulu on todella olemassa ja kyseessä on vielä melko suuri yläaste!
Kahvin jälkeen aloitimme varsinaisen yhteisen pajatyöskentelyn. Esittäytyminen tehtiin mukavalla tavalla valitsemalla pöydällä olevasta korttiläjästä pari itselle sopivaa korttia, joiden avulla sitten kerroimme jotain itsestämme. Kuvat tuli napattua aika intuitiivisesti, mutta ihmeen helppo niiden avulla oli kertoa itsestä jotain oleellista ja hieman eri näkökulmasta kuin perinteisillä esittelykierroksilla. Effeläiset olivat ripustaneet ympäri salin seiniä erilaisia ajatuksia kasvatuksesta eri aikakausilta. Me luimme ne ja menimme sen jälkeen seisomaan jonkin ajatuksen vierelle ja perustelimme oman valintamme. Itse valitsin ajatuksen, jossa korostettiin leikin merkitystä oppimiselle. Ajatukset pystyi sijoittamaan ikään kuin viivalle, jonka toisessa päässä oli opettajajohtoinen kontrolli ja toisessa lapsilähtöinen ajattelu. Lapsilähtöisistä ajattelijoista esillä olivat mm. Bell Hooks, Freire, Freinet, Montessori, Dewey…
Keskustelimme yhdessä, mitkä ovat koulussa niitä itsestäänselvyyksiä, joita pitäisi kyseenalaistaa. Tähän kysymykseen minun oli helppo vastata: oppiainejakoisuus, oppikirjakeskeisyys ja tiukat 45 minuutin oppitunnit. Nehän ovat juuri niitä asioita, joita pyrin toimintatutkimukseni kautta kyseenalaistamaan. Kuvailimme myös omia pedagogisia oivalluksiamme. Monella oivallukset liittyivät siihen, että opettajan roolin ei tarvise olla niin hallitseva, vaan päin vastoin parhaita oppimiskokemuksia syntyy silloin, kun lapset itse keskustelevat, leikkivät ja tutkivat asioita. Keskiössä ei ole silloin opettaminen vaan oppiminen. Pedagogisiksi esteiksi koimme koulun jäykät rakenteet ja käsitykset siitä, millainen on ihanneoppilas. Monesti ihanneoppilas on aika epänormaali lapseksi; hiljainen ja näkymätön; ei innostu eikä riehaannu eikä ilmaise mielipiteitään. Jos ihanneoppilas piilo-opetussuunnitelmassamme on tällainen, ei ole mitenkään mahdollista saavuttaa Kantin kypsyydelle asettamia ominaisuuksia, joihin kuuluu vähitellen tapahtuva vapautuminen auktoriteetista ja oman järjen julkinen käyttö. Huomasimme, että viimeksi mainittu on meille opettajillekin välillä erittäin vaikeaa esim. opettajainkokouksissa, jotka monesti ovat kaikkea muuta kuin keskustelevia tilaisuuksia. Keskustelu alkaa usein vasta virallisen ja autoritaarisesti johdetun kokuksen jälkeen ja tapahtuu silloin selän takana.
Pajatyöskentely oli sopivasti itseä ravistelevaa ja voimaannuttavaa, ja minulle tarjoutui jälleen uusi tilaisuus tutustua viisaisiin ihmisiin ja kasvattajiin. Hienoa oli löytää myös omaa ajattelua tukeva hengenheimolainen satusetä Topeliuksesta, jonka mukaan: ”Koulun tieto on ”humbugitietoa”, joka unohtuu.” Topelius valitti, että ”makkarantäyttöjärjestelmä” ahtaa oppilaisiin kuollutta tietoa, hajanaista hedelmätöntä pikkurihkamaa. ”Koulu on kirjan ja koulusalin vanki. ” Vankilasta on päästävä vapauteen!
