Spiraalin pyörteissä
Uuden kotini pihalla on sellainen pyykinkuivausteline, johon pyykkinaru pitää virittää spiraaliksi. Pahimman siitepölykauden aikana käytin siitepölyä tekosyynä siihen, etten ryhtynyt asentamaan 20 metriä narua siihen pyörivään härveliin. Varsinainen syy oli kyllä se, että homma vaikutti mielestäni liian haasteelliselta. En ole mitenkään kovin kärsivällinen sotkuisten ja kippuraisten narujen tai lankojen kanssa, toisin kuin esimerkiksi anoppini, joka jouluaattona selvittelee kaikki lahjanarutkin suoriksi. Kesätuulten alkaessa puhaltaa ymmärsin kuitenkin, että pyykit kuivuisivat nopeammin ja sileämmiksi ulkona kuin pesuhuoneessa, joten tartuin härkää sarvista. Ensimmäiseksi pähkäilin, kummasta suunnasta narun virittäminen pitäisi alkaa: keskeltä vai ulkokehältä. Intuitiivisesti aloitin keskeltä kohti ulkokehää, mutta huomasin pian parin kierroksen jälkeen, että minulla oli vielä tolkuttomasti narua ja kiristäminen oli vaikeaa. Vetelin narun pois ja menin kysymään käytännöllisemmiltä ystäviltäni neuvoa facebookissa. Molemmat suunnat saivat kannatusta, eli ilmeisesti molemmin päin onnistuu. Alkoi sataa, ja narun viritys jäi pariksi päiväksi, mutta auringon taas ilmestyessä kävin työhön uudelleen käsiksi ja tällä kertaa aloitin ulkokehältä. Sain pyykkinarun asennettua ja pyykit kuivumaan tuuleen, mutta itse kyllä valitsisin suoran pyykkinarun pylväästä toiseen, siitäkin huolimatta, että olen tutkimuksessani pohtinut paljonkin spiraalia…
Toimintatutkimusta kuvataan sulkeutumattomalla spiraalina, samoin tutkivaa oppimista. Molemmissa suunnittelu, toiminta, toiminnan havainnointi ja reflektointi seka uudelleen suunnittelu seuraavat toisiaan sykleinä. Henkitieteellinen käsite Bildung voidaan ymmärtää hermeneuttisen kehän/spiraalin avulla. Hermeneuttinen spiraali kuvaa ymmärryksen rakentumista. (Käytän mielummin sanaa spiraali, koska spiraali kuvaa kehää paremmin sitä, ettei tiedonmuodostuksessa ole absoluuttista alkua tai päätepistettä.) Tutkittavasta kohteesta on esiymmärrys, joka tulkinnan edetessä muuttuu ja syvenee. Spiraali etenee osien ja kokonaisuuden välisenä dialektisena suhteena. Osat määrittävät kokonaisuutta ja kokonaisuus osia. (Siljander 1988, 115-117.) Mezirow siteeraa Bernsteinia kirjassaan Oivaltava oppiminen: ”Jokainen merkitsevä informaationpalanen muuttuu merkityksen rakennuskiveksi, ja myöhemmät oivallukset muuttavat merkitystä edelleen. Kuljemme jatkuvasti edestakaisin sen kohteen osien ja kokonaisuuden välillä, jota pyrimme ymmärtämään.” Kommunikatiivisessa oppimisessa tapahtuu juuri tällaista kriittistä reflektiota. ”Dialektiikka on taitoa muodostaa käsitteitä yhteisen merkityksen työstämisen kautta.” (Gadamer 1975 [1959], 350.)
