Kivoja juttuja

Touko 28, 2010 at 9:06 pm (Koulu)

Toukokuu on tiivis kuukausi varsinkin koulussa. Siihen mahtuu yleensä tunteiden kirjoa laidasta laitaan. Parin viime viikon aikana on ollut kivoja yhteisiä hetkiä… Kuudesluokkalaisten kummiemme kanssa järjestimme pienen kevätjuhlan, josta jäi hyvä mieli. Jotenkin herkistävää, kun lavalla on vuorotellen alakoulun ääripäät: untuvikot ja pesästä lähtevät. Kutoset olivat tehneet itse upean musikaalin, joka kertoi kesäleiristä ja oman jutun löytämisestä. Bändi ja solistit loistivat! Me pienet laulettiin aluksi tosi reippaasti Ei kesää voita mikään sekä esitettiin pari kesärunoa. Lopuksi toivotimme laulun sanoin turvallista matkaa kummeillemme ja annoimme heille ruusut ja saimme heiltä diplomit, joissa oli kummien ohjeita ekaluokkalaisille mm. ”Älä usko kaikkea, mitä ope sanoo…”

Viikko sitten meillä oli roskankeruupäivä koulussa ja ekaluokkalaisilla oi alueena ihan koulun lähiympäristö. Jotkut pojista varsinkin tonkivat ihan innolla roskia ja jonkun ajan kuluttua tulivat muovipussit  täynnä tavaraa luokseni. Pusseissa oli mm. paljon aerosolipulloja. Minä tietty vouhottamaan, että olemme paljastaneet laittoman kaatopaikan koulun takaa pururadalta ja että pitää soittaa ympäristösihteerille ja paikallislehteen. (Ja soitinkin) Oltiin siis tosi tohkeissamme ja sankareita! Mutta vähän myöhemmin selvisi, että siinä paikassa on tosiaan ollut aiemmin kaatopaikka, ja pojat että olivat tainneet tonkia vähän syvemmältäkin pienestä lätäköstä niitä roinia… mutta nyt ne on roskiksessa kuitenkin, parempi niin,  ja keskusteluahan aiheesta syntyi taas.

Yhdessä pienryhmän sekä eka- ja tokaluokkalaisten kanssa teimme kivan retken Kiteelle Maatalousoppilaitokseen ja uimahalliin. Vasikoiden ja heppojen taputtelu oli lapsista huippukivaa ja vapaa molskaaminen uimahallissa tietty myös. Kioskin karkkijonossakin jaksoivat jonottaa niin kärsivällisesti, että saatiin kehuja myyjältä. (Sulkeisista on ehkä ollut jotain hyötyä)

Tällä viikolla on oltu verstaassa puutöitä tekemässä. Jostain syystä puukäsityöluokka tuntuu omalta elementiltä. Siellä on niin mukavan rento puuhastelun meininki. Tehtiin ensin taulut, joissa harjoiteltiin sahaamista ja naulaamista ja sen jälkeen sai tehdä roinalaatikon palikoista ihan mitä tykkää, ja kyllä he tykkäsivätkin! Eräskin poika on parina päivänä raijannut kotiin isot säkilliset itse nikkaroimiaan kilpiä ja miekkoja.

Tänään sain kunnon naurut, kun esitimme pantomiimina ammatteja. Ensin yksi poika esitti eläintenkesyttäjää ja toinen arvasi, että kyseessä olisi opettaja. Sitten tuli yksi tyttö eteen istumaan toimistotuoliin (siihen himoittuun, jossa on pyörät) ja minä ajattelemaan ääneen, että mikäs ammatti se on, jossa vain istutaan. No, se oli se opettaja…Eräs poika vielä intoutui esittämään ihan ääneen opettajaa ja joka toinen lause alkoi: ei saa sitä, ei saa tätä…Läpileikkaus toimenkuvastani siis.

Eilen tilasin itselleni toyota-lippiksen kesäksi,  kun corolla meni aivan moitteetta läpi drive in -katsastuksesta!  Lauloin kotimatkalla kilpaa autostereoiden kanssa Mikan Relax Take it easyä!! http://www.youtube.com/watch?v=h2y40bVp2PsAikamoinen Helpotus, kun saa ajaa vielä ainakin vuoden eteenpäin!