Aktiivista kansalaisuutta
Nyt kun peruskoulun tuntijakoesitys puhututtaa, liityin itsekin tähän keskusteluun kirjoittamalla aiheesta viikonloppuna sekä verkkokanava Kommenttiin sekä Itä-Savon mielipidesivulle. Kumpaakaan kommenttia ei ole vielä julkaistu, joten teillä onkin ensimmäinen tilaisuus lukea mielipiteeni Itä-Savoon täältä Kravun kasvupiiristä…
Elämänkatsomustieto uskonnon pariksi
Pekka Huokuna kirjoitti Itä-Savon Puheenvuorossa 12.9.2010 uskonnon opetuksen tärkeydestä. Olen hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että uskonnon opetuksesta ei ole varaa enää supistaa. Opetan itse peruskoulun alaluokilla. Uskontoa on meidän koulussamme alaluokilla vain yksi viikkotunti, ja kuitenkin juuri sen piirissä monesti käsitellään tärkeitä ihmisenä kasvamisen asioita ja eettisiä kysymyksiä. Mutta olen lisäksi sitä mieltä, että tarvitsemme oman uskonnon opetuksen rinnalle myös yleisemmän ja kaikille yhteisen elämänkatsomustiedon. Ongelmana on nyt esim. se, että evankelis-luterilaisesta uskonnonopetuksesta vapautetut lapset saattavat jäädä kokonaan paitsi oman uskontonsa tai elämänkatsomustiedon opetuksesta, jos koulussa ei ole riittävästi oppilaita opetusryhmän perustamiseen. Kun uskonnonopetus muuttui seitsemän vuotta sitten tunnustuksettomaksi, karsiutui paljon elämyksellistä puolta pois ja kouluissa oltiin hämmentyneitä mm. siitä, voiko vielä lukea ruokarukouksia tai laulaa suvivirttä. Tunnustuksellinen uskonnonopetus yhdessä kaikille yhteisen elämänkatsomustiedon kanssa olisi mielestäni paras vaihtoehto.
Olen itsekin seurannut tuntijakoesitykseen liittyvää keskustelua huolissani. Tuntuu siltä, että eri aineenopettajat puolustavat reviiriään niin kiihkeästi, ettei opetusta eheyttäville ehdotuksille tunnu löytyvän sijaa, vaan opetussuunnitelma on muuttumassa päinvastoin entistä sirpalemaisemmaksi. Jos itselläni olisi valta, niin kuin on tahto, hylkäisin lähes kokonaan perinteisen ainejakoisen lukujärjestyksen ja korvaisin sen OPS:n aihekokonaisuuksilla, joita ovat Ihmisenä kasvaminen; Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys; Viestintä ja mediataito; Osallistuva kansalaisuus ja yrittäjyys; Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta; Turvallisuus ja liikenne ja Ihminen ja teknologia. Oppiaineet voisi halutessaan sijoittaa niiden sisään, mutta lähtökohta olisi erilainen kuin nykyisessä oppiaine- ja oppikirjakeskeisessä opetuksessa.
Aihekokonaisuus Ihmisenä kasvaminen on perusta kaikille muille aihekokonaisuuksille. Se sisältää paljon elämänkatsomustietoon liittyviä eettisiä kysymyksiä, sen sisällä pohditaan omaan fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen kasvuun liittyviä asioita; käsitellään tunteita, rakennetaan omaa identiteettiä ja ennen kaikkea opitaan toimimaan yhdessä muiden kanssa. Uskonnonopetus voisi sisältyä tämän aihekokonaisuuden sisälle.
Oppiainerajat ylittävä eheyttävä opetus tukisi mielestäni paremmin oppilaan kasvua ja ohjaisi yhteisöllisiin työtapoihin. Luokanopettajilla on tällaiseen kokonaisopetukseen hyvät mahdollisuudet. Aineenopettajilta se vaatisi nykyistä enemmän yhteistyötä niin, että he suunnittelisivat yhdessä opetuskokonaisuuksia. Otavan nettilukiossa tällainen ilmiöpohjainen opetus jo pyöriikin. Oma toimintatutkimukseni tähtää opetuksen eheyttämiseen juuri opetussuunnitelman aihekokonaisuuksien avulla. Ne voisivat mielestäni olla tulevaisuuden oppiaineet nykyisten sijasta.
