Kurkistus ”salaiseen” kansioon ja henkilöhistoriaan
Olen luonteeltani nuuskija ja tonkija, tai kauniimmin ilmaistuna tutkija. Aina lapsuuskodissani vieraillessani etsin johtolankoja, joiden avulla voisin hahmottaa paremmin sekä omaa että perheeni historiaa. Monet asiat ovat unohtuneet, mutta esineet ja valokuvat auttavat muistamaan.
Viimeksi utelias katseeni osui vihreään haitarikansioon, joka lojui entisen huoneeni kirjoituspöydän alla. Kurkistin sen sisään, vaikka kurkistaessani en vielä tiennytkään, että se on oma kansioni. (Muorille varoitukseksi: Omat salaiset kansiot kannattaa piilottaa!).
Sisällön perusteella pystyin paikallistamaan, että kansio oli peräisin vuodelta 1993. Sieltä löytyi muun muassa mieheni lisenssiaattityötä käsittelevä lehtileike (Itäsavo 11.3.1993) Lisurin tutkimuskohteena olivat Hannu Salaman proosan saksannosten reaaliat, eli kulttuurisidonnaiset sanat. Lisäksi löytyivät potkupuvun kaavat, Kaks plussasta leikattuja perheenjäsenten luonnehoroskooppeja, erään pois muuttaneen oppilaani opelle kirjoittama osoite, osoitemuutoskortteja (joita taas tarvitaan), 40 palan palapeli ja täyttämättömät jatko-opiskelukaavakkeet omaan lisenssiaattityöhöni, jota ei koskaan tullut ja jonka aiheen olinkin jo unohtanut. Siksi olikin erittäin mielenkiintoista löytää myös sitä varten kirjoittamani tutkimussuunnitelman ensimmäinen sivu, jossa otsikkona luki: Vanhempien käsitykset oppimisesta ja sosialisaatiosta sekä niiden yhteys lapsen käsityksiin itsestään oppijana ja ryhmän jäsenenä luokkahuoneessa. Hupaisaa sekin, että parinkymmenen vuoden takaisessa tutkimussuunnitelmassani mainitaan jo lempikäsitteeni interaktio ja reflektio. Kiitos siitä kuuluu varmaan Sinikka Ojaselle, jolla oli aina ”muotikäsitteet” halussa. Itse asiassa vanha aiheeni alkoi nyt uudelleen kiinnostaa, ja vähän muokattuna se voisi kenties olla jopa seuraavan tutkimukseni aihe. Suuruudenhulluko? Kyllä. Kansion sisältö sai myös kysymään, muuttuuko ihminen. 29-vuotias Päivi vaikuttaa jotenkin hyvin samanlaiselta kuin 47-vuotias Päivi. Esimerkiksi se on edelleen tuttua, että samaan kansioon on tungettu kovin eri aihepiireihin liittyviä asioita. Mutta niiden pohjalta onkin tutkijan helppo muodostaa jonkinlainen kokonaiskuva tutkimuskohteesta…
Sokerina pohjalla oli kansiossa vielä taiteltu sadan markan seteli. Sen oli varmasti antanut mummoni, joka kaivoi aina kassistaan ja pussistaan rahaa lapsenlapsilleen. Se, että seteli unohtui kansioon lähes kahdeksikymmeneksi vuodeksi, kertonee huolettomasta ja huolimattomastakin luonteesta, ja on myös harmillista, sillä muistan, kuinka tiukka perheemme talous oli vuonna 1993. En voinut silloin esimerkiksi ostaa tytöille edes kaasulla täytettyjä vappupalloja eikä minulla siksi ollut pokkaa ostaa itsellenikään konserttilippua Neljän ruusun keikalle. Monesta asiasta piti kieltäytyä.
Nythän voisi vielä kuukauden ajan vaihtaa markat euroiksi, mutta päätin kehystää löytämäni satasen onnenrahaksi uuteen kotiini, josta tein eilen asuntokaupat. Kummallista, että kauppakirjan kirjoittaminen ei tuntunutkaan enää niin isolta asialta. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Onhan tätä jo mielessä pyöritelty yli vuosi.
Kravun kasvupiiri 