Vaaralliset tekstit
Bergerin ja Luckmannin mukaan kasvotusten kohtaamista luonnehtii vastavuoroisuus. Kasvotusten olen toisen kanssa samassa nykyhetkessä; tässä ja nyt. Kuulen toisen äänen ja myös oman ääneni. Näen toisen ilmeet ja eleet. Toisen kasvoille saattavat heijastua myös omat ilmeeni; toinen voi toimia kuin peilinä.”Kasvokkain koettuna toinen on täysin todellinen” (Berger ja Luckman 1995, 40, alkuperäoen 1966). Kasvokkain ollessa keskustelu virtaa; voimme reagoida nopeasti ja muuttaa käsityksiämme toisesta suuntaan tai toiseen. Voimme pyytää toista perustelemaan, jos emme ymmärrä hänen kantaansa.
Gadamer kuvaa dialogia kauniisti: Kannatteleva yhteisymmärrys syntyy halusta ymmärtää toista. Ennakkokäsityksistä ja omista mielipiteistä ei tarvitse dialogissa luopua. Avoimuus toisen näkemyksiä kohtaan sisältää sen, että omat mielipiteet suhteutetaan vieraisiin ja vieraat näkökulmat suhteutetaan omien näkemysten kokonaisuuteen. Dialogissa rakentuu asiaan yhteinen näkökulma. Kummankaan käsitykset eivät mene toisen ylitse, vaan keskustelu muuttaa molempien mielipiteitä.
Olen aktiivinen keskustelija sekä ”livenä” että sosiaalisessa mediassa. Niin hienona kun pidänkin mahdollisuutta keskustella sosiaalisessakin mediassa, se ei yllä kasvokkain tapahtuvan vuorovaikutuksen tasolle. Sosiaalisessa mediassa keskustelu harvoin perustuu siihen, että pyrkisimme aidosti ymmärtämään toisen näkökulmaa, vaan päin vastoin pitäydymme tiukasti omassa kannassamme. Siksi keskustelusta harvoin muodostuu sosiaalisessa mediassa dialogi. Olen itsekin saanut pari kertaa tuta, kuinka ”vaarallista” on mennä laukomaan vastakkaisia mielipiteitä tiettyihin arkaluontoisiin aiheisiin tietyillä sivuilla. Sain joukon rökityksen, mutta toisaalta taisin itsekin ”kerjätä” sitä… (vähän niin kuin nakkikioskitappelua). Sosiaalisessa mediassa on helppo loukata ihmistä, koska olemme siellä kasvottomia, usein jopa tuntemattomia toisillemme ja voimme osallistua keskusteluun nimettöminä. Jos saamme ajatustemme taakse vielä joukon, voimme joukon voimalla yhdessä haukkua ihmistä, jolla on ”väärät” mielipiteet, eli erilaiset kuin meillä itsellämme. Kasvokkain emme sitä todennäköisesti tekisi.
Habermasin(1987) mukaan inhimillinen toiminta voi olla joko strategista tai kommunikatiivista. Strateginen toiminta on suuntautunut menestykseen ja ulkoiseen vaikuttamiseen, kun sen sijaan kommunikatiivinen toiminta tähtää keskinäiseen yhteisymmärrykseen. Kommunikatiivisessa toiminnassa muita ihmisiä kohdellaan aitoina persoonina, ei objekteina, kuten strategisessa toiminnassa, jossa toisista ihmisistä tulee helposti kilpailijoita ja vastapelureita. Nettikeskustelu on usein strategista toimintaa.
Nettikeskusteluhan ei ole puhetta, vaan tekstiä. Tekstin tekee ”vaaralliseksi” se, että siitä jää jälki, joka on mustaa valkoisella. Vaikka tulisimmekin katumapäälle ja poistaisimme fb-kommenttejamme tai bloggauksiamme, ne ovat olleet ainakin hetken näkyvissä – julkisesti. Ja se voi jo riittää ihastuttamaan tai vihastuttamaan. Lisäksi netissä on suurempi riski tulla väärinymmärretyksi; varsinkin jos käyttää ironiaa, jota suomalaisten on tunnetusti vaikea ymmärtää tai jos verhoaa sanomansa jotenkin muuten. Tulkintaan tarvitaan myös eläytymistä ja empatiaa, joita nettikeskustelussa harvoin käytetään.
”Vieraita tietoisuuksia ei voi tarkastella, analysoida ja määritellä objekteiksi, olioiksi, – niitä voi vain puhutella dialogisesti. Niiden ajatteleminen merkitsee niiden kanssa puhumista, muutoin ne kääntävät meille objektiksi muutetun puolensa.”Bahtin (1991, 106)
Kravun kasvupiiri 