Kommentin postaus käsitteli aihekokonaisuuksien lisäksi oman äänen käyttöä. Otsikoin sen ”Jos olis valta niin kuin on tahto” ja sen voi sitten jonkin ajan päästä lukea osoitteesta: http://www.kommentti.fi/sivu.php?artikkeli_id=672
Tällä viikolla minua ilahdutti se, että ”Toimi” pyörähti taas käyntiin aktiivisten toimintatutkimukseeni osallistuvien opettajien kanssa. Lisäksi minua ilahdutti lukea Tero Toivasen ja Joonatan Virtasen mielipide siitä, mihin suuntaan heidän mielestään varusmiespalvelusta tulisi kehittää. He esittävät, että tämän nykyisen asevelvollisuuden voisi korvatta koko ikäluokan kattavalla yhteiskuntapalvelulla. Olen samaa mieltä. Kuntien sosiaalitoimi aivan huutaa lisäkäsiä vanhainkoteihin, päiväkoteihin, nuorisotyöhön, päihdetyöhön… Lisäksi nuoret oppisivat oikeaa työntekoa ja näkisivät elämää vähän toisesta kulmasta. On ihanaa, kun on olemassa aktiivisia toisin ajattelevia ihmisiä. Toivoisin vielä, että heillä olisi enemmän valtaa vaikuttaa asioihin. Yllätän jopa itseni joskus ajattelemasta: Olisinpa opetusministeri opetusministerin paikalla; ajaisin kouluasioita aikalailla toiseen suuntaan. Taitaisin peruuttaa siihen tilaan, jossa tasa-arvoinen peruskoulu oli vielä voimissaan ja kunnilla korvamerkityt rahat koulutoimessa. Silloin oli mm. opetusryhmille säädetyt maksimikoot, kouluissa tuntikehystä valinnaisaineisiin ja tukiopetukseen eikä koko ajan puhuttu säästöistä tai tuloksellisuudesta, eikä rankattu kouluja ja oppilaita niin näkyvästi paremmuusjärjestykseen. Sellainenkin aika on joskus ollut. Oi, niitä aikoja!
Tuulet puhaltaa
Syksy on itselleni ehkä vuodenajoista puuhakkain. Oikeastaan opettajan vuosi alkaakin elokuussa. Tuntuu siltä, että monet asiat etenevät syystuulen puhaltaessa niihin vauhtia. Olen käynnistänyt kaksikin ”savolaista rojektia” (nehän yleensä ovat aloittamista vaille valmiita). Ihme ja kumma, että sain tuon vaikeimmankin vaiheen, eli aloittamisen, tehtyä. Pari viikkoa sittenhän aloin analysoida opettajien vastauksia kyselyni avoimiin kysymyksiin. Olen ollut aivan liikuttunut ja ihastunut siitä, miten hienosti moni on paneutunut kuvailemaan omin sanoin, mitä eri aihekokonaisuudet sisältävät. Kansalaiskasvatusta sisältäviä aihekokonaisuuksia on sentään seitsemän, joten harva vastanneista taisi selvitä kyselystäni siinä ajassa kuin johdannossa annoin olettaa, sillä lisäksi oli vielä monivalintakysymyksiä. Toisaalta vastausten analysointikin vie nyt oman aikansa. Tämä vahvistaa sen, että en aio levittää kyselyä laajemmalle ”yleisölle”, vaikka siten voisinkin kenties yleistää tuloksia, vaan pyrin sen sijaan mielummin ”tiheään kuvaukseen”.
Ensi torstaina käynnistyvät myös ”Toimen” eli opettajaryhmäni kokoontumiset. Alunperin arvelin, että yksi lukuvuosi olisi riittävä, mutta mehän pääsimme vasta alkuun… Oli mukava ensin tutustua toisiimme. Mielestäni oli myös hyvä, etteivät kokoontumisten teemat olleet kovin tiukasti rajattuja. Keskustelu oli siten avointa ja vapaata. Toivottavasti se ei tyrehdy nytkään, vaikka tarkoitus olisikin käsitellä aihekokonaisuuksia ja opetuksen eheyttämistä systemaattisemmin.
