Aito sana
Viikon päästä osallistun Raumalla Kasvatuksen historian päiville. Ensin ajattelin jättää koko päivät tänä vuonna väliin pitkän matkan ja heikon rahatilanteeni vuoksi, mutta ei minua sitten kuitenkaan paljon tarvinutkaan houkutella, jotta muutin mieleni. Päivien teemakin, eläytyminen ja tulkinta, osuu taas niin hyvin yhteen tutkimukseni tämän hetkisen vaiheen kanssa. Lisäksi olen viime aikoina yrittänyt sisäistää sitä, mitä kuulin kurssilla Näkökulmia narratiiviseen tutkimukseen, ja sekin tarjoaa aineksia esitykseeni. Opin itse parhaiten kertomalla ja keskustelemalla, eli dialogissa toisten kanssa ja siihenkin Kasvatuksen historian päivät varmasti tarjoavat tilaisuuden.
Esitelmää, sekä aineistoni tulkintaa miettiessäni, ymmärsin, että tulkinta edellyttää eläytymistä (empatiaa) ja dialogisuutta. Ja nämä kolme: eläytyminen, dialogi ja tulkinta versovat kaikki siitä maaperästä, jota voisin kutsua tutkimukseni metodologiseksi perustaksi. Lisäksi nämä kolme vielä kietoutuvat toisiinsa. Juuri tämä onkin hieman hankaloittanut väitöskirjan sisällysluettelon tekemistä; köynnöksiä on vaikea erotella omiin erillisiin ruukkuihinsa. Eivätkä ne ole ainoita käsitteitä, joita on vaikea erotella toisistaan: kokonaisvaltainen oppiminen, jatkuva ammatilinen kasvu, tutkiva oppiminen, toimintatutkimus, kriittinen pedagogiikka, narratiinen lähestymistapa, hermeneuttinen kehä ja kokemus…tuntuvat kaikki olevan periaatteiltaan kuin saman puun versoja. Puun, jonka nimeksi sopisi vaikka elämänlanka.
Dialogisuus on kuitenkin mielestäni se vahvin oksa ellei peräti runko. Sanojen synty on kiinnostava, ja etymologian avulla voikin usein ymmärtää sanan merkityksen. Kreikan kielen sana dialogos voidaan jakaa sanoihin dia (läpi, kautta) ja logos (sana, sanan merkitys). Siten dia-logos tarkoittaa merkityksen tai ymmärryksen virtausta keskustelijoiden lävitse. Freiren mukaan dialogi on yhteiseen oppimiseen ja toimintaan pyrkivien ihmisten kohtaamista. Aidon sanan ulottuvuudet ovat toiminta ja reflektio, eli toiminnan pohdiskelu ja tiedostaminen. Freiren mukaan aitoa sanaa ei ole olemassa ilman tietoista toimintaa, praksista. Vain aidot sanat muuttavat maailmaa. (Freire 2005, 95.)
Dialogi edellyttää uskoa, toivoa ja rakkautta, sekä nöyryyttä. Ne ovat kaikki isoja sanoja, mutta onneksi niitä tohditaan käyttää jo/taas jopa kasvatustieteen tutkimuksissa, sillä kyllähän ne ovat kaiken inhimillisen toiminnan ja ymmärryksen perustana. Nöyryys tarkoittaa sen ymmärtämistä, ettei kukaan ole täysin viisas tai täysin tietämätön. Rakkaus tarkoittaa rohkeaa omistautumista toiselle ihmiselle tai asialle. Tekisi mieli käyttää sanaa antautumista. Ilman uskoa ja toivoa ei voi muuttaa maailmaa, ilman uskoa ja toivoa tulee kyyniseksi. Ilman toivoa me kaikki luovutamme sanoi Harvey Milk. Tuohon runkoon kiinnittyy toimintatutkimuksenkin oksa.
Mutta siitä tulkinnasta vielä: Bahtinin mukaan ”vieraita tietoisuuksia ei voi tarkastella, analysoida ja määritellä objekteiksi, olioiksi, – niitä voi vain puhutella dialogisesti. Niiden ajatteleminen merkitsee niiden kanssa puhumista, muutoin ne kääntävät meille objektiksi muutetun puolensa.” Ja Ricouerin mukaan empatia, toisen asemaan eläytyminen, on se, mikä tekee ymmärtämisen mahdolliseksi, ja tulkinta on Ricoeurin mukaan ymmärtämisen ja analyyttisemmän selittämisen dialektiikkaa, vuoropuhelua. Näistä teemoista (unohtamatta tietenkään Gadamerin ja Diltheyn hermeneuttisen kehän ja kokemuksen käsitettä) ajattelin viikon päästä antautua dialogiin dialogista muiden teemaryhmään osallistuvien kanssa.
Kravun kasvupiiri 
Jätä kommentti