Ja tänään voitin tietokilpailussa pallogrillin opettajien illanvietosta 🙂 Tervetuloa kesä ja makkarat!

Mainokset

kestolinkki Jätä kommentti

”Ootko Jori miettinyt, miksi me ollaan täällä?”

Touko 24, 2010 at 8:13 pm (Dialogi, Kasvu, Kasvatus, Politiikka, Yhteiskunta, Uncategorized)

Tuo  otsikon kysymys ja sitä seurannut keskustelu olivat  tämän päivän parasta antia. Harjoiteltiin lasten kanssa suvivirttä ja yksi poika kysyi vieruskaverilta kesken kaiken tuota. Se oli niin hyvä kysymys, että pakko oli pysäyttää harjoitukset. Mietimme yhdessä asiaa ja lasten vastaukset vaihtelivat skaalalla syömisestä ja  nukkumisesta jopa siihen, että olemme täällä toistemme vuoksi ja oppiaksemme. Harvat aikuiset pysähtyvät tuota kysymystä edes pohtimaan, vaikka syytä olisi. Mutta niin kuin Hume sanoo: Ihmiset ovat luonnostaan lyhytnäköisiä. Kannatan todella aloitetta, jossa ehdotetaan filosofiaa koulujen oppiaineeksi jo alakoulusta alkaen. Ja olen iloinen siitä, että seuraavassa sukupolvessa näyttäisi olevan toivoa viisaammasta ajattelusta.

Erittäin lyhytnäköistä on myös Mikkelin ammattikorkeakoulun päätös lopettaa muotoilun koulutusohjelma Savonlinnasta. Tunnen siellä työskenteleviä opettajia ja tiedän, kuinka hyvää työtä he ovat tehneet ja kuinka aktiivisesti he ovat olleet mukana seudun erilaisissa kulttuuritapahtumissa. Viimeksi teatteripuvustuksen opiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat puvut Unta ja unelmia-musikaaliin, joka oli suuri comenius-hanke. Yhteistyötä on tehty myös oopperan ja eri teattereiden kanssa. Valmistuneet opiskelijat ovat sijoittuneet alaansa vastaavaan työhön hyvin lamasta huolimatta. Ja nyt joku jossakin ylemmällä taholla on päättänyt, että tämä koulutusohjelma lopetetaan, ja juntannut päätöksen läpi parissa viikossa! USKOMATONTA , TYPERÄÄ  JA EPÄREILUA TOIMINTAA! Mulla on sellainen olo, että haluaisin vaihtaa kaikki tämän maan päättäjät.

kestolinkki Jätä kommentti

”Suoraan eteenpäin ei voi mennä kovin kauas…”

Touko 18, 2010 at 6:58 pm (Elämä, Perhe, suku, koti, Uncategorized) (, )

Tänään en ole ollut oikeastaan ollenkaan tehokas, vaan enimmäkseen tuuliajolla.  Lieneekö jotain sijaistoimintaa tai velvollisuuksien pakoilua, mutta tuntui siltä, että tarvitsin tällaista ajelehtimista. Päivä oli mukava. Ekaluokkalaiset näyttivät sen hellyyttävän puolensa  kevätjuhlaharjoituksissa ja arvelen, että huomisessa esityksessä saatetaan  tarvita yleisössä nenäliinaa. Kolme viimeista tuntia vierähti pesäpallokentällä. Neljännen luokan tyttöjen kanssa innostuin itsekin pelaamaan, vaikka jännittinkin, mahdanko osua palloon. Koulussa lapsena en koskaan osunut. Oli kyllä hieno tunne, kun pari kertaa pallo lähti liitämään! Vastapuolen pelaaja totesi tosin kuivan hirtehisesti, että ilmeisesti pesältä toiselle edetessä on pidettävä mahdollisimman kovaa ääntä. No, häntä varmaan harmitti, kun olimme eri puolilla…Ja olenhan minä Kiljunen omaasukuani, se kai selittää jotakin.