Nouto- ja kirpputorin järjestäminen peräluokkaamme oli se toinen savolainen projektini, jonka sain tänä aamuna käyntiin. Olikin mukavaa puuhaa hinnoitella vaatteita pinoihin ja samalla vähän muistellakin, miten pieniä tytöt joskus ovat olleet. Ennen kaikkea oli puhdistava kokemus saada niitä pois nurkista pyörimästä ja mahdollisesti kierrätykseen ja käyttöön. Uskallan muuten jopa luvata, että hinta-laatu-suhde on parempi kuin paikallisella ”virallisella” kirpputorilla. Hyviä vaatteita ja leluja saa noutaa ihan ilmaiseksikin, ja suurin osa tavaroista on hinnoiteltu 50 sentistä kahteen euroon. Jos ostajat eivät jostain syystä löydä meille, lahjoitan ne Pelastusarmeijalle tai muuhun hyväntekeväisyyteen.
Vapautta ja vastuuta
Virkavapauteni alkoi sitten eilen ”virallisesti” kesäloman jälkeen. En lähtenytkään aamulla kouluun alkamaan uutta lukuvuotta, vaan sain jäädä kotiin ja syventyä tutkimukseeni. Iltäpäivällä tosin osallistuin lukuvuoden suunnitteluun koulullamme.
Edessä on siis ihana vapaus, mutta sen rinnalla myös velvoittava vastuu saada jotain aikaiseksikin. Kesälomalla lueskelin kyllä fiiliksen mukaan alan kirjallisuutta mökkilaiturilla ja tein lukemastani muistiinpanoja. Samoin sen Ecerin esitelmän valmistelin jo kesällä. Arvelen eteneväni virkavapaallakin pitkälti fiiliksen mukaan, sillä uskon löytäväni mieleistä työtä koko päiväksi silläkin tavalla.
Eilen ja tänään hoidin ensimmäiseksi alta pois rutiiniasiat, kuten matka-apurahan selvitykset ja Ecerin Helsingin majoitukset, jotta voisin sitten rauhassa uppoutua varsinaiseen asiaan. Eilen otin yhteyttä myös toimiryhmäni opettajiin sopiaksemme lukuvuoden ensimmäisestä tapaamisesta. Tällaisten s-posti ym. asioidenkin hoitaminen vie oman aikansa, ja töiden ohella ei välillä muuta edes ehdi saada aikaiseksi.
Tänään päätin viimein käydä käsiksi kevään 2009 kyselyyn. Aloitin kirjoittamalla itselleni analysoitavaksi kaikkien opettajien vastaukset avoimeen kysymykseen, jossa pyydettiin omin sanoin kuvailemaan, mitä aihekokonaisuus Ihmisenä kasvaminen tarkoittaa. Aivan liikutuin, miten hienosti opettajat olivat kysymykseen vastanneet. Lähes jokaisessa vastauksessa otettiin huomioon yksilön kasvun lisäksi yhdessä kasvaminen ja toisen huomioonottaminen. Muutamia lainauksi vastauksien joukosta:
”Oikea ja väärä, ihmisoikeudet, toisen huomioonottaminen, yhteisistä sopimuksista kiinni pitäminen, itsen ja toisten kunnioittaminen.” ” Omaksi persoonaksi kasvamista, oman itsensä ja myös toisten erilaisuuden hyväksymistä. Suvaitsevaisuutta, toisten ihmisten huomioonottamista.” ” Oivaltaa, että kaikki omat valinnat ja teot koskettavat muita ihmisiä, yhteiskuntaa jne. Minäkeskeisyys väistyy pikku hiljaa taka-alalle.” ”Tasapainoista elämänhallintaa. Psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen kasvu. Yksin ja yhdessä toisten kanssa kasvamista.” ” Ymmärryksen lisääntyminen omasta itsestä ja omasta oppimisesta. Lisäksi ymmärryksen lisääminen kanssaihmisistä, vuorovaikutuksesta ja ihmisyydestä. Myös eettisiä ja moraalisia kysymyksiä varsinkin näinä aikoina.”