Nähdäkseni oppiminen on parhaimmillaan juuri dialogia. Teoksessaan Wahrheit und Methode Gadamer esittää, että dialogia voidaan kuvata peliksi tai leikiksi (Spiel). Leikki kiehtoo ja tempaa mukaan osaksi kokonaisuutta, jolla on oma dynamiikkansa. (Gadamer 2004, 86.) Leikille on ominaista sen helppous, vapaus ja onnistumisentunne; se sujuu kuin itsestään. (Gadamer 1990, 110.) Tällainen hermeneuttinen kokemus muuttaa meitä ja näkemystämme maailmasta. Onnistuneessa dialogissa totuus alkaa tapahtua ja paljastaa itseään (Huttunen 2007). ”Dialogi on yhteiseen oppimiseen ja toimintaan tähtäävien ihmisten kohtaamista” (Freire)Freiren mukaan dialogiin kuuluu oleellisesti sana, jolla on kaksi ulottuvuutta: toiminta ja reflektio. ”Aito sana” tarkoittaa toimintaa, johon liittyy reflektio. Myös Dewey kuvaa oppimisprosessia jatkuvana spiraalina. (Dewey 1938, 74-79). Kasvuprosessilla ei ole päätepistettä, vaan kasvu itsessään on tavoite. Tälle prosessille on ominaista sen elävyys: se muuttuu, järjestäytyy ja rakentuu uudelleen koko ajan. (Dewey 1966, 50). Kasvuun liittyvä joustavuuden käsite (plasticity) tarkoittaa kykyä oppia kokemuksista (Dewey 1966, 44). Elämä on kehitystä, ja tämä kehitys, kasvu, on elämää (Dewey 1966, 49). Voice of Finland kisan Kimmo Härmä muuten sanoi, että elämän tarkoitus on spiraali.
Nähdäkseni kaikkia edellämainittuja käsitteitä voidaan kuvata sulkeutumattomana spiraalina. Mutta mihin suuntaan spiraalia sitten pitää edetä? Ystäväni, joka tutkii musiikin kuuntelukokemuksia fenomenologisesti, eteenee kohti puhdasta ydintä. Itse olen tähän asti ajatellut spiraalin laajenevan ytimensä ympärille pitäen sisällään perinteen, joka aina uudessa yhteydessä muuttuu ja muotoutuu. Minulle oli merkityksellistä, kun jokin aika sitten oivalsin, että spiraalissahan voidaan liikkua edestakaisin kumpaankin suuntaan. Voin nähdä itseni ympäristön ja perinteen muokkaamana, mutta voin myös yrittää nähdä sen, mikä on omaa ydintäni, puhdasta minuuttani.
Pyhä henki
Tänä keväänä uskoni on vahvistunut; erityisesti se on vahvistunut siihen kolmanteen: Pyhään henkeen. Uskon Isään ja Poikaankin, mutta minusta on selkeämpää kutsua heitä Rakkaudeksi ja Armoksi.
Hassua, että juuri Pyhä Henki on itselleni se konkreettisin. Se on se, mikä toimii. Se kantaa, kuljettaa, sytyttää, nostaa ja vahvistaa. Se rohkaisee mielestäni juuri elämään päivä vain ja hetki kerrallansa; heittäytymään elämän virran kuljettamaksi. Tänä keväänä olen elänyt nimenomaan hetki kerrallaan ja kokenut todeksi myös sen, että joka hetkessä elää ikuisuus (tuo lainushan ei ole suoraan Herran sanaa, vaan Ismo Alangon). Joka hetkessä on läsnä kaikki; kaikki se mitä on kokenut, kaikki ihmiset, joita on kohdannut, sekä elävät että kuoleet (ja onko edes viimeksi mainittuja). Ja siinä hetkessä on myös siemen seuraavaan.
Vaikka pelkäänkin monia asioita, muun muassa korkeita paikkoja (max. keittiönjakkara) ja liian kovaa vauhtia (max 80 km/h), en pelkää elämää enkä toisia ihmisiä, enkä enää mokaamista tai avun pyytämistäkään. Olen saanut kokea, että on ympärillä on ihmisiä, jotka auttavat. Savonlinnan tuomiokirkossa lukee seinällä: Kiitä joka tilanteessa (muistinvarainen lainaus). Kyllä Arja Saijonmaa hyvin laulaa: Elämälle kiitos! Ja erityisesti ihmisille kiitos!
Kravun kasvupiiri 