Kotona ripustimme anopin kanssa ruokasaliin verhot, joista olen kauan haaveillut. Tyyne-mummon virkkaamat pitsit ehtivätkin jo hieman kellastua oltuaan lähes kolmekymmentä vuotta muovipussissa. Anoppini oli niin ihana, että toteutti suunnitelmani ohuista pellavaverhoista, joihin hän ompeli käsin reikäompeleella mummon tekemät pitsit. Ihailimme sohvalla istuen lopputulosta, joka oli kaunis ja itselleni erittäin arvokas, sillä onhan se pysyvä ”muistomerkki” mummojen käsityöstä. Keskustelimme myös siitä, mihin suuntaan maailmaa pitäisi muuttaa ja olimme yllättävänkin samaa mieltä keskenämme.

Huomasin töiden jälkeen, että wikiopiston julkisen sosiologian osallistujien kesken oli virinnyt sähköpostissa mielenkiintoinen keskustelu, johon tietty osallistuin. Jotenkin tähän toiseen murrosikään, jota ilmiselvästi elän, kuuluu omien ajatusten peilaaminen toisten kautta.

Illalla keskimmäinen tyttö palasi kotiin demonauhan nauhotuksesta. Sain kuulla levyltä, miten hienon kappaleen hän oli itse tehnyt ja nauhoittanut ystäviensä kanssa.

Ennen saunaa heittelin kuopuksen kanssa frisbeetä, jossa kuopus todella on paljon parempi kuin minä, mutta lohdutti minua sanomalla, että kyllä vanha koirakin voi oppia temppuja…Äsken aloimme lukea Pikku prinssiä iltasatuna. Kirja imaisi heti meidät molemmat mukaansa, ja sieltä löytyi myös tuo otsikon viisaus, joka kiteyttää hyvin tämän päivän ajatukset ja toiminnan. Ei ole viisasta aina vain porskuttaa vauhdilla tehokkaasti eteenpäin, paljon mukavampaa on ihailla maisemia.

kestolinkki Jätä kommentti

Musiikki yhdistää

Touko 11, 2010 at 6:49 pm (Kasvu, Kasvatus, Musiikki, Uncategorized) (, , , , )

Sunnuntaina oli äitienpäivän lisäksi Eurooppa-päivä. EU ei varauksetta saa kannatustani, ennemmin päinvastoin, mutta  eu-rahoilla toteutettu Comenius-hanke sen saa! Sunnuntaina Savonlinna-sali täyttyi ja tunnelma oli katossa, kun neljän maan nuoret esiintyivät lavalla. Savonlinnan taidelukio on tehnyt yhteistyötä saksalaisten, turkilaisten ja puolalaisten nuorten kanssa. Ennen väliaikaa oli taidelukiolaisten itse kirjoittama, sanoittama ja säveltämä musikaali Unta ja unelmia. Tarina oli sellainen tuttu ”tuhkimotarina”, mutta toteutus oli loistava. Tanssit toimivat ja musiikki rullasi tunnelmasta toiseen. Sekä soolo- että kuoro-osuudet soivat ja kuuluivat. Ihania olivat myös videoheijastustukset takaseinälle päähenkilön kasvoista. Varsinkin se ilo ja hymy ahdistuksen jälkeen! Ihan kuin Juliette Binochella: yhtä aikaa  ujo ja säteilevä! Jotenkin ne kasvot koskettivat eniten.

Väliajan jälkeen oli vieraiden vuoro esiintyä. Saksalaiset olivat, kaikella rakkaudella, vähän kankeita ja totisia torvensoittajia. Turkkilaisten musiikkiesitykset rentouttivat niskan itämaisilla saundeillaan ja rytmeillään, mutta eniten tykkäsin puolalaisten esityksestä. Puolalaisten nuorten kansantanssiesitys oli viehkeä! Ja heidän kuoronsa sekä solistinsa aivan upeita!