Huomenna on käsittelyvuorossa Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys. Tämä on mielenkiintoista puuhaa. Ja ainakin tämän päivän vastausten perusteella meillä on viisaita opettajia. Ei ehkä sittenkään ihme, että Newsweek rankkasi suomalaisen kasvatuksen ja koulutuksen maailman parhaaksi. Eikä se pelkkästä Pisa-menestyksestä taida johtua.
”TOIMI” JA IHANA TVT-TUKI!
Huomenna on tärkeä päivä oman toimintatutkimuksen kannalta (Kutsutaan sitä jatkossa tuttavallisesti Toimiksi; mahtaako muuten olla sekä tytön että pojan nimi?) Ryhmämme kokoontuu huomenna ensimmäistä kertaa. Lähtöasetelma on siitä hyvä, että sain apurahaa tutkimuksen toteuttamista varten, joten voin tarjota edes välipalakahvit ja matkakulut osallistujille, jotka tekevät vapaaehtoista kehittämistyötä koulupäivän jälkeen. Huomenna on tarkoitus erityisesti keskustella, mitä kaikkea eheyttäminen ja aihekokonaisuudet merkitsevät käytännössä. Lisäksi tavoitteena on suunnitella ainakin alustavasti, miten aihekokonaisuuksista lähtevää eheyttävää opetusta toteutetaan tulevan kuukauden aikana. Tavoitteena ei ole luoda jotain eheyttämisen mallia, vaan eri tavoin nostaa opetuksen eheyttäminen ja aihekokonaisuudet esiin opetussuunnitelmasta. Pienetkin askeleet ovat tärkeitä. Kyse ei ole myöskään projektista, joka toteutetaan ja jatketaan sen jälkeen vanhaan malliin. Vaan hienoa olisi, että opetuksen eheyttämisestä tulisi meille opettajille punainen lanka, joka on aina tavalla tai toisella otettaisiin huomioon opetuksessa. Kyse on siis erityisesti asian tiedostamisesta. Eheyttämisestä tulisi sitä kautta kantava periaate toiminnalle.
Sain myös perustettua Moodleen meille keskusteluympäristön, jonne kokoamme ideoita ja pidämme tutkimuspäiväkirjaa. Olen todella iloinen ja kiitollinen tvt-tuen väelle ripeästä ja ystävällisestä toiminnasta. Sain jo tänään oppimisalustan, jonka eilen hieman epäröivästi, mutta myös omapäisesti tilasin. (Tilaukseen piti laittaa mm. kurssin vetäjä, kurssin nimi ja opintopisteet, ja laitoin pokkana itseni kurssin vetäjäksi ja kurssin nimeksi: Omaan tutkimusalueeseen liittyvät opetustehtävät 3 op, läpi meni, vaikka siitä en ole varma, kuka antaa ja kenelle noita opintopisteitä;)) Eräänlaista opettajien täydennyskoulutustahan tämä toisaalta on, vaikka itsekin olen siinä mitä suurimmassa mielessä oppija muiden mukana.
Yhteenvetoa aihekokonaisuuksista
Nyt kaikki seitsemän aihekokonaisuutta on käsitelty. Aika jännä juttu; kyselyn vastausten perusteella nousivat esiin samat kolme aihekokonaisuutta, jotka itsekin valitsin tärkeimmiksi, eli: ihmisenä kasvaminen, vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta sekä viestintä ja mediataito. Kaikki muutkin aihekokonaisuudet ovat toki tärkeitä, mutta ehkäpä vastanneet opettajat järkeilivät, samoin kuin minäkin, että kaiken perusta on juuri ihmisenä kasvaminen. Vasta sen varaan voivat muut aihekokonaisuudet rakentua. On tärkeää, että oma itsetunto on kehittynyt, että osaa tehdä eettisiä valintoja ja että tuntee omat vahvuutensa oppijana ja myös ne puolet, joita pitää kehittää. Kun arvostaa itseään, antaa arvon myös toisille ja osaa toimia ryhmässä. Se on mielestäni juuri sitä ihmisyyttä. Seuraavaksi järkeilin, että eipä muita aihekokonaisuuksia pääse edes harjoittamaan, jos emme pidä ympäristöstämme huolta. Viestintä ja mediakasvatus valikoitui kolmanneksi, sillä yhteys muihin on mielestäni tärkeää, samoin itsensä ilmaiseminen ja ns. julkinen järjen käyttö. Joten ”pyhäksi kolminaisuudeksi” muodostui ympäristö/luonto, yksilö ja muut ihmiset/yhteiskunta. Kaikki aihekokonaisuudet ovat toisiinsa monin tavoin yhteydessä ja vuorovaikutuksessa keskenään. Ihmisenä kasvaa eri aihekokonaisuuksia yhdessä muiden kanssa käsitellessä. Voi sanoa, että tästä kaikesta muodostuu se maailma, jossa elämme, tai ainakin kuva siitä.
Ihminen ja teknologia
Viimeinen vaan ei vähäisin. Valitettavasti itselleni vaikea. Pyörä ja vipu keksintöinä ovat vielä ymmärrettävissä, mutta kaikki kehittelyt siitä eteen päin ovat minusta aivan käsittämättömiä. Jos minunlaisista ihmisistä olisi ollut aikoinaan kehitys kiinni, eläisimme vieläkin savupirteissä. Ja tuntuu aivan uskomattomalta, ettei siitä edes vielä kovin pitkä aika ole, kun täällä Suomessa elettiin niissä savupirteissä ja nyt Suomi on yksi teknologian huippumaista. Surffaillemme netissä, lähetämme tekstiviestejä ja skypetämme. Keittiömme ovat täydellisesti koneistettuja, ja sähkökatko onkin siksi aina pieni katastrofi. Leikkaussaleissa on robotteja, kasveja ja eläimiä kloonataan, geenejä manipuloidaan… En olisi tätä kaikkea uskonut, jos siitä olisi minulle kerrottu silloin ”Orwellin vuonna 1984”, kun aloitin opiskeluni. (Silloin Orwellin profetiat eivät muuten tuntuneet vielä niin osuvilta, mutta nythän Isovelikin valvoo jo tehokkaasti…)
Teknologian kehitys on ollut niin nopeaa, että monet meistä opettajista ovat pudonneet kärryiltä. Selvitykset osoittavat, että esimerkiksi tietotekniikan hyödyntäminen vaihtelee paljon eri koulujen ja opettajien kesken. Oppisisältöjä eri oppiaineisiin on toisaalta tullut paljon lisää, ja kun tuntikehystä on samalla vähennetty, uskon, että moni opettaja ajattelee oppilaiden jo ihan tarpeeksi istuvan koneen ääressä kotonakin ja satsaa siksi koulussa ennemminkin kontaktiopetukseen, tai esim. ilmaisuun. Mielessä kuitenkin painaa se, että tietotekniikan alkeet, ja enemmänkin, pitäisi opettaa…mutta kuinkas opetat, kun muna on jo kanaa taitavampi. Juuri tietotekniikan käsittelyyn kaivattaisiin kouluissa enemmän esimerkkejä toimivista käytänteissä, joissa tietotekniikka liittyy luontevasti eri oppiaineiden käsittelyyn. Toisaalta monessa koulussa kaivattaisiin myös enemmän koneita, tosin joissakin kouluissa laitteita kyllä löytyy, mutta ei taitoa eikä halua niitä käyttää. Oppilaat ovat siis kovin eriarvoisessa asemassa tässä mielessä. Samoin käsityön, tekniikan ja fysiikan integrointia olisi syytä lisätä. Lapsista on yleensä tosi hienoa, kun he saavat rakennettua jonkin esineen, joka toimii! (Niin minustakin; se pyörä on hienoa keksiä uudelleen!)
OPS:n sisältöjä teknologiaopetuksessa ovat teknologia arkielämässä, yhteiskunnassa ja paikallisessa tuotantoelämässä; teknologian kehitys ja siihen vaikuttavat tekijät eri kulttuureissa, eri elämänalueilla ja eri aikakausina; teknologisten ideoiden kehittäminen, mallintaminen, arviointi ja tuotteiden elinkaari; tietotekniikan ja tietoverkkojen käyttö; teknologiaan liittyvät eettiset, moraaliset, hyvinvointi ja tasa-arvokysymykset; tulevaisuuden yhteiskunta ja teknologia.
Pähkinää siis purtavaksi tässäkin… Ja vain kaksi opettajaa valitsi tämän kolmen tärkeimmän aihekokonaisuuden joukkoon (N=48).
Turvallisuus ja liikenne
Tähän aihepiiriin panostettiin silloin, kun itse olin koululainen. Kansalaistaito sisälsi erityisesti tähän aihekokonaisuuteen liittyviä sisältöjä, ja televisiossa napsahti aika ajoin tietoisku ohjelmien väliin, esim. heikoista jäistä varoittava: ”Parempi virsta väärää kuin vaaksa vaaraa”. Huomasin ihan sattumalta jokin aika sitten, että jopa ala-asteen todistuskirjani takakannessa lukee mm. näin: ”MUISTAKAA LAPSET: Ei tyhmänrohkeus ole sankaruutta eikä ylimielinen määräyksistä piittaamattomuus miehekkyyttä. Suomi tarvitsee jokaisen poikansa ja tyttärensä elämän ja työn. Miksi siis emme säästäisi henkeämme ja terveyttämme silloin, kun niiden alttiiksi paneminen on hyödytöntä….Noudattakaa tarkoin liikennesääntöjä ja vanhempien ihmisten neuvoja ja varoituksia! Älkää leikkikö tulitikuilla! Varokaa petollisia, heikkoja jäitä! Oppikaa jo lapsina tietämään, että huumausaineissa piilee aina suuri vaara ja usein tuhon alku.” (Helsinki 1971: Valistuksen kirjapaino.) Että silleen on meikäläistä kasvatettu.
OPS:in sisältöjä tähän aihekokonaisuuteen ovat onnettomuuksilta, päihteiltä ja rikollisuudelta suojautuminen omassa elinympäristössä; työturvallisuus ja ympäristöturvallisuus; terveyttä, turvallisuutta, väkivallattomuutta ja rauhaa edistäviä toimintamalleja; väkivallan ulottuvuudet lähiyhteisöissä ja yhteiskunnassa; keskeiset liikennesäännöt ja erilaiset liikenneympäristöt; muut huomioiva liikennekäyttäytyminen, liikenneympäristön turvallisuus ja turvalaitteet; lähiympäristön vaarapaikkojen kartoittaminen ja turvallisuuden parantaminen; turvallisuutta edistävät palvelut sekä kodin ja koulun yhteistyö turvallisuuden edistämisessä.
Voisi varmaan kiteyttää, että tavoitteena on reipas, raitis ja vastuullinen kansalainen. Liikennekäyttäytymisestä päätellen työsarkaa olisi tässäkin asiassa, eikä kaurapuuroaamiainenkaan taida olla enää välttämättä muodissa, hyötyliikunnasta puhumattakaan. Näin tässä siunailee tämä täti-ihminen ja mielestään taas ihan aiheesta. Viisitoista neljästäkymmenestäkahdeksasta opettajasta oli sitä mieltä, että tämä on yksi kolmesta tärkeimmästä aihekokonaisuudesta. PMMP:n Puuhevonen lastenlevyllä on muuten erittäin mainio versio laulusta Neljä Kissanpoikaa, joka varoittaa juuri heikoista jäistä. Ajankohtainen siis!
Kravun kasvupiiri 
