Elämälle kiitos!
Palasin juuri kotiin kirkosta 10-vuotiaiden konsertista. Seurakunnallamme on tapana juhlia joka vuosi 10-vuotta täyttäviä seurakuntalaisia. Tulin tosi iloiseksi, kun joukossa virsiä laulamassa oli niin monta entistä oppilastani, ja jo ovella virsikirjoja jakavat tytöt kiljaisivat nimeni tervehdyksesi.
Osan virsistä seurakunta lauloi yhdessä kymppi-kuoron kanssa. Yhteisvirsinä olivat kaiken lisäksi kaksi lempivirttäni sattumalta (vai onko sattumia?) Lauloimme yhdessä lasten kanssa Päivä vain ja hetki kerrallansa sekä Soi kunniaksi Luojan.
Jo aamu oli aurinkoinen ja varmaan siitä syystä päässäni alkoi aamupalalla soida Arja Saijonmaan tutuksi tekemä laulu Elämälle kiitos. On kiva olla olemassa! Itse asiassa voisi olla toisinkin: Minusta olisi saatettu haluta päästä eroon jo ennen syntymääni, koska olin ns. vahinko-vauva. Äitini oli vasta 17-vuotias, kun alkoi odottaa minua. Saman ikäinen kuin oma kuopukseni nyt! Minulle annettiin kuitenkin mahdollisuus syntyä, ja isäni ja äitini menivät Kekkosen luvalla naimisiin. Äiti suoritti lukion loppuun iltakoulussa, eli olen ollut äidin ylioppilajuhlissakin pienenä. Ja joskus myöhemmin, kun osasin jo laskea 1+2, sanoi isäni minulle, että olen ”hyvä vahinko”. Siitä tuli hyvä mieli.
Tässä Liisa Tavin versio laulusta Elämälle kiitos: https://www.youtube.com/watch?v=kUFLZgNdML8
Päivä vain ja hetki kerrallansa
Olen viime aikoina joutunut pohtimaan elämän rajallisuutta. Tosin sehän ei ole itselleni uutta, sillä jo lukiossa lempirunoni oli Kaarlo Sarkian Älä elämää pelkää. Runon lause:”On kuoleman portti aina avoin” vavahdutti silloin ja niin se tekee vielä nytkin.
Tällä hetkellä koskettaa kuitenkin vielä enemmän Ismo Alangon kappale Elämä on hauras. Se on Sarkian runoon verrattuna vähemmän mahtipontinen. ”Joskus elämän lanka tuntuu olevan kaikenkestävää siimaa. Mut’ se on vain ohutta hopealankaa… Kun sä lasket hopeakanootin veteen ja melot vastavirtaan, mehevät saaliit vaeltavat ja houkutuslinnut ne laulaa. Aurinko nauraa, on kaloilla hauskaa – rehevä meininki. Keula murtuu yllättäin, noin vain yllättäin…”
Niin voi tosiaan käydä.
Lohdulliseksi lopuksi vielä kolmas lyriikka: Virsi Päivä vain ja hetki kerrallansa oli mummoni lempivirsi, ja se on ollut myös oma mottoni elämässä, ja tulee olemaan sitä entistä vahvemmin jatkossakin.
Kravun paluu
Krapu mönkii kuorestaan ulos, koska taas on kasvun paikka.
On aika kirjoittaa, jotta voi myöhemmin muistaa, mitä on tapahtunut.
Paljon on vettä virrannut ravun ympäristössä viime kerran jälkeen.
Ja toivottavasti sitä virtaa vielä jatkossakin.
Seisova vesi on pahasta.
Siitä voi tulla sairaaksi.
Rapu = cancer (lat.) = tauti
Hieman kohtalokas, kryptinen, päivitys,
mutta kaikki hyvin, ainakin tänään.
Kravun kasvupiiri 