Ilta huipentui Beethoovenin Ilolle Oodiin  eli eurooppa-hymniin. Kira Boesen-Muhonen oli tehnyt siihen hienon ja koskettavan koreografian, jossa kaikki n. 160 nuorta olivat yhtä aikaa lavalla. Laulun jälkeen ilmiset puhkesivat taputuksiin, jotka eivät meinanneet loppua. Ihanaa oli myös se,miten paljon nuoret osoittivat suosiota opettajilleen. Projekti on varmasti ollut nuoria ja aikuisia yhdistävä molemminpuolinen oppimiskokemus. Hauska oli tavata ulko-ovella  entistä ekaluokkalaistani, jonka musiikillinen ensiesiintyminen taisi olla   kellopelillä joulujuhlassa. Nyt tämä nuori mies soittaa saksofonia intohimoisesti Taikkarin bändissä, joka säesti musiikkiesitykset ja osasi improvisoidakin. Poika oli ihan lentoon lähdössä innosta. Määränpäänä yhteinen karonkka esityksen päälle. Koko ilta oli mieltä ylentävä,  ja olo oli kotimatkalla  kuin uudesti syntyneellä.

kestolinkki Jätä kommentti

Räjähdysvaara!

Touko 4, 2010 at 5:36 pm (Ihminen, Koulu, Uncategorized) (, )

Meillä on hauska jääkaappimagneetti, jossa lukee: I have PMS. Be Afraid. Be Very Afraid. (Ja kuvassa hymyilee vaarallisen hyväntuulisen näköinen nainen) Jääkaappimagneetti on hauska, vaikka itse asiassahan ei ole mitään hauskaa. Tänään tosin mietin, voiko PMS:n piikkiinkään ihan kolmea viikkoa laskea. Ehkä minusta vain on tullut kärttyinen kääkkä, mutta toivottavasti minusta vielä hamassa tulevaisuudessa tulee leppoisa mummo.

Joka tapauksessa olen viime aikoina pudotellut esineitä (en vielä heitellyt),  ärsyyntynyt erityisesti hälinästä ja metelistä ja iskenyt nyrkkiä pöytään ja pitänyt sulkeisia koulussa. Aloitin tänään liikuntatunnin sanomalla: ”Meillä on tänään erittäin tylsä ja tyhmä tunti: Harjoittelemme mm. jonossakävelyä.  Tällaisia tulevat olemaan seuraavatkin liikuntatunnit niin kauan kuin asiat alkavat sujua.” Ilmeisesti onnistuin olemaan pelottavan tosissaan, koska liikuntatunti sujui ohjeiden mukaan. Ei siis mitään kovin lapsikeskeitä tai -ystävällistä opetusta, mutta vakuutan, että tarpeellista, jotta pystyisin taas olemaan lapsikeskeinen ja -ystävällinen.

Eilen paistoi aurinko häikäisevästi, mutta tänään rätki taivaan täydeltä räntää, kun meillä oli liikuntaryhmän kanssa pyöräretki uimahallille.  Onneksi pyöräilymatka ei ollut pitkä. Tosin riittävän pitkä kastelemaan meidät jo ennen uimista.

Onneksi töiden jälkeen oli kuitenkin kiva kaupunkireissu keskimmäisen tyttären kanssa. Taisin sortua pariin lohtuostokseenkin, mikä ei itseasiassa ole edes kovin tyypillistä minulle, eikä sellaiseen lohdutukseen oikeasti olisi varaakaan. Järjestimme tytön kanssa kirpputoripöydän ja tuli hyvä mieli siitä, että saatiin se aikaiseksi.

Kotiin tullessa kuitenkin palattiin takaisin tämän päivän mielialaan, kun haju paljasti, että likakaivo on taas käynnyt tulvimaan kellariin…SHIT! Kotona kuopus myös vollotti kadonnutta kännykän laturia, jonka etsimistä en katsonut omaksi tehtäväksekseni…Kohdattiin kuitenkin toisemme, kun hän nenä punaisena tuli luokseni ja kysyi: Miksei kukaan halaa ja lohduta, kun mulla on paha mieli?! Niinpä! Helpotti puolin ja toisin kun halattiin.

kestolinkki Jätä